"Jään luokses, lähde, katsellen,kun pilvet vaeltaa,
kuin johtais käsi salaa sen,
ne aaltos heijastaa.
Ja pilvi tuolla hymyää
kuin ruusu nupussaan.
Hyvästit jätti, häviää,
ei palaa milloinkaan.
Taas toinen, hohtavampi on,
ja jälleen välkkyy nyt.
Kuin muut se viipyi tuokion,
on kohta häipynyt!
On yksi taas! - Ei pakene,
se hiljaa kulkuun jää;
vaan synkeä on pilvi se,
ja sinut pimentää.
Näin sinuun katson, miettien
myös omaa sieluain,
niin moni pilvi kultainen
sen hyvästeli vain,
ja moni synkkä pilvi toi
yön sieluun varjoineen,
ja saapui nopeasti, oi,
mut lähti verkalleen!
Ne kuinka tuuli toi ja vei,
ne tunsin tosiaan,
kun sielun peiliin jäänyt ei
kuin tyhjät pilvet vaan.
Ja silti valot varjot nuo
ne peiliis kuvastaa.
Oi, milloin päättyy leikkis tuo
ja aaltos rauhan saa?"
(Lähteellä,Vid en källa, J.L.Runeberg,
suom. Tarmo Manelius)
Tutumpi versio on Elias Lönnrotin käännös ja P.J.Hannikaisen kolmas säe samassa runossa.
**********
On keskiviikko-ilta. Työ vie ja minä vikisen.
Varhain aamulla sukellan pilviin ja matkustan Tukholmaan.
Hellesäätä luvattu sinnekin.
Illaksi kotiin, siis perille.
