keskiviikkona, joulukuuta 31, 2008

Uuden Vuoden kynnyksellä

HYMYILEVÄ APOLLO

"Ei paha ole kenkään ihminen,

vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.

Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi
!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.

Tääll' on toki tilaa kaikillen.
On ketoja auran kääntää,
on lehtoja laulella neitojen
ja saloja sulhojen vääntää.
Kas, lempi se maailman levittää.
Oi, ihmiset toistanne lempikää

ja kohti taivasta tavoittakaa!
Niin pieni, pieni on maa.
Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:

Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.
Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnytettiin vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se, mikä siinä on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä!
Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,

käy kulkukin helpommaks.Mut emmehän tuiskussa kuljekaan,
kun oikein me aattelemme.
Vaikk' elämme kaikki me päällä maan,
niin maassa tok' kiini emme.
Tääll' onhan niin paljon muutakin
kuin multaa, on kaunista, kultaakin,
kun oikein, oikein me etsimme vaan.
Niin kaunis, kaunis on maa."

Säkeitä runosta Hymyilevä Apollo, Eino Leino

maanantaina, joulukuuta 29, 2008

Hiljaisuuden uumenissa

(klick)


"Täälläkö asuit, lämmössä,
hiljaisuuden huomassa?
Iloitsitko kotiintulostasi,
kauan sitten, kun olit lapsi
Kun olit talven kanssa kahden,
hiljaisuuden uumenissa,
itsessäsi?"

Bo Carpelan; Staden, Kaupunki, La Ville, The City

sunnuntai, joulukuuta 21, 2008

Onnellista jouluaikaa!




"Lapsena juoksin jouluiltana pihalle, navetan luo, jossa vilkkui lyhty. Jaoin taskusta leivänpaloja lampaille, otin karitsan syliini, painoin posken pehmeätä villaa vasten, istuin seimessä heinäsylyksellä. Mutta pihalla alkoi sataa sakeasti lunta, lähdin ja kuuntelin; kylätiellä kulkusten kilinä, kaukainen kirkonkellojen kaiku. Lumihahtuvat koskettivat käsiäni hiljaa kuin salainen siipi, aivan kuin pilveltä putoaisi sulka ja lepäisi kämmenellä. Kamarin ikkunan himmeitä ruutuja valaisi kynttiläin kimallus, tuvasta tulvi vastaan liedenlämpö, vahan ja pihkan tuoksu. Kuusi pani silmät loistamaan: latva täynnä tulia kattoon saakka, oksilla riippuivat kullatut kävyt, kuusenjalalla kirjava lahja - enkö ollut nähnyt tuota huivia äidin ompeluvasussa - mutta nythän se oli nukke, silmät, nenä ja suu, kädet ja jalat. Riemuissani peitin pääni äidin syliin. Viisas paimenkoira polveen nojaten odotti silitystä, tarjosi käpälää ja istui seurallisesti. Äiti aloitti laulun, suuremmat lapset lauloivat toista ääntä, isä otti viulun seinältä, kamarissa lepattivat kynttiläin liekit."
Minni Nurme,
suomentanut Aino Kaasinen

(Karjalan Heimo 12/1972)


ONNELLISTA JOULUAIKAA!
Toivottaa Sivuaskel

Oravan pesä



"Kas kuusen latvassa oksien alla
on pesä pienoinen oravalla,
sen poikaset siinä ne leikkiä lyö
ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vehreä, vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuruikkuset ikkunat
ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesässä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja siitä se näkevi loitos sangen
yli puitten latvain ja valkean hangen.
Kas, susikin alhaalla vaanien käy -
ei oravan pesässä pelkoa näy.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell' oravan poikaset tuttuhun kehtoon.
Ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa."

Immi Hellen, Lasten runokirja, 1930

perjantaina, joulukuuta 19, 2008


(klick)

Kiitos elämästä ja terveydestä.
Kiitos läheisistä ihmisistä, ystävistä.
Kiitos työstä, jota on riittänyt.

Kiitos paljosta, Vanha Vuosi.

torstaina, joulukuuta 18, 2008

Avautumaton Elämä


Toinen kahdesta passifloran kukasta ei jaksanutkaan aueta,
vaan pudotti raollaan olevan nuppunsa.
Kukan syntyminen on kuin lapsen syntymä,
pitkän odotuksen palkitsee nupussa valmistunut ja siitä avautuva ihme.

Joskus voimat loppuvat kesken.
Vain hetken ajan Elämä viestii meille merkityksensä,
kunnes sulkee salaisuutensa takaisin nuppuun.
Inhimillisen ymmärryksen ulottumattomiin.


keskiviikkona, joulukuuta 17, 2008

Lapsuudenkokemuksista



Luin Karin Ehrnroothin kirjan
"Isäni oli nuori sotilas".

Jalkaväen kenraalin tytär kirjoittaa kauniisti, havahduttaen ajattelemaan, miten iso merkitys lapselle on vanhempien läsnäololla tai olemattomuudella. Miten paljon lapsen mieleen jää muistikuvia vanhemmista, tunnelmia äänenpainoista, kasvojen ilmeistä, tästä hetkestä jonka merkityksen pohtii vasta vanhempana. Lapsen turvallisuuden tunne syntyy vanhemmilta näkymättömissä, tilanteissa, joissa osa on arjen rutiinia, osa selittämätöntä perimää, hyväksymistä, alistumista. Solgårdenin pihapiiri Turun Kakskerrassa vuodenaikoineen, luonnon ihmeineen, lintuineen ja metsämajoineen avautui oivallisesti myös minun kaltaiselle lukijalle, joka on seurannut Adolf Ehrnroothin edesottamuksia satunnaisesti uutisoinneissa.

Kirjan sivuilta kohtasin joitakin tuttuja yhtymäkohtia omaan lapsuuteeni. Dejavu, dejavu.
Paljon lämpöä, paljon etäisyyttä.
Paljon kulisseja, paljon originelliä autenttisuutta.
Kauneutta, luontoa, kukkia, esteettisyyttä, taiteita,
musiikkia, kirjoja, yleissivistystä.

Ja sitten olin minä ja Isä.
Tai oikeastaan toisinpäin.

Suosittelen.

perjantaina, joulukuuta 12, 2008

Voimaa pimeässä

Syksyllä parvekelasi rojahti kliiviamme lehtien päälle ja
tummanvihreät kauniin kiiltävät lehdet haavoittuivat pahasti.
Ajattelimme, että pitäisikö kukka heittää pois kokonaan.
Kliivia-kaunotar kuuli varmaan ajatuksemme ja päätti että näytän niille! "Jos lehdet ovatkin rumat, niin teen kauniit kukat kunhan pääsen huoneenlämpöön."
Otimme kukan sisälle neljä viikkoa sitten, ja kuin varkain
se oli tehnyt pitkän tukevan kukkavarren,
jonka päässä oli seitsemäntoista nuppua!
Nyt kaikki nuput ovat auenneet.

Toinen ihme tapahtui eilen,
kun passifloramme paljasti salaisuutensa.
Keväällä 2007 otimme oksan riutuvasta emokukasta,
joka ei selvinnyt huoneenlämmössä talven yli.
Poikanen kasvatti hentoisen varren lehtineen,
mutta ei ole jaksanut kukkia.
Otimme passiflorankin sisälle vasta muutama viikko sitten.
Nopeasti se teki kaksi nuppua, joista toinen avautui eilen.


Mustarastas luritteli huiluaan aamun pimeässä.
On minua siunattu paljolla ilolla.