Matkalla

"Olemme toistuvasti sitä mitä
teemme. Näin ollen erinomaisuus
ei ole teko vaan tapa."

- Aristoteles -

Tänään matkustan Pyhtäälle, Stockforsin Patruunantaloon.
Syyskuussa alkaneen valmennuksen viimeiselle intensiivijaksolle.

Odotan iltaa

Illalla heittäydyn esikoiseni kanssa muihin maailmoihin.

S - niinkuin Shostakovits
Säveltäjämestari, jonka musiikki on antanut paljon voimia eri elämänvaiheissa. Sykähdyttävin ja unohtumattomin musiikkielämys vuodelta 1991 Finlandiatalon konsertissa, jossa Dmitrin poika Maksim johti isänsä säveltämän "Leningrad sinfonian". Tunnelmaa on vaikea sanoin kuvata. Samoihin aikoihin oli Neuvostoliitto hajonnut ja entisen kotimaansa epävakaasta tilanteesta johtuen Maksim S. oli melkein perunut tulonsa tähän konserttiin. Ajankohta oli dramaattinen, mikä lisäsi tulkinnan intensiteettiä niin, että täpötäysi sali räjähti aplodeihin, tömistelyihin osoittamaan kiitollisuuttaan tunnin kestäneen musiikkinautinnon jälkeen. Tämä 7. sinfonia lävisti minut lähtemättömästi.

Vakava juttu

TUU TII TU TÖÖTITUU

Olin viime viikolla kaksi päivää koulutuksessa Tuusulanjärven rannalla. Miljöö oli kaunis, rannat täynnä toinen toistaan upeampia kartanoita, joissa entisaikojen taiteilijaelämä on pieninä palasina aistittavissa. Tällä kertaa olimme Gustavelundissa , elokuussa aloitimme Krapihovissa .

Aamusta iltaan pohdimme esimiestyön arkea, vuosi vuodelta vaateliaammaksi ja tärkeämmäksi käyvää ihmisten, päivittäistyön sekä itsensä johtamista. Arvioimme omaa tekemistämme, etsimme "kättä pidempää" esimiestyön tueksi. Keskustelimme avoimesti ja vilkkaasti. Vakavia asioita huumorinripauksilla höystettynä. Antoisaa.

Kylmän viileesti määriteltynä esimiestyö on liiketoimintastrategian viestittämistä ja toteuttamista yhdessä tiimin kanssa. Vuosi vuodelta kasvavat tulostavoitteet yhdistettynä kustannusten kurissapitoon saa meidät juoksemaan entistä kiivaammin. Joskus jopa läkähdyksiin asti. Kvarttaalitalouden lainalaisuudet eivät kunnioita inhimillisyyden arvoja. Henkilöjohtaminen on paljon, paljon enemmän.

Ennen vanhaan tehtiin toimintasuunnitelma ja budjetti vuodeksi kerrallaan ja tilinpäätösjuhlissa todettiin oliko onnistuttu hyvin vai tyydyttävästi. Useimmiten tyydyttävästi, sillä ”kasvunvaraa” piti aina jättää niinkuin lapsuudessa isän kanssa kenkäostoksilla. Siis sen jälkeen kun kaikkien sisarusten kenkäparit oli käyty läpi. Kuopuksen osa ei ollut mairitteleva. Koulukirjatkin periytyivät kuuden sisaruksen lukemisen ja muistiinmerkintöjen jälkeen... sivujen kulmatkin olivat pehmeiksi hiulaantuneita hiirenkorvia. Die Axt, die Bank, die Braut, die Brust... saksankielen feminiiniloru, jota opettaja Hykkyrä karttakeppinsä kanssa juoksutti.

Nykyisinkin tehdään toimintasuunnitelma; kirjataan strategiaa ja tuloksentekoa tukevat toimenpiteet ’action planeihin’, joiden toteutumista ja onnistumista tarkastellaan kvarttaaleittain. "Ilmassa on suuren urheilujuhlan tuntua", sanoisi legendaarinen Pekka Tiilikainenkin, jos olisi selostamassa tätä "suunnistuskilpailua".

Kolmen kuukauden välein tulemme rastille (Q1-Q2-Q3-Q4), katsomme kompassia ja tarvittaessa korjaamme kurssia. Kompassineula väristen jatkamme juoksuamme yli kivien ja kantojen kohti seuraavaa etappia. Kaulassamme roikkuu kartta (Rolling Financial Forecast), jota vähän väliä vilkuilemme pysyäksemme oikealla polulla.

Mökinmuijaa tässä ihmetyttää oikeastaan vain yksi seikka, nimittäin se, miksi karttaan piirretty matka on 15 kuukautta eli 1 kvarttaali yli vuoden? Ennustaminen on vaikeaa, erityisesti tulevaisuuden, sanoi jo Ahti K. aikanaan. (Sama mies muuten, joka tilasi respasta teetä huoneeseen 32: ’tuu tii tu töötituu’) .

Kröhöm. Asiaan.

Esimiestyö on ennen muuta ihmisistä välittämistä, läsnäoloa, omien alaisten osaamisen ja persoonallisuuksien tunnistamista. Se on parhaimmillaan onnistumista saada tiiminsä onnistumaan. Ilman että olet aidosti kiinnostunut ihmisistä, et saa orkesteria soimaan halutulla tavalla. Helpommin sanottu kuin tehty. Esimies on kovassa paikassa, eturintamalla, jossa lainalaisuudet eivät toimi aina kuten olisi toivottavaa.

Suomenkielestä ei löydy sopivaa synonyymia sanalle alainen. Saksankielen "mitarbeiter" tai ruotsinkielen "medarbetare" kuvaavat huomattavasti paremmin tämänpäivän tekemisen mallia. Yhdessä olemme enemmän. Alainen on jotenkin alentava, alentuva sen sijaan että 'medarbetare' tukisi joskus myös esimiestyötä. Joskus tuntuu, että esimies on likaämpäri, jonne voi kipata kaiken mahdollisen ylijäämän. Haloo ja hei. Esimieskin on ihminen. Yhdessätekeminen eksyy helposti hierarkian metsään.

Esimies vastaa tiiminsä toiminnasta, henkilöstöstä, päivittäistyön sujumisesta. Sen lisäksi hän osallistuu erilaisiin kehitysprojekteihin asiantuntijan roolissa. Hänellä voi olla perhe, pienet lapset, vanhenevat vanhemmat, sairautta, työttömyyttä tai mitä muuta tragediaa tahansa. Aivan samalla tavalla kuin hänen tiimiläisillään. Silti on jaksettava. Kannustaa, innostaa, huomioida, osata, rakastaa, välittää, huolehtia.

Työstä, tiimiläisistä, perheestä, sukulaisista.

Vakava juttu.

Sivuaskelia

On helppoa olla samaa mieltä,
on helppoa olla mieletön, vaan
enemmän löytää, kun poikkeaa
tieltä ja oikaisee läpi metsikön.

- Juice Leskinen -

Puppua, sano Hoppu

Kulki Puppu huppu päässä
Hoilas Hoppu järki jäässä
Kiire kurkki takaa kulman
mulkaisun vain heitti julman.

"Juokse juokse likka paha
muuten loppuu aika, raha",
ilkkuu Kiire kera Hopun.
Mikä tekis tästä lopun?



susupetalin kommentti ed. postauksessani pysäytti kiireen hetkeksi ja innostutti lisäloruiluun :)

Voi tätä hoppua hoppua hoppua....

"Voi tätä hoppua hoppua hoppua
ei tule loppua... "


En löydä tähän hätään mistään Kirsi Kunnaksen runoa, joka kertoo kiehuvista perunoista. Tiitiäisen satupuu-kirjassa se on, mutta kirjaa ei löydy enää hyllystäni, koska olen antanut sen lapsilleni.

Se olisi sopinut niin hyvin tämän aamun avaukseksi.

Olo on kuin perunalla kiehuvassa vedessä!

Sunnuntaikävelyllä

Kävimme eilen Amos Anderssonin museossa lepuuttamassa mieltä ja silmiä.

Yksi monista kauniista oli tämä Helene Schjerfbeckin Bretagnelaistyttö (1883).

Tämä aamu

kosketan aamun pimeää,
pimeä koskettaa minua, kysymättä
tunkeutuu huoneeseeni

koputteli jo illalla,
mies nukahti minua ennen
tartuin olkapäähän, valutin sormeni käsivartta pitkin
tuntuuko se vielä, kysyin

onko tämä sitä vai tätä vai mitä
mitä mitä mitä

lintuko se oli
lennähti vahingossa ikkunanlasiin

Juice 1950-2006

Juice on kuollut.
Eilen illalla pläräillessäni vanhoja viestejä, kortteja ja kuvia, osui käteeni kutsukortti Juicen 40-vuotisjuhlaan:

"TULKAA, NY PERKELE, BAILAAMAAN
19.2.1990 KLO 19.00
TAMPERETALOON
mikä täten virallisena kutsuna ilmoitetaan.

JUICE LESKINEN
Ohjelmasta vastaa Grand Slam Open (Radio 957)"

Ja kortin toiselle puolelle oli painettu: ISO SALI AITIO B , PAIKKA 9.

Konsertin jälkeen menimme Vaudevilleen, jossa päivänsankarin kunniaksi nostettiin maljat:
sairaalan muovinen annostelukippo, jossa oli yksi B-vitamiinitabletti!

Anni Domini.
Lahjakas Boheemi, oman tiensä kulkija on poissa.

Lapset ovat puiden lehtiä

"ÄI-TI, SÄ OOT II-HA-NA. ÄLÄ OS-TA ENÄÄ KARKKII. MÄ HALUUN LAIHTUU", 8-vuotiaan kuopukseni viesti keittiönpöydällä.

"Äiti, Sua tahdon kiittää, ruoka on hyvää ja sitä riittää," 10-vuotias esikoiseni kirjoitti itsetekemäänsä äitienpäiväkorttiin. Kortti oli punainen talo, kaksi ikkunaa luukkuineen, kukat ikkunanlaudoilla.

Kuopus riimitteli 11-vuotiaana:

"Sulla nimipäivä on,
ei kukaan ole onneton.
Sua suolapähkinöistä
ja suklaasta kiitän,
myös kukat mukaan liitän.
On tililläni 255 markkaa.
Olen laskenut ne tarkkaan.
Niillä ostan jotain kivaa sulle.
Isot pusuonnittelut äiti-muorikalle"

Lapset ovat puiden lehtiä.
Hiirenkorvat puhkeavat, kasvavat, kunnes tuuli riepottaa ne irti. Silmut säilyvät oksistossa, vuodenajat minussa ja lasteni elämässä.