Au naturel

"... Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka pahoinpitelevät kukkia saadakseen uutetta jota sitten hierovat ihoonsa kuin sotasaalista ja jättävät jälkeensä teurastettujen kukintojen raatoja. Hän tietää että nämä ovat äärimmäisiä, dramaattisia näkemyksiä eikä siksi puhu niistä kovin usein, mutta häntä ihmetyttää, että maailmassa jossa mielihyvä on niin vähissä, ihmiset eivät näe kukkia osana ratkaisua, eivät tajua että oppimatta jäänyt läksy niiden ihanuudesta erottaa ihmiset toisistaan, ihmiset ja maan toisistaan, ihmiset ja iankaikkisen toisistaan."

Jean Hanff Korelitz, Valkoinen ruusu (Tammi 2006, suom. Laura Jänisniemi)

Parfyymiteollisuus ei kukkia kaihda. Surutta ja ihastuneina suihkautamme jasmiinia sinne, ja ruusua tänne, kielon ja luomuyrttien tuoksuja, myskiä ja hedelmäistä. Raikasta sitruunaa, puuterimaista, pehmeää Boucheronia (jota ostin kauan sitten Pariisissa, Lafayetten tavaratalon parfyymiosastolla) tai ylellistä Jean Patoun Joy'ta. Jopa Poisonia, Myrkkyä. Miksi?

Naiset ovat joko hulluja tai mainosten uhreja.
Eau de Cologne, kölninvesi, kaikkien hajuvesien äiti, on degerenoitunut miljooniksi tuoksupisaroiksi. Ja melkeinpä syyttä suotta.

Mökkirannassa vihdon itseni kuumaksi ja lehtivihreän tuoksuiseksi, pulahdan järven pehmeään veteen, tuoksun puhtaalle kesälle. Tuskin haluan hajustaa itseäni kosteusvoiteilla, vaikka vanhan elefantin suomuiset sääret kiljuvat kosteutta.

Kun työaamu koittaa, unohdan vihdan, kiireettömän hetken saunakuistilla, linnunlaulun, perennapenkkien juurevat kaunistukset. Suihkautan parfyymiä korvan taakse, ranteisiin, kesäisin myös nilkkoihin - kuin asustetta jota ilman ei osaa ovesta ulos. Kaupungissa jos parfyymi unohtuu on samanlainen olo kuin sormukset jäisivät epähuomiossa pöydälle. Pukeutumiskoodi kahlitsee.

Mökillä on toisin. Aamuissa on aikaa. Pihanperäreissulla palaat toiselle kupilliselle kahvia rantalaiturin kautta. Huuhdot uniset silmäsi virkeässä vedessä, suoristat hiuksesi 'kymmenpiikkisellä' haroen. Naamapesuvedellä. Ehtaa elämää. Kölninvesi pilaisi kertakaikkiaan tunnelman. Se olisi sanalla sanoen parfyymiä lihapullassa.

Kukkien tuoksut huumaavat.
Sekoittavat selväjärkisimmänkin.

Ja hyvä niin.

Mielen tila

mielentila
mielen tila
eri asia

Nyrjähtänyt - mikä sana

Aamulla on aikainen herätys.
Työmatka Ouluun klo 7.00 lähtevällä koneella.
Jos aikaa jää niin toripolliisia käyn katsomassa
ja kauppahallista rieskaa ostamassa.
Lapsuuden muistoja tuliaisiksi.

Sanat ovat hakusessa, tekstiä ei synny.
Olen nyrjähtänyt aivo, jengoiltaan irronnut ajatus.

Ilta on hämärtynyt ettei näe vaikka katsoisi.
Mustarastas yrittää lohduttaa.
Sen minkä askareiltaan ehtii.
Yö vetelehtii.

Neliapilaperhe

Onnellinen perhe

Äidillä pisama...
Isä tirautti onnenkyyneleen jo edellisessä tekstissä.

Sammakoita suussa

Olo on ollut kuin parhaat päivänsä nähneellä räsynukella. Lötkö. Vatsassani on eilisestä lähtien pulputtanut ja kurnuttanut sammakko. Vanha sanonta "päästää sammakoita suustaan" tuli todeksi yöllä kun ryntäsin äkkiherätettynä vessaan: plump plump plump ja yääääk. En tiedä mikä pöpö vai peräti norovirus. Puolenpäivän aikaan alkoi helpottaa, mutta yhä kiertää vatsanpohjassa.

Näyttää siltä että minulla
ei ole mitään kirjoitettavaa.
Osaisinpa edes kirjoittaa
kirjoittamisen vaikeudesta.

En osaa.
Kiukuttaa.

Pisara onnea, edes.

Sijansa kullakin

Kärpänen rentukalla kylässä.

Subjekti adessiivi inessiivi.

Laulujoutsenten onnenpäivä!

Huikean ihana viikonloppu mökillä! Perjantai-illasta-sunnuntai-iltaan täyttä kesää. Vihreää ja vehreää, lämmintä sadetta ja aurinkoa. Miltei helteistä, ukkostavaa auringon auteretta!

Ja onnellinen laulujoutsenperhe, joka sai lauantai-iltana kaksi poikasta ja yön aikana oli kuoriutunut kolme poikasta lisää. Kylläpä oli ihana katsella joutsenäidin iloa, kun pitkän hautomisen jälkeen sai suoristaa koipensa ja pulahtaa pesästä tyyneen järveen huilaamaan.




Soutelimme tänään kalaverkkoja kokemaan ja kuvasimme myös matkan varrelle osuneen lokinpesän, jossa pian vietetään kolmen poikasen syntymäpäiviä!

Elämänihmeitä ihmetellessä meni viikonloppu.
Mies jäi mökille ja minä palasin iltajunalla "sorvin ääreen".
Terveisiä Pylkkäsen Konstalle; ajatukset ne on kun ajan vievät.
Mökillä aika pysähtyy, mieli lepää ja kuhankeittäjä vastaa kun sille viheltää tutun säkeen.
Kukkapenkit röyhiintyvät lämpimässä, omenapuut - viime syksynä istutetut - olivat nupuillaan, perennapenkit ja talven yli selvinneet ruusut kasvavat,
ohra- ja kauratilkku ruiskukkineen ovat vahvalla oraalla!

Ei minulta mitään puutu.


Joutsenkuvat eivät ole ihan tarkkoja, kun kuvasin täydellä zoomilla (10x) todella kaukaa.
Tunnelma kuitenkin välittyy.

Ajatus viikonlopuksi

Kyllä töitä pian tekis,

ajatukset ne on kun ajan vie.

Yhdessä kaksi

Yksi sydän.

Kaksi heijastusta.

Tänään. Huomenna.

Tänään oli pitkä työpäivä. Aamuauringossa aloitin päiväni, viileässä pilvipoudassa ja tuulessa palasin illalla kotiin. Kiireen ja ehtimisen paradoksi seurasi varjona kintereilläni. Sanat ovat pyrähtäneet kuin talvinen keltasirkkuparvi kohmeisille puiden oksille odottamaan uutta hetkeä. Yksi kerrallaan ne sitten pudottautuvat takaisin lintulaudan alle, varisevat kuin lehdet puista.

Huomenna kiiruhdan mökille. Mies on heittänyt lahnaverkot veteen saaliin toivossa. Tänään kuulema 'verkottui' vain yksi vaivainen pieni lahna. Ehtivät vielä lisääntyä yön aikana, sano. Alle kiloiset ovat pelkkää ruotoa ja luuta, joten isompia vonkaleita odotellaan pataan savustettaviksi.

Ei taida olla kovinkaan suurta eroa ihmisen ja lahnan verkottumisella?

Silmukassa räpistellään molemmat.
Kuin kalat vedessä.