Jääsydän

"Sydän rakastaa
sydän haluaa
toisen sydämen,
toisen ihmisen...."



Übung macht Meister.
Ja jos ei ihan mestaria,
niin ainakin kisällin.
Miehen ottama parempi otos
huurreikkunan sydämestä, sydämistä.

Piilosydän

piirsin sydämen
huurteiseen ikkunaan

lauha sää sulatti lasin
kadotti jäljen

ikkunan huurtuessa uudelleen
se ilmestyi taas
sydän

piilossa mutta paikallaan




kuvan taiteellinen vaikutelma jää aika alhaiseksi
kun vasta opettelen tätä digikuvausta, mutta
kauneushan on katsojan silmässä
ja tunne, viesti on tärkein

Mielenliikkeitä

Kello on viisi iltapäivällä. 16.00 CET.
Istun työhuoneessani juostuani koko päivän asioiden, ihmisten, ajatusteni perässä. Tummanvioletit ja valkoiset tulppaanit tuoksuttavat huoneen, jonne tänään ehdin vain pienten pyrähdysten verran. Tapahtumien välinen hetki huoneessa on ajatustenvaihtoa varten. Pitäisi ravistella mielestään edellisen tapaamisen tehtävät sillä tavalla taidokkaasti, etteivät kokonaan katoa. Samanaikaisesti yritän tehdä tilaa seuraavaan kalenterimerkintään, kerätä oikeat asiat pöydänkulmalta mukaani, orientoitua uuteen kohtaamiseen. Uniikkeja jokainen vuorollaan.

Vaatekomeron ovipeilissä vilahtaa huiskiintuneen näköinen naama. Sipaisen hiuksiani ja voidetta niistämisestä rohtuneille huulilleni. Tarkistan että pöytäpuhelin on käännetty viereiseen huoneeseen. Kännykkä pöydällä saa soida jos on soidakseen, jäljitän soittajan ja palaan, kun palaan. Luottamukselliset paperit työpöydällä vilkuilevat perääni kuin varmistaen, että vedän oven perässäni lukkoon. Vedän vedän, sehän on refleksinomainen liike.

Aamulla taksi vei toiselle puolelle kaupunkia, tai oikeammin toiseen kaupunkiin, mutta kun ovat niin lähellä toisiaan siirtymää ei juuri huomaa. Katselin jäätyneelle merelle. Ajattelin, että kesällä on toisenlainen näkymä purjeveneineen, saarineen, meriveden kimmellyksineen. Tänään jäällä törröttivät pilkkijöiden 'reimarit'. Ohut lumipeite sai merenselän näyttämään valtavan kokoiselta siniharmaalta grafiikanlehdeltä. Aamusilmille sopivaa katseltavaa.

Kuljettaja oli tunkkainen, auto miestä myöten. Kansakoulukadun mutkissa havahduin hänen äkillisiin kommentteihin ruuhkasta. Minulla ei ollut hengenhätää. Olin varannut aikaa. Neuvoin tietä kysyvälle. Hakaniemen kautta, bussi 17:n reittiä, Porthaninkatua ylös ja vasemmalle, sitten mutkan kautta suoraan ja oikealle . Katselin ikkunasta helsinkiläistä aamuelämää. Monenlaista "poolopaitaa", mietin.

"Liikennemerkin jälkeen n. 50 metriä", sanoin. "Jahas, tässä varmaan", arveli kuski ja pysähdytti ajokkinsa. Tarjosin kortin..."varmistaa katetta", totesi taksimies jotakin sanoakseen koneen piipitystä odotellessaan. Kate löytyi. Mistä lie satellliitista sekin piippaus osui juuri tähän taksiin. Kuittasin kyydin. Kone ronksutteli tositetta. "Tarvinneeko tähän matkaa laittaa", väisteli mies. Ei tarvitse, sanoin ja keräsin helmani, laukkuni, taksikuitin. "Hyvää päivänjatkoa", hän toivotteli kun olin jo ulkona. Kiitos samoin, huikkasin ovenraosta ja hengitin syvään leutoa talvi-ilmaa.

Hissi vei neljänteen. Avasin oven, jonka takana odotti "pitkästä aikaa sinuakin näkee"-halauksia, hymyjä. Nostalginen aamupalaveri vuosientakaisessa työpaikassani. Kauniit taulut, taide-esineet muistuttivat ajasta, jolloin maailmaparantaja-ystäväni kanssa sisustimme uutta työtilaa itsemme ja kollegoidemme iloksi. Havahdun, että siitä on tasan kymmenen vuotta.

Kymmenen vuotta. Sen verran oli äidin kuolemasta kun isäni vihittiin uuden vaimon kanssa. Samana toukokuisena päivänä minä täytin kymmenen vuotta.

Kymmenen vuotta on siitä kun lapset muuttivat pois kotoa ja minä muutin pieneen poikamiestyttö-huusholliin. Elämänopettelua sekin ajanjakso. Onnellista, vireää, joskin työteliästä aikaa. Kymmenen vuotta sitten lainasin kuopukseni kännykkää kun lähdin Rudi-huiskuhännän kanssa maalle! Koiranpoika, leikkisä mutta jääräpäinen welsh corgi pembroke, oli silloin 7-vuotias. Nyt Hän huiskauttaa ketunhäntäänsä pilvenreunalta.

Kymmenen vuotta sitten elettiin fuusioiden ja organisaatiomuutosten jälkimaininkeja. Muutaman kerran on pyörähtänyt senkin jälkeen. Fingelska työkielenä on lisääntynyt. Kolmikirjaiminen kieli on vakiinnuttanut paikkansa.

Palasin palaverista työpaikalleni. Sähköposti oli suoltanut illan ja aamun välissä 31 viestiä, keltalippurivistö muistutti tämän työpäivän prioriteetit. Käväisin lounaalla, mummonlihapullia kermakastikkeessa, myös take away-versiona. Lounasseuralaiset olivat lomatunnelmissa. Rukalle, Pariisin Disneylandiin, mökille, Itävaltaan Alpeille... Hiihtolomaviikko on hyvää aikaa olla töissä kun suurin osa lomailee. Minäkin kaksi päivää to-pe.

Sähäkkä iltapäivä jatkui puhelinkokouksella, norjalaisen kollegan edestakaisella konsultoinnilla, 'ovenrakoihmisten' kysymyksillä, esitysmateriaalien tekemisellä, kannanotoilla sinne tänne ja tuonne. Kolme varttia kuuntelin ja kannustin vakavailmeistä ja huolientäyttämää työntekijää. "Arvostan, että sain tulla puhumaan", hän sanoi lähtiessään. Niin minäkin, että tulit, sanoin ja tartuin häntä olkapäästä. Asioilla on tapana järjestyä.

Kello on viisi iltapäivällä. 16.00 CET.
Muutama asia vielä, kiireisimmät iimeilit ja sitten kotiin.
Uppouduin tekemisiin. Kello oli seitsemän, kun sammutin työhuoneen valot, hyvästelin tuoksuvat tulppaanit.

Vaiheikas, työteliäs mutta antoisa päivä.

Asioilla on tapana järjestyä.

Kaipaus

kaulasta ylöspäin
liisteriä
kaulasta alaspäin
liisteriä

olisipa seinä jota tapetoida

kaulasta ylöspäin
ehtimättömiä töitä
kaulasta alaspäin
kaipaus

olisipa
valkeita lakanoita
kevättuulessa

olisipa
edes niiden tuoksu

Torstai on toivoa täynnä

Tästä päivästä lähtien näköalat kirkastuvat, 

epäonnistumisen mielenvireeseen kadonnut 

huumorintaju palaa. Päätän lopettaa valittamisen. 

-Leonard Bernstein

ps. kuvahan on samea, siis epäonnistunut,
mutta jokin vanhahtava tunnelma
viehättää minun silmiä

Mistä tunnet sä Ystävän?

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Anna meren se selvittää
Kuka viereesi jää
Ja jos silloin kun myrsky soi
Vain sun kumppanis vaikeroi
Vene lähimpään rantaan vie
Jääköön pois mikä lie

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Anna tunturin selvittää
Kuka viereesi jää
Kun on kaukana kaikki muu
Ja kun päättyvät pitkospuut
Kuka rinnallas ruikuttaa
Takaisin mennä saa

Mistä tunnet sä ystävän
Onko oikea sulle hän
Ajat ankeimmat selvittää
Kuka viereesi jää
Kun on sinulla vaikeaa
Ja kun tarvitset auttajaa
Silloin ystävyys punnitaan
Menee muut menojaan

Siitä tunnet sä ystävän
Kun on vierelläs vielä hän
Turhat tuttavat luotas ois
Hävinneet pian pois

Vladimir Visotsky, suom. Juha Vainio

Arki soljuu, soljuaa

Ääneni on kadoksissa. Flunssa sen vei. Olen kähissyt ja pihissyt sen minkä olen pystynyt. Puhelimessa puhuminen on hankalinta. Joutuu selittämään äänenkäyttöään. Parasta olisi olla ihan hiljaa, mutta se ei ole kovin helppoa työssäni.

Alkuvuosi kaikkineen on mennyt kaikenlaisten vaivojen vallassa. Ensin yli kuukauden kestänyt lihastulehdus kipulääkkeineen, ortopedeineen, fysikaalisineen. Hoidot jatkuvat yhä. Sitten tämä flunssa. Jo viikon on kehossani asustanut virus, johon lupasin tänään kokeilla esimieheni neuvoa: kuumaa sipulimaitoa. Vanhan kansan rohtoja. Yökyök, mutta uskon että auttaa. Ääni olisi tarpeen taas huomenna, kun kalenteri on täynnä asiakastapaamisia.

Palasin töistä bussilla, kuten aina. Bussimatkat ovat luxusta, jos vain ymmärtää nauttia niistä. Minulla on vain 15 minuutin matka, hieman lyhyt karistaakseen kaikki työasiat mielestään, mutta sen verran pitkä, että jonkin verran ehdin uppoutua omiin ajatuksiini.

Havahduin takanani istuvan naisen puheeseen:

"No, vihdoinkin vastasit. Jaa, olit jo herännyt. Ai mitä, pirteänä?! Olen just bussissa... laita se pesukoneen vesihana kiinni...niin, ja lähde sitten ajoissa äläkä jätä autoa siihen parkkiin, parkkisakkoja ei kannata ottaa...ne sakottaa heti. Menisit bussilla niinkuin minäkin. Niin, ensin junalla ja sitten bussilla ja kymppiratikalla pääset siihen palaveriin. No, nyt täytyy lopettaa...jään seuraavalla pysäkillä."

Oliko nainen ns. ylihuolehtiva emotyyppi? Mitä asiaa naisella oli? Pesukoneen vesihanako? Ei minulla tule edes mieleen. Pitäisikö?

Hän siis jonotti usean pysäkinvälin että puhelimeen joku vastaisi. Mikä oli niin tärkeää, että kannatti soitattaa kännykkää? Vesihana, päättelin.

Tuli mieleeni Silumiinin ajatukset bussissa ja aamuiset kommenttini:

Ihmisen mieli on ihana paikka.

Siellä voi ajatuksia liu'uttaa, jäsentää, pyörittää ja

kieputtaa, zoomatakin.

Tai heittää jokunen yli laidan, pois mielestään.

Olisipa joskus kiva kurkistaa vierustoverin

tai edessäistuvan mieleen,
kuin kirjan sivuun,
jonka lauseet lopulta jäävät arvoitukseksi,
koska päätelmät ovat subjektiivisia.

Narsisseja ja ruusuja

Mies toi tänään maljakollisen narsisseja.

Ja toisen maljakollisen ruusuja.

RAKASTAN.

Pakkasukon narinaa

Perjantai-aamuna aikaisin oli varattu hiustenlaitto Kruununhaassa. Mies lähti samalla ovenavauksella Hämeeseen. Puolivuotiskontrolli käynnistyy labrakokeilla. Ajeli sieltä mökille lintusten eväspussit mukanaan: kuivuneita leipiä, pähkinöitä, auringonkukansiemeniä, talipalloja ja läskiä. Kovat pakkaset pörhistyttävät pikkulinnut pulleiksi. Ei siis ruoka, jota kylminä päivinä kuluu kyllä enemmän.

Kipakantuntuinen pakkasaamu jähmetti. Minun tuurilla bussit menivät juuri nenän edestä. Liisankadulle päästyäni jäädyin lisää, varpaita myöten, kun odottelin liikenneruuhkaan juuttunutta tukanleikkaajaa. Epäilin jo että olen väärään aikaan väärässä paikassa. Soitin ja varmistin ajan: Tuusulantiellä oli liukkaudesta johtuen kolareita. "Mene siihen viereiseen kahvilaan lämmittelemään, haen sinut siitä kun pääsen perille", ihana hiusspesialistini ehdotti. Meninkin. Kuppi kuumaa kahvia sulatteli enimmät jäähileet kehostani.

Vartin kuluttua pääsin kampaajantuoliin ja sain höyryävän kuumaa mustaherukkamehua kupillisen! Onko parempaa palvelua missään! Hyvinleikattujen hiuksien lisäksi sujautti kampaajani vielä tukkaharjan lahjaksi, pahoitteluna myöhästymiselle. Kiitos!

Mietin illalla lähteäkö mökille vai huilatako kaupungissa. Olo on ollut tukkoinen nuhasta ja kurkkukivusta johtuen jo melkein viikon. Mutta kaipasin miestä, takkatulen ritinää, tuvan lämmintä syliä. Pikaisen päätöksen tehtyäni havahduin ehtiväni klo 19.06 junaan, johon just ja just ennätin. IC 181, vaunu 4, ikkuna 13, lueskelin koordinaatteja matkalipustani.

Muistot menneiltä vuosilta tulvahtivat mieleen. Rautatieasema oli muutaman vuoden ajan osa "kotiani", sen eteinen, jonka kautta tulin ja menin. Niistä vuosista voisin kirjoittaa monenlaisia matkakertomuksia... kun olisi aikaa. Hm hm.

Aikataulun mukaisesti 20.09 olin Hämeenlinnassa. Lähes kolmenkymmenen asteen pakkanen ei hyydyttänyt junaa- ihme kyllä.

Pakkasukko narisi miinus 29-asteisena mökkirannassa. Koskemattoman lumen hiljaisuus. Pakahduttavan kaunis luonto. Tähtien täyttämä taivas. Ja ihana mies, joka oli lämmittänyt uuninkyljessä minua varten villapaidat ja housut. Vajaa pari tuntia sitten tungeksin Helsingin rautatieasemalla ja nyt istuin kaiken ulottumattomissa.

Kaukana kavala maailma.

Piikkarit

Mustat
mokkanahkaiset
sisä- ja ulkosyrjältä avonaisesti muotoillut
kapeakärkiset
piikkarit.

"Kengät voi riisua eteiseen".

Kiitos ei.

Sukkasillaan
on olo
kuin
parfymoidulla
lihapullalla.