tiistaina, lokakuuta 31, 2006

Where's the power and where's the point?



Monday, monday what's the game?
Not at all it seems to be shame.
Where's the power and where's the point?
Please, let me learn without powerpoint.

You always will have four alternatives:
however, remember your soul still lives:
self-pity, acceptance, change or flight
I learned today that there's the might!

maanantaina, lokakuuta 30, 2006

Runotorstain 23. haaste: Hylätty

ihmisen mieli kuin juna
kulkee vain raiteillaan
jostakin on lähdetty, matka on tärkein, ei määränpää

hylätty elämä
naulatut ovet

ikkunanpokissa vihertää home
home home home home

koti, jota ei koskaan rakennettu

sunnuntaina, lokakuuta 29, 2006

Myrskyä , messua, kyyneliä

Hyytävä puuskatuuli riisui viimeisetkin kesähepeneet puiden oksilta. Alastomuus punastuttaa pihlajakaunottariakin, jotka keikistelevät teiden varsilla vain hehkuvat punaiset helmet suojanaan. "Diamonds Are a Girl's Best Friend".

Syysmyrskyn riepotuksessa ei kenelläkään ole vastaansanomista, mutta ”tolkku se on oltava talkkunaakin syödessä”, sanoo vanha kansa. Etelärannikko säästyi sentään lumimyrskyltä.

Auringon kylmä, viisto valo saatteli kirja- ja ruokamessuille menijöitä. Lämpö tulvahti vastaan jo ovella. Oli sopivasti jonoa lippukassalle niin, että hyyhmäiset vilunväristykset ehtivät kulkea päästä varpaisiin ja liueta ihmisjoukon synnyttämään sisäilmaan.

Toinen jonotus narikkaan. Kaksi takkia yhdelle lapulle kahdella taksalla. Palttoot eivät paljon maksaneet, yksviiskymentä kappale. Sisäänpääsy Stockan kanta-asiakkaana kilautti alennusta yhteensä neljä euroa. Snellu ja yks Linnan Väinö entisajan markoissa. Samalla lipulla sai katsella silmillään, kuunnella korvillaan, hypistellä käsillään ja maistaa suullaan. Ruokamessujen loimulohien käry leijui hengenravintolan puolelle asti. Äsch, miten eksyin moiseen epärelevanttiin inventaarioon.

Kasvoton "puhemusakki" täytti lavean hallin. Edestakaisin pysähdellen liikkui kirjanrakastajien joukko. Kustantajia, divaristeja, kirjansitojia, yhdistyksiä, Ruotsinkatuja, lapsinurkkauksia, metrilakuja, ilmaiskrääsää, haastatteluareenoita, tarjouksia, kilpailu- ja tilauslipukkeita.... sulassa sovussa, mene tiedä.

Julkkiskirjailijoiden äänet kumisivat mikrofoneissa, lähellä ja kaukana. Esikoiskirjailijoiden posket punoittivat eka kerran jännityksistä, toimittajien kysymykset katosivat ihmisvilinään. Hetken houkuttamat salamavalot kuin huutomerkit tärkeän asian perässä. Viimeistään Yle-ständillä kaupallisuus alkoi kakistella, kun myytävänä oli 'Tarmo Ropposen lyijykyniä' ja 'Eeva Polttilan kurkkupastilleja' hyvään hintaan. Onkohan minun huumorintaju katoavaa kansanperinnettä? :)

Pläräsin pahvilaatikoista vanhoja Suomen Kuvalehtiä ja Kotiliesiä. Ostin molemmat marraskuun numerot vuodelta 1928 syntymäpäivälahjaksi Madame Jiille, joka viettää 78-vuotispäiväänsä 2.11.2006. Kotiliedessä oli juttu Josephine Bakerista ja SK:n kannessa komeili Jussi Snellman., Sibeliuksen vävypoika... sopivaa silmänruokaa iloluontoiselle ja huumorin suhteen kaikkiruokaiselle päivänsankarille!

Pula-ajan kasviskeittokirjaa en voinut jättää pinoon, samoin sujautin mustavalkoiseen paperikassiin Mirkka Rekolan "Tuoreessa muistissa kevät", Aforistiset kokoelmat sekä "Virran molemmin puolin", Runot 1954-1996.

Koju kojulta lähestyimme isojen kustantamoiden kirkkaasti valaistuja ständejä. Tungoksesta erottui kasvoja, mietteliäitä ilmeitä, ihmisiä, joiden olemuksesta saattoi tehdä pikaisia päätelmiä siitä, mitä kirjoja he mainoskasseihinsa sulloisivat.

****************************

Yhtäkkiä huomasin seisovani etsimäni kirjan edessä. Tai kirjojen, koska kirjat olivat pyramidinmuotoisessa pinossa. Hiljainen enkeli lehahti kirjojen yli ja kosketti siivenkärjellään. Keskellä ihmisvilinää elämä jatkuu, mutta pysäyttää minut sanattomaksi. Otin pinosta Reko ja Tiina Lundanin "Viikkoja, kuukausia", maksoin ja kävelin pois. Liian varhain päättynyt elämä, sen viimeiset viikot, kuukaudet näiden kansien sisällä. Siipien kosketuksia, enkeleiden kyyneliä, elämänvaloa. Lämpimimiä ajatuksia teille, Minna, Kerttu ja Saara.

Kiitos kirjasta, koskettavasta.

perjantaina, lokakuuta 27, 2006

Siniset kukat siskolleni




Oli syyskuun 26. päivä.
Minä olin viisitoista, sinä kaksikymmentäkaksi.
Vuoristopolun kivikoiden siniset gentianat mukanasi yhä.

Onnelliset!

keskiviikkona, lokakuuta 25, 2006

Kielipuoli

Äidinkielenopettaja opetti, että sydämessä ei mahdu olemaan kahta ämmää yhtäaikaa. Ei siis sydämmessä.

Eikä enää-sanan viimeinen kirjain ole n. Ei siis enään.
Pulpettikaverini Yrjö joutui tästä sanasta laiskanläksylle ja opettajan pakottamana kirjoitti sata kertaa enää enää enää enää...

Ja että alkaa-verbi eroaa ryhtyä verbistä siten, että tyttö alkoi laulaa, mutta poika ryhtyi laulamaan.

Nyt minä alan valmistautua työpäivääni. Rrrreippaana ja rrrryhrikkäänä, kuten Urpo-poika lausui kansakoulussa ja tuli diskatuksi kuorolausunnasta. Vanhan kansakoululaitoksen opetusmetodit eivät olleet kovin kannustavia. Urrpo rrraukka.

Muuten, miehen sydämestä ei löytynyt vikaa. Ainoastaan rakkautta. Mutta sen löysin minä eikä tohtori.

tiistaina, lokakuuta 24, 2006

20 vuotta

tyttö löytää vihreän oksan
nuuhkii ja hypistelee
tietää että on, ei ole

enempää ei tarvitse
kuin tämän hetken, rikkumattoman

ei
ei se ole itsekkyyttä
se on löytöretkeilijän uniikkia riemua
kun ymmärtää olevansa ennen kokemattoman äärellä
kenekään häiritsemättä

matkalla jossakin eteläsuomessa

Raclettea ja diskussuunia

Teimme lauantaina pieniä herkkuja raclette-grillissä. Mielettömän herkullista ja hauskaa seurusteluruokaa.

Mutta ruoka ei ollut 'number one', vaan keskustelu, jota kävimme poskia hehkuttavan grillin ja takkatulen loisteessa. Iltavisiitille tuli extempore vanha tuttavamme naapurikylästä.

Nainen. Ihminen. "Kylähullu" taiteilijasielu. Kolmen vanhan talon uudisrakentaja. Tuotesuojatun leivän ja viiden lapsen Äiti ja kahdeksan lapsenlapsen Isoäiti. Persoona isolla Peellä.

Puhuttiin elämästä ja estetiikasta. Sydämen kyllyydestä. Pohdittiin syntyjä syviä. Ihmeteltiin elämän moninaisuutta ja ainutkertaisuutta.

Ystävämme oli ollut kahden vaiheilla; lähteäkö Lappiin sydäntalven yli vai etelän aurinkoon, Portugaliin. Oli päätynyt jälkimmäiseen. Neljä kuukautta valossa, suolaisen meren rannalla aallottaren elämää. Aikoi pakata pensselit ja vehkeet kapsäkkiin ja maalata akvarelleja, hautautua suolahiekkaan, kirjoittaa runoja, nukkua karhun unta puolisalaa kaamokselta.

Puhuttiin jyrkänteen reunalla seisomisesta: sanoi, että siiventyngät on jokaisella ja jos heittäytyy lentoon, ne kasvavat lennossa. Jos ei uskalla luottaa, että siivet kantavat, ei koskaan tiedä mitä menettää ellei uskallaudu.

Niin se on. Sovinnaisen elämän dilemma.
Sitku sitku-elämä on mennyt ennen kuin huomasitkaan.

Elä tässä ja nyt.

Tässä ja nyt.
Här och nu.
Hier und jetzt.
Here and now.

maanantaina, lokakuuta 23, 2006

Kärsimyskukka kukkii



Kärsimyskukan luulisi kärsivän, mutta ei. Se kukkii yhä. Pimeästä, sateesta, valottomuudesta huolimatta.

Tänään aukesi viimeinen näkyvissä oleva nuppu täyteen kukkaansa.

23.10.2006 on elämää.

Pompotusta



Mies sai kutsun sydänfilmiin. Toukokuun tutkimuksissa ohimennen oli ollut puhetta sivuäänestä. Tohtori oli joskus sanonut että kaikillahan niitä, ylimääräisiä tykytyksiä...milloin mistäkin.

Perjantaina filmattiin. Maallikon silmissä sydämen kiemurat näyttivät normaaleilta.
Se onkin eri sydän joka sykkii mielen tasolla. :)
Huomenna kardiologin lausunto tietää tarkemmin. Pieniä kysymysmerkkejä leijuu sadepisaroiden välissä. Syän syrjällään.

"Ilo pintaan vaikka syän märkänis", sanoo karjalainen.

Mies on Rakas. Sydän on paikallaan vaikka miten pomppis.
Ja se pomppii just niin kauan kuin on elämää.
Tähän mieheen ladattu.

Rakastan, olen siis olemassa.



pimeä aamu ei haluaisi nousta

yön syli ei irrottaisi

untuvapeiton poimuissa tuoksuu elämä

perjantaina, lokakuuta 20, 2006

metsä puhuu minua auki

on vain anteeksiantoa, hyväksymistä
lohdutusta että olemme mitättömiä tähtiä avaruudessa

kaikkivoipa selittämätön läsnä kaiken aikaa

metsä puhuu minua auki
ihmisen rakentamaa muurahaiskekoa ei ole olemassa

metsä puhuu
valottomat tähdet kuuntelevat

Tapahtumien muisto, muistojen tapahtuminen



sanoja ei ole ollut puhuttavaksi asti
asia on kesken käsittelyn niin kauan
kunnes kuollut on peitetty maan multiin
kukat laskettu kauniiksi muistoksi kummulle
kiitollisena niin paljosta hyvästä, rakkaasta elämästä
taipaleesta jonka aloitit ja jonka tien päähän tulit

vaikea asia seestyy
sana sanalta

syksyinen polku on hyvä kulkea
on pakko luovuttaa, päästää irti
kivestä joka painaa,
että olisi kevyempi, tyhjempi reppu uusille muistoille
että olisi tilaa muistojen tapahtua

lehti lehdeltä luopuvat puut
silmu silmulta säilyvät kevään salaisuudet

torstaina, lokakuuta 19, 2006

Omnia mea mecum porto



"Kaiken omani kannan mukanani"

No, sikäli tuo lainaus ei sovi tähän tarkoitukseen, koska kyse on työhuoneen muutosta ja suurin osa "roudattavista kamoista" ei ole omiani. Oli miten oli, muutto työhuoneesta toiseen on tervehdyttävä, puhdistava feng shui-kokemus.
Aluksi tilanne näytti ja tuntui toivottomalta. Mutta ei se sitä ollut. Huomasin, että tavaroista luopuminen on helpompaa kuin luopuminen siitä tilasta, joka on oleentunut kuin vanha villapaita, minulle sopivaksi, uudelleen ja uudelleen mukavaksi päällevedettäväksi.

Huoneessa, josta muutin, oli pöytä. Pöydälllä tietokone (mikä sana! kuulostaa vanhanaikaiselta mutta sopii minulle!), puhelin "madonnaluureineen", tulostin, rei'itin, laskukone (mikä sana, mutta sopii minulle), kirjahylly, kukkamaljakko; lasinen lieriö, sininen keraaminen vati, Hietsun kirppikseltä vanhalta tädiltä ostettu kaunis astia, täynnä käyntikortteja, klemmareita,, kumeja, kyniä, niitinpoistajia, saksia, mietelauseita, avaimenperiä, "allkindsofthings".

Hyllyssä kirjojen vieressä oli aivojumppakuutio ja pehmeä stressipallo - mainoskamaa yhteistyökumppaneilta vuosien takaa. Työkaverin lahjoittama itsetehty pöllö - viisaudesta ja oppimisesta muistuttamassa - kuten hän lahjan antaessaan sanoi.

Pöydän yläpuolella oli sininen kangastaulu, sellainen johon nuppineuloilla voit ripustaa muistilappuja, kuvia, ajatelmia, sarjakuvia... mitä nyt ihmiset siihen keksivät laittaa. Minulla siinä oli organisaatiokuvat kasvoineen ja ajatelma: "Siunattu se, joka ei päivällä ehdi eikä yöllä jaksa murehtia".

Oli myös kopio muutosprosessin tunnekäyrästä: shokki => muutoksen kieltäminen => lamaannus => uutta voimaa ja ideoita => päättäväisyyttä => usko omiin mahdollisuuksiin palautuu => ja lopuksi uusi asia omaksuttu.

Punaiset laatikot kulkivat omia reittejään. Keskiviikkoaamuna kuljin uutta reittiä. Tavarat olivat laatikoissa, purkajaansa odottamassa. Eilinen päivä oli tavaroiden paikalleen laittamista, ilon tuntemista siitä, että voit tuhota paljon menettämättä mitään. Silppuria tarvittiin, lukollista "tuhottavaa" laatikkoa. Mutta tilaa ja puhdasta tuli. Sunnuntain olin urakoimassa omia papereita, turhaan syntyneitä, muka tärkeitä. Ja nyt: valmiita tuhon tielle. Tuosta vaan. Helposti. Sen enempää murehtimatta kärräsin elettyä elämää kaatopaikalle.

Tänään on torstai. Olen tehnyt pitkän työpäivän. Murehtinut ja iloinnut. Virkistynyt (kin).

Omnia mea mecum porto.

Halusit tai et.

keskiviikkona, lokakuuta 18, 2006

Muistaako kukaan ....

.... että suunnanmuutos edellyttää pysähtymistä.

Muistaako kukaan-blogissa on niin upea pohdinta, että saanen lainata sen tähän:

"Vähitellen alkavat kyllästyttää ohjeet, neuvot ja lukuisat oppaat joita jokaisen yöpöydällä pitäisi olla. Kuinka kehittää itseään, kuinka oppia tuntemaan ja tunnistamaan itsensä ja ajatuksensa, parisuhteensa ja työtoverinsa. Kuinka kokoajan pitäisi mennä, henkisestikin, eteenpäin, kehittyä ja oppia uutta. Olla aina positiivinen, energinen, huoliteltu ja hoidettu. Tuntea trendit, muodit ja uusin teknologia. Mihin se harmaa, tasainen ja tavallinen elo enää mahtuu tai kelpaa? Se jossa maataan sohvalla viltin alla, ihan rauhassa, aivot narikassa. Siksikö niin moni luovuttaa kokonaan kun tuntee ettei millään tähän kaikkeen kykene?"

Kuuntele itseäsi, Ihminen.

tiistaina, lokakuuta 17, 2006

Nonsenseä aamutuimaan

kävellä - verbin perusmuoto
kähvellä - vääryyden imperatiivi

kirjasin - substantiivi
kirjasin - imperfekti

nukkua - unitila
nuokkua - välitila

tarjota - olla avokätinen
tarjonta - on mistä valita

hurmio - ecstasy
huomio - attention!

suruton - huolta vailla
suvuton - orpo


Mikä ei kuulu joukkoon?

maanantaina, lokakuuta 16, 2006

Muistiinmerkintöjä muutoksen johtamisesta

Tänään oli valmennusjaksoni "latauspäivässä" muun muassa pohdintaa muutoksen johtamisesta.

"Muutoksen johtaminen = muutoksen markkinointia".
"Mitä muutosta minun on johdettava: itsessäni? toisissa?"

Sisäinen todellisuus = kulttuuri ja maailmankuva.
Ulkoinen todellisuus, joka muuttuu koko ajan.
Muutoksen johtaminen on yhteisen tavoitteen varmistamista, kriisiytymisen estämistä.
Tarvitsemme "happea" ulkoapäin, koska sisäiset defenssit ja kulttuurin suodatin estävät meitä havaitsemasta asioita.

Mitä ovat defenssit?
- ylimyöntyväisyyttä, bullshit-höpötystä
- vanhasta kiinnipitämistä
- esimiehen syyllistämistä
- asioiden vähättelyä, teatraalista huumoria...
- tapahtumisen kieltämistä
- omista töistä kiinnipitämistä, epäoleelliseen keskittymistä...

Harvoin tiedämme mikä meille on parasta; suurimmat esteet muutoksen hyväksymiselle ovat oman pään sisällä...

Muutoksessa pahinta on odotuksen piina, pelko epämukavuusalueelle joutumisesta. Kaveri on virittänyt ritsan, lähteekö kivi, käpy, mikä tahansa, kohti minua. Sitä se on. Pahinta on pelko tuntemattomasta. Väistämisen sisäänrakennettu halu.

Pohdimme, miten johtaja kykenee kommunikoimaan välttämättömyyttä, pakkoa. Totesimme, että ei pakottamalla, ei kauhukuvilla, vaan vapauttamalla ihmiset tekemään, sitoutumaan. Olemalla esimerkkinä, perustelemalla... Oikea tunne, oikea määrä, oikeaan aikaan oikeassa paikassa.

Johtajan tehtävä on luoda otolliset olosuhteet; missä kehyksissä ihmisestä tulee paras esille?

Mahdottomalta tuntuva tehtävä pakottaa ihmiset yhteistyöhön, muutostavoitteen saavuttamiseen.

W.I.I.F.M => What's in it for me?
Manifestointi ja visualisointi. Fiilispohjalta.

Johtaja, itseni ja muiden, ei ole mitenkään kadehdittava otus.
Hän on paljon - toisinaan liiankin paljon vartija.

Eipä käy katteeks, sanos Rannilan poika kelvottomasta kattopellistä.

Koskaan et muuttua saa...

Kukahan laulun sanoittaja tuon absurdin ajatuksen on kirjoittanut?
Toivoton toive ja sen lisäksi pähkähullu. Mutta suotakoon sanoittajan riutuva haave, unikuva jostakin ikuisesti pysyvästä...

Muutos, muuttuminen on liikettä eteenpäin.
Tänään jatkuu metsänvartijantilalta alkanut matkani mielen syvyyksiin.... Kirjoitan aiheesta myöhemmin. Sitten kun sen aika on. Tai sitten kun on aikaa.

Eilen pakatessani työpaikalla muuttolaatikoita löytyi monenlaisia ajatuksia vuosien varrelta, mm. oheinen tekstilainaus, jonka eräs esimies kiinnostavan ruokapöytäkeskustelumme jälkeen toi minulle kuin "boldatakseen" ajatuksiaan:

"Syvällisiä muutoksia ei toteuteta nykyisillä ajattelumalleilla. Meidän tulee perusteellisesti muuttaa ajatteluamme. Tähän me tarvitsemme luovaa älykkyyttä. Me joudumme luopumaan joistakin asioista. Me joudumme pois omalta mukavuusalueeltamme. Todellinen muutos on kuin hyppy tuntemattomaan, jonne on uskaltauduttava löytääksemme jotain uutta. Tälle matkalle meidän on lähdettävä, jotta voimme uudistua yksilöinä, tiimeinä, organisaatioina. Tänä päivänä on polttava tarve vallitsevien uskomusten kyseenalaistamiseen sekä uusien arvojen ja toimintatapojen luomiseen. Toivottavasti meillä on riittävästi energiaa, rohkeutta, viisautta tähän tehtävään yksilöinä, tiimeinä ja organisaatioina."

Pentti Sydänmaanlakka: Älykäs organisaatio

Nyt On Aika, tiesi vanha Kotiliesikin jo kauan sitten samannimisellä palstallaan.
Kaikelle on aikansa. Myös muutoksille.

sunnuntaina, lokakuuta 15, 2006

Keltainen lentävä matto



Mökkipihaan on lennähtänyt vahvan keltainen matto. Kaunis ja kahiseva. Viininpunaiset pensaiden lehdet värjöttelevät syystuulessa. Lehti lehdeltä luopuvat kasvusta. Toiveikkaina hautautuvat pian pehmeän lumen alle talvehtimaan.

Vene on kumottu ja laituri nostettu talviunille. Talvirenkaat vaihdettu. Keittiön kaapit siivottu. 85-vuotias ystävä onniteltu. Vesi + 8, ilma + 10.

Kirkas tähtitaivas ja terävä kuunsirppi saattelivat meidät aamusella puoli seitsemän aikoihin takaisin työn perään. Matkan aikana aamu valkeni. Moottoritien autius helpotti siirtymää.

Puoli kymmeneltä olin töissä; muuttolaatikoiden pakkausurakkaa, vuosien varrella kerääntynyttä paperia pinoittain selvitettävänä. Huomenna on helpompaa, kuvittelen.

Joutsenperhe jäi lahdenpoukamaan. Harmaahaikarat rääkkyivät aamun pimeässä.
Kärsimyskukka kiitteli sisätiloihin pääsyä räpsäyttämällä yhden kukan auki. Vielä on kaksi nuppua.... Viisi ja puoli kuukautta kukkakavalkadia!!!
Kiitos Passiflora.

Talvi saa tulla. Se tulee vaikka ei saisikaan.

perjantaina, lokakuuta 13, 2006

torstaina, lokakuuta 12, 2006

Asioita, joita voimme oppia koiralta

Anna raikkaan ilman ja tuulen kosketuksen kasvoillasi olla silkkaa hurmiota.

Kun rakkaasi tulevat kotiin, riennä aina tervehtimään heitä.

Kun oma etusi sitä vaatii, tottele kuin ajatus.

Juokse, telmi ja leiki joka päivä.

Syö hyvällä ruokahalulla ja innokkaasti. Lopeta kun olet kylläinen.

Ole uskollinen.

Älä koskaan teeskentele jotain muuta kuin mitä olet.

Jos haluamasi asia on kätkössä, kaiva kunnes löydät sen.

Jos joillakuilla on huono päivänsä, ole hiljaa, istu hänen lähellään ja painaudu hellävaraisesti häntä vasten.

Vältä puremista, kun pelkkä urahdus ajaa saman asian.

Haukuttiinpa sinua miten usein tahansa, älä vajoa syyllisyydentuntoon ja ala jurottaa...kiirehdi heti takaisin ja uudista ystävyys.

Nauti pitkän kävelyretken yksinkertaisesta ilosta.

keskiviikkona, lokakuuta 11, 2006



On taas keltaisten kassien aika. Kolme päivää hullunmyllyä halusit tai et. Kun asuu Stockan vieressä ei haamuilta voi välttyä vaikka kiertäisin kuinka kaukaa.
Aamulla jo ennen kahdeksaa ihmiset tungeksivat ulko-ovilla. Bussipysäkille kävellessäni puikkelehdin tämän "varhaiset tiput madon löytävät"-kansanliikkeen ohi sivuilleni juuri vilkuilematta.

Ei minulta mitään puutu.

Amerikanmatkoja ja trolleylaukkuja, ulkoiluhaalareita, koruja, kelloja, orkideoita käytävät pursollaan. Järisyttäviä volyymejä tavaraa. Lähtöhintaa ei tiedä kukaan, vielä vähemmän sisäänostohintaa. Ulosmyynti on hinnoiteltu kymmenensenttiä vaille tasakympin. Euroina ei tunnu missään.

Visat vinkuvat ja mastercardit marisevat.

Ei minulta mitään puutu.

Ihmisen elämä on kuin ruoho. Kun tuuli käy hänen ylitseen ei häntä enää ole.

Minne lennähtää sielu kun tavarataivas jää maankamaralle?

maanantaina, lokakuuta 09, 2006

Mui mui muikku

Runotorstai haastaa aiheella ateria.

sano muikku
salamavalon tuikku

muikku kiertää huulenkaaren
kulkee kaislikot, rannat saaren
ei luota mihin tahansa nettiin
mutta kylläkin verkkosettiin

on tullut aika muikun
sytytän pienen tuikun
valkoista piimää kaadan kannuun
hopeakylkiset latelen pannuun
silakan sukua, miettii mies
lämpöinen on jo mökin lies'

mui mui muikkua vaan
tänä iltana rakastetaan

Bussissa, matkalla Metsänvartijantilalle

4.10.2006

"Hatusen Punainen" vie kohti uusia seikkailuja...

Oppimista on paljon. Kunpa osaisin piirtää, ajattelen, kun piirtelen muistiinpanokirjaani linja-autoa :)
Osaisinpa kutoa kangasta, maalata. Tai - osaisinhan - mutta kiinnostus puuttuu. Sitäkö se on? Kirjoittaminen on mukavuusaluetta, osittain. Työssä on riittävästi epämukavuusalueita, joten suotakoon kirjoittamisen virkistävä vaikutus. In between bloggasi tytär. Kuopus Pariisissa Bretagnesta paluumatkalla. Mies työssä. Minä tässä bussissa matkalla Metsänvartijantilalle. Aikoja ja paikkoja. Myös mielessä. Tapahtumien muistot.

Tuleeko meistä "hihhuleita"? Säilyykö kriittisyys? Pitäisikö? Heittäytyminen tuo maksimaalisen ilon, hyödyn valmennuksesta. Askarruttaa rahan ja hengen natiseva parisuhde. Onkohan valmentajalla vastauksia? Näkemys varmasti :).

Meneekö jeesusteluksi? Itsekehuksi? Osaanko suodattaa, sietää. Ei tää limppisoppaa ainakaan ole kuten lapsena koulussa. "Kiitos ei limppejä", pyysin. Opettaja oli toista mieltä. Haistan, maistan ja nielaisen. Niin yksinkertaista se on.

Tulemme pitkän metsätien jälkeen paikkaan, jossa on hirsimökkejä, savusauna rannassa, sadetta tihkuva, hapekas luonto.

Mikä on vaikeata tässä elämässä?
"Muuttaa suuntaa", sanoo joku. Stressi on saavuttajan pelkotila. Jos on stressiä, kuntokaan ei nouse. Kun on stressiä, työpäivät pitenevät. Tee 8 h täysillä. Työ ei tekemällä lopu (mutta jos sitä ei tee saattaa se loppuakin, toim. huom.)

Kirjoittaminen aktivoi käsitemaailmaa. Prosessi konkretisoituu. "Mieli on kuin maha". Sisäistämisen imeyttämisen eliminointi. Ihmisestä tulee "paskapää", jos ei pääse tyhjentämään.

Sun elämä on sitä mitä vahvistat. Mieli kuin paperipino: päällimmäisen vain voit lukea kerrallaan. Ota se mihin nyt olet valmis. KIRJOITA. KOSKETA. KYSY.

Olet oppinut vasta kun pystyt toimimaan äärimmäisessä paineessa "ulkoaopittua" ajattelematta.

Pitää tehdä asioita ensin ilman ymmärrystä.

Hand - heart - head.

Uni ja aikainen herätys

Heräsin jo 4.50 pähkähullusta unesta, jossa olin pyöräilemässä työpäivän jälkeen Espoosta Tampereelle, mutta tulinkin Ylivieskaan. Haloo! Nousin mäkeä ja käännyin oikealle. Eihän täällä vielä pitänyt lunta olla, mutta oli sitä. Tajusin, että jalassani oli korkokengät ja tiet olivat paksun lumen peitossa. Ihmettelin Ylivieskan keskustassa, että mitä asiaa minulla muka tänne ja miten pääsen pyöräni kanssa takaisin yöksi kotiin.

Mistä tuo Ylivieska, pohjoispohjanmaalainen pikkukaupunki tuli uneeni? En tiedä. Ehkä jostain kaukaa lapsuudesta, jolloin vierailimme isän kanssa erään vaatetusliikkeen omistajan luona. Mukavia ja peräti hassuja muistoja tästä kaupungista. Seisoimme nimittäin kerran siskojeni kanssa vaatetusliikkeen näyteikkunassa liikkumattomina mallinukkeina ja yritimme olla purskahtamatta nauruun kun ohikulkijat epäluuloisen näköisinä tuijottivat meitä lasin takaa.

Heräsin kesken unen enkä tiedä palasinko pyörällä vai junalla :).

Maanantai on matkan takana.

keskiviikkona, lokakuuta 04, 2006

Opettajista

Aikuisopiskelijoiden teemaviikkoa vietettiin syyskuussa.
Tuli elävästi mieleen vuosien takaiset opettajat - tai paremminkin muutama heistä. Legendat jo eläessään.

Kansakoulussa oli Alli ja Iines, toinen pieni ja kuivakka, jälkimmäinen rehevämmän sorttinen huumorinainen. Alli opetti lukemaan ja laskemaan. Kevätjuhlassa sain Allilta mykkäroolin esittämällä keväistä koivua. Mikä pettymys, mutta keijuroolit menivät sirpakammille. Sanoisinko muodollisesti pätevämmille. :D

Iineksellä oli poika, pitkäsilmäripsinen hurmuri, joka oli ehdottomasti elämäni ensimmäinen tosirakkaus!! Jiin kanssa leikimme jo ennen kouluikää. Kuusivuotiaan kiihkolla pussailimme salaa Iineksen kodin pannuhuoneessa, kunnes ovi äkisti aukesi... Salarakas ei siis ole mikään uusi keksintö. :)

Oppikoulun opettajakaartista muistuvat miettimättä mieleen Hykkyrä, Pulina, Koppelo, Epu, Lootuskukka ja liuta muita opettajia, joilla ei ollut lempinimeä. Ja tietysti rehtori-Sanni, topakka nutturapää, joka vanhalla Taunuksellaan pihaan ajaessaan sai hurjimmankin oppilaan veret seisahtumaan.

Hykkyrä oli saksankielen tiukka ja vaativa ammattilainen. Silmälasit nenänvarressa, kävelykeppi toisessa kädessä hänellä oli tapana kuulustella pulpetti pulpetilta kotiläksyt. An auf hinter in neben über unter vor zwischen, aus bei mit nach von zu....tippuivat kuin konekivääristä kävelykepin kopistessa joka kerta pulpetinkanteen. Ja ellei osannut vuorollaan, keppi pamahti sormille. Dürfen können mögen müssen Herren wollen Damen küssen.

"Mein Lieber, Du bist so weit
und ich habe keine Zeit zu Dir
mit liebenden Händen zu kommen...."

Pulina oli historianopettaja, jonka opetuksista ei paljon jäänyt mieleen - paitsi silloin kun aiheena oli kansanedustajavaalit. Jostain syystä vaaliteema kiehtoi opettajaa erityisesti. Pulina oli saanut nimensä siitä, että hän oli usein omissa mietteissään ja puhui paljon yksikseen. Muminasta ei juuri saanut selvää, mutta huulet liikkuivat tiuhaan tahtiin...todennäköisesti meneillään oli pitempikin neuvottelu. Tai haa ! - ehkä hän joutessaan opetteli saksan sijamuotoja tai mene tiedä historian hallitsijoiden nimiä. Hän käveli pää kallellaan, täysin omiin ajatuksiinsa ja muminaansa uppoutuneena. Mukava mies, vaikka ei saanutkaan historia-innostusta syttymään.

Epu oli ruotsinmaikka, sirpakka ja täpäkkä nainen, joka aina jotenkin kiireisen tuntuisena kipitteli korkkareiden kannat kopisten koulun käytävillä. Kun menin koululle kyselemään ruotsinkielen yo-kirjoitusten tuloksia, Epu melkein juoksi halaamaan ja jo kaukaa huusi, että hei, vain 6 virhepistettä, ällä siitä tulee! Niin tulikin. :)

Koppelo opetti kemiaa. Tämä karu nainen mörähteli matalalla äänellä ja tuijotti pyöreillä silmillään niin, että et aina voinut olla varma hänen mielenlaadustaan. Omassa lajissaan hauska tapaus, joka sai pisteet pelkästään siitä, että kemia oli kymmenenkertaa mukavampaa kuin fysiikka, jota inhosin yli kaiken.

Lootuskukka oli pitkänhuiskea, kalvakka uskonnonopettaja, joka jäi mieleen jotenkin yksinäisenä, syrjäänvetäytyvänä ihmisenä. Lempinimi ei ollut kaikkein kaunein ja muistan tunteneeni hiljaista empatiaa, ehkä sääliäkin tätä romuluista naista kohtaan.

Sitten oli Sirkkis, matikan ope, kiharapäinen, asiallinen, hieman huumorintajutonkin, mutta osaava. Olin toivottoman huono matematiikassa. Pinnistelin aina kevään viimeisiin kokeisiin niin, että vältin ehdot. Erään tällaisen rutistuksen jälkeen sain geometrian kokeista 9- ja algebran kokeista 8+, jolloin Sirkkis pyysi minua kehystämään koepaperit muistoksi menestyksestä :)!

Matematiikka ei vaan kiinnostanut. Erään kokeen loppuun kirjoitin - kun en muutakaan osannut: "Paljon enemmän puhuvat lumiset männyt tästä ajasta. Niistä voi ymmärtää kaiken oleellisen. Eläminen talvessa" Niinpä Sirkkis oli taas kommentoinut koepaperin kulmaan: Kiitos ajatuksesta, mutta yrittäisit edes! :)

Harmittaa, että opettajista kirjoittamani penkkarilaulut eivät ole säilyneet. Niistä olisi saanut tuoreet kuvat jokaisen opettajan silloisesta sielunmaisemasta. :D

O tempora, o mores!
....josta tulikin mieleeni, että kadonnut on muistista myös Rosvo-Roope-laulun latinankieliset säkeet, joita hoilasimme oppitunnilla kuuden sinnikkään alkukielen opiskelijan kesken. In Romae ruinae sunt.

Tänään lähden oppimaan lisää. Saapas näkee miten kenkä kävelee. Sytyttääköhän valmentaja meidät nousukiitoon vai tuleekohan sittenkin mahalasku?
Mielen ikkunat on avattu. Antaa uusien tuulien tulla!

maanantaina, lokakuuta 02, 2006

Passiflora luovuttaa



Kärsimyskukka on alkanut luovuttaa.
Keltaisia lehtiä, jano hiipunut.
Mutta kolme nuppua vielä aukeamassa.
Kylmähoito voi virkistää?

Ihme Lady.

Oppimisesta

Ylihuomenna matkustan koulutukseen; moottoritietä, öljysoratietä, hiekkatietä, lähes kinttupolkua. Tien päässä on hirsimökkejä, järvenranta. Erilaisia ihmisiä erilaisista elämäntilanteista ja firmoista.

Eväinä unelmien, pelkojen, kunnianhimojen, epätoivon lähteet. Minä.
Avoimuutta? Oivalluksia? Itsensä likoon laittamista?

Lupaus.
Harjoittelu
Lipsahdus > Repsahdus
Tietoisuus
Harjoittelu

Ke-to-pe.

Let's start!
Comsii comsaa,
hej fjalleraa.

Syksyn tuoksua

Täällä se oli eilen, salamoina ja sateina, pimeänä hyyhmänä terassilla.

Syksy.

Rita kirjoitti, että hänellä on 35 päivää syyskuussa. Tänään on 32.9.2006.
Viehättävä ajatus. Paskaaks me kalenterista. Nytkin paistaa aurinko ja 15 asteen lämmöllä keittiön ulkomittarissa. Vuoden kuluttua ei kukaan muista että oli sateeton hellekesä, kaunista kuivaa syyskuun loppuun asti kunnes syksy pyrähti 1.10.06 taivaan täydeltä.

Taipuu muttei taitu.

Elämäniloa on etsittävä. Eikä se kaukana olekaan.
Viereisellä tyynyllä se hengittää.

Rakas. Rakkaampi. Rakkain.

Mies

Kesä toi hyviä uutisia.
Mies palasi töihin tänään.

Puolivuotta sitten oli huhtikuun alku.

Puolen vuoden kuluttua on huhtikuun alku:
eilen istutetut krookukset alkavat kurkistella mullan alta....
sinivuokot, valkovuokot, kielot, pihatulppaanit, villilupiinit, ruusut....

Elämän merkkejä.
Tienviittoja eteenpäin.

Siirtymiä

kesästä syksyyn
syksystä jouluun
pimeästä valoisampaan
työasioista vapaalle
mökiltä kaupunkiin
sunnuntaista työviikon alkuun
ihmisestä toiseen

siirtymät ottavat ja antavat
energiaa

eilen oli vaikea hyvästellä mökkipiha
jättää taakseen paikka, jossa ihminen on pelkästään Ihminen
ei arvolatauksia, vain eläminen osana luontoa

yrittää kuljettaa hengittämisen tilaa mukanaan

illan pimeys tihkumaton, aamun kajo raukea
keltaiset lehtien leijat
talvilintujen paluu

voidakseen palata on lähdettävä