torstaina, maaliskuuta 30, 2006

Tomografiaa

Ihmisen viipaleet viipalekuvattu klo 9.00.
Pissakoe klo10.30.
Varjoaineita. Tähystyksiä.
Diagnooseja.

Arkikielemme on muuttunut kummallisiksi sanoiksi, joiden merkitystä, sisältöä et täysin tunne.
Puhumme parin viikon kokemuksella ja ihmettelen miten nopeasti ihminen oppii. Sopeutuu vieraisiin kulttuureihin. Sairauden maailmaan. Pakon edessä sopeutuu vaikka ei haluaisi.

Emme ole sopeutuneet vielä.
Huominen pitkäperjantai tykyttää sydänalassa.
Tomografian tulokset klo 13.45.

Jännittää. Pelottaa.

Toivoa on niin kauan kuin on Elämää.

Ei se mitään lohduta. Nyt.
On vain varjoaineita.

keskiviikkona, maaliskuuta 29, 2006

Ihminen nimeltään Tarja

Oletko tavannut Ihmistä?
Minä olen.
Hänen nimensä on Tarja.


Älykäs.
Analyyttinen.
Päämäärätietoinen.
Selkeäsanainen.
Ajattelevainen.
Johdonmukainen.
Tahtoihminen.
Suora ja voimakas.
Aito ja rehellinen.


Lintu - jolla ei ole nimeä.
Hän lentää aurassa, vetovastuussa, mutta ei itsetarkoituksellisesti. Antaa tilaa uusille voimille. Lepuuttaa siipiään kun sen aika on, mutta vie joukkoa vuorollaan. Vastuullisesti

Hypähtää oksallesi pyytämättä - tietää että tarvitset hänen läsnäoloaan. Vaikka ei tiedä - tulee ja on olemassa.

Tarja halaa minut - suuren surun keskellä välittää - siirtää voimaa minuun ja kumppaniin. Puhuu viisaita. Elämänmakuisia ajatuksia, lohdutuksen sanoja.

Kiitollisena istun työpöytäni ääressä. Katson tuota Ihmistä - omat karikkonsa kokenutta, mutta mieleltään ehyttä Ihmistä.

Arvostan, Sinua Tarja. Työtoverini, Ystäväni.
Voima siirtyy halauksessa. Pääsen kotiin itkemättä.
Jo kaksi vuotta sitten - keväällä 2004 - Tarja oli olemassa!
En koskaan unohda. Yhä enemmän arvostan.
Sinua. Ystäväni, Tarja.

maanantaina, maaliskuuta 27, 2006

Lumen valossa, kevään pimeässä

Viikonlopuksi matkustin maalle, 16.09 oli juna Hämeenlinnassa.
Rakas Ihmiseni vastassa niinkuin kymmeniä kertoja ennen parin vuoden ajan, kun matkustin edestakaisin kolme kertaa viikossa. Iloisia saapumisia, haikeita lähtöjä. Vilkutuksia, halauksia, suudelmia. Lähdön hetkellä InterCityn yläkerroksesta viimeiseen näköyhteyteen asti.

Perjantaina paistoi aurinko. Kävelimme autolle. Epämääräinen ilo ja suru leijaili hiljaisena haamuna etupenkeillä koko matkan asemalta mökille. Kuulostellen, pidättäytyen, neuvottomana Ison Epätietoisuuden edessä. Elämänsyrjässä kiinni Rakastan Sinua, Ihmiseni enemmän kuin osaan sanoa, rutistaa.

Kun saat tietää vakavan epäilyksen munuaissyövästä, yrität hahmottaa asiaa. Pelkkiä kysymyksiä. Kuin salama taivaalta terveestä tulee sairas. Ilo murenee sisältäpäin. Asioiden merkitykset muuttuvat. Seilaat avomerellä ilman purjetta, ilman moottoria, ilman tietoa mihin olet menossa. Vain Pelko siitä milloin ilmestyy näkymätön kallio johon paatti rysähtää.

Mökin pihassa paistaa aurinko. Pihalinnut laulavat kevättä. Nälkäiset keltasirkut, tali- ja sinitiaiset, käpytikat, puukiipijät, vihervarpuset, naakat, närhet, varikset ja harakat. Kaikille kelpaa ruokintapaikan eväät.

Astumme tupaan. Niinkuin aina - se ottaa meidät lämpimään syliinsä. Kietoo meidät turvaan, tarjoaa meille mahdollisuuden karistaa kaupungin pölyt, kiireet, turhanpäiväisyydet.

Alakuloinen ilo purskahtaa itkuksi, pitkäksi nyyhkytykseksi kun äkisti tarraudumme toisiimme ja tunnemme molemmat miten rakkaita, tärkeitä toisillemme olemme. Ei tämä ole totta - ja kuitenkin möykky sydänalassa yötäpäivää muistuttaa, että tämä ei ole unta.

Hiihdimme järvenjäällä. Lumen ja auringon välissä oli hyvä hengittää.

Ei löydy sanoja, ei muuta kuin että RAKASTAN SINUA MIES! ELÄMÄNI, KAIKKENI. SINÄ. VIERELLÄKULKIJANI.

Nyt on maanantai aamu. Mies lähti töihin. Piinaviikko jatkuu torstaihin, jolloin selviää missä vaiheessa sairaus on.
Minulla möykky puristaa rintaa. Oksettaa fyysisesti, mutta en oksenna.
Mistä saamme voimaa kestämään nämä päivät ja yöt?
Toisistamme.

torstaina, maaliskuuta 23, 2006

Ihmisen elämää


Valoisa, kevään tuoksuinen torstai !
Sairaslomapäivien jälkeen hieman hitaasti käynnistyvä työmoottori, mutta kokonaisuudessaan ihan kelpo päivä. Monenlaista asiaa tuli hoidettua. Mieliinpainuvin oli pitkä keskustelu erään esimiehen kanssa, joka tuskaili arkijärjellä käsiteltävissä olevien asioiden ongelmatisointia työyhteisössään. Ihminen on inhimillinen otus. Saa olla. Joskus vain tulee kuppi täyteen. Aikuisten ihmisten työyhteisössä, jonka kuvitellaan toimivan kypsästi, korrektisti, aikuismaisesti. Niinkuin vanhemmat - lastensa seurassa yrittävät.

Ei se niin toimi. Ehei. Joskus näyttää esimiestyö olevan yhtä "kindergartneria"; tarvitaan pelisääntöjä itsestäänselvistä asioista, kuten toisen ihmisen arvostamisesta, aikuismaisesta käytöksestä työpaikalla, työprosessien vaiheista, työaikaliukumien käytöstä, ruokatuntien pituudesta, poissaoloilmoituksista ... ties mistä.

Huikea panostus tämänlaiseen työnohjaukseen. Palkitsevaakin kun tuloksia alkaa näkyä.
Mihin käyttäisimme tämän ajan paremmin; asiakaspalvelun sujuvuuteen, tuotannon tehokkuuteen, myyntiin, myynnin tukeen, eurojen tekemiseen. Ihminen on yritysten paras voimavara. Kuka uskoo Ihmiseen.

Kotiin pääsin (= lähdin) jo valoisaan aikaan. Aurinko tekee hyvää erityisesti minulle - hieman toipilaalle vielä. Otin kotitöitä mukaani ja ajattelin keskittyä kahvikupin seurassa henkilöstöselvitykseen, jonka lupasin.

Aamulla töissä lukaisin Veloenan ajatuksia, koskettavia, syvältä riipiviä, elämänmakuisia.
Meillä jokaisella on polkumme kuljettavana. Ennemmin tai myöhemmin. Jossain elämänvaiheessa. Tärkeintä on päätös - jäädä tai lähteä. Uskallusta ja rohkeutta se vaatii - niinkuin koko Elämä. Elämätön Elämä ei kuki edes koiranputkia .

Älä Elämää pelkää, älä sen kauneutta kiellä....

keskiviikkona, maaliskuuta 22, 2006

Hiilihydraatteja


Kirjoitan sen tähän että muistaisin: vähennän hiilihydraatit minimiin. Se on ainoa minulle sopiva tapa hyvinvoinnin hallintaan. Lupaan itselleni, että pysyn päätöksessäni.

Tästä päivästä eteenpäin.

Näyttää naivilta näin kirjoitettuna.

Katsotaan miltä näyttää muutaman viikon kuluttua. Ja ennen muuta - miltä tuntuu.

Arkea, elämää

Keskiviikko, 22.3., ei avaudu paljoakaan paremmin kuin eilinen, toinen sairaslomapäiväni. Kevätflunssa: kuumetta, räkää ja kurkkukipua - ja hemmetin vetelä olo. Päätän jäädä kotiin, vaikka jo yöllä näin painajaisenkaltaisia unia työstä, tekemättömästä. Ei olisi aikaa sairastamiselle. Kuitenkin päätän että "parempi kertanen rytinä, ku ainainen kitinä". Jos saisin itseni kuntoon huomiseksi. Torstai on toivoa täynnä.
Kumma juttu että jokainen päivä - ja minä - on olevinaan korvaamaton. Sairastamiselle ei ole sijaa. Työmoraali vanhasta opittua, sisäsyntyistä. Toisaalta hyvä niin, mutta aiheuttaa se stressiäkin. Tämä yhteiskunta, työelämä, ei ylipäätään tahdo kestää heikkoja ja väsyneitä. Tavoitettavuus pitäisi olla 100% 24h. Olen joskus miettinyt, että työsuhde-etuna oleva puhelin ei ole etu vaan haitta. Työnantaja maksaa puhelinlaskut, mutta edellyttää että vastaat kaikkiin, mihin aikaan tahansa tuleviin puheluihin.

Perjantaina mökille päästyäsi soinnahtelee puhelin, mustan laukun sivutaskussa . Pakko vastata. Esimiehen esimies soittaa. Tuvan pöydän ääressä vaihdat vapaalta työrooliin sekunnin murto-osassa. Vaikuttaa fiksulta, mutta tajuan että Elämä on muualla kuin kvarttaalitaloudessa, Rolling Financial Forecastissa (RFF), jossa ennustat henkilöstömäärää/kulua 15 kk eteenpäin. Tämänhetkisellä tiedolla. Kristallipalloa ei ole eikä tule. Ihmisen elämä on toisaalla. Se on elämää jota et voi ennustaa.

Tulokset tulevat neljännesvuosittain. Yhtiön pääaulassa tulosinfo kerää ison joukon väkeä kuuntelemaan miten kolme (3) kuukautta on sujunut. Ensimmäinen kvarttaali kohta lopussa, mitä on saatu aikaan? Pyörä pyörii kuukausi kuukaudelta nopeammin. Osakkeenomistajan etu - Share Hold Value - SHV = The Must.

Riittämättömyyden tunne kaikilla. Ennen vanhaan tyydyttävä tulos oli tavanomainen ja jopa vaatimattomuuttaan - hyvä. Nyt ei riitä mikään. Olipa olosuhteet mitkä tahansa. Pienyrittäjä voi olla tyytyväinen jos pääsee tasoihin kulujen ja menojen kanssa. Hät'hätää pääsevät tasoihin. Verotus ja muut maksut huolehtivat siitä, ettei yrittämiselle ole mittareita. Jokainen taho haluaa osansa.

Mutta osakkeenomistajat ovat kyltymättömiä. Globaaleja, näkymättömiä markkinatalouden sieluttomia kasvoja. Ketä?????

Ihminen on kummallinen eläin; se sopeutuu lähes kaikkeen.
Linkolan Pentin ääripää viehättää - mutta silti - jokainen rakentaa elämäänsä omissa puitteissaan.

Minulle riittää mielenkiintoinen työ, viikonloput keltasirkkujen keskellä, kimmeltävässä järvenselän auringossa. Jos vain voin vaikuttaa Ihmisen tasapainoiseen Elämään. Hyvin pieneltä osin.

tiistaina, maaliskuuta 21, 2006

Lyhyttä puhetta vuosien takaa

piha rehottaa villiintynyttä kesää
auringon hehku etenee verkkaan
kuin pysähtymäisillään takelteleva kello
ruoho nukkuu
heinä haaveilee
vain orvokin sininen silmä
kohottaa katseensa valolle
*****

tuuli kieppuu auringon helmoissa, taivas
kokee verkkojaan; nostaa merestä sineä,
pitkää siimaa vipattaa,
kapeana viiruna kohoaa ilta
vähä valo nukahtaa tyyntyvään veteen

*****

pieni hattupäinen tyttö
kahlaa kuumassa heinikossa silmiään myöten
kesä pistelee
kärpänen kiusaa

mutta tyttö
hymyilee minulle salaisuuden
kun kohtaamme omissa maailmoissamme

*******

aamut viipyvät täällä
pitempään
syvempää
on uni yön kainalossa
hämärän helmoihin takertuu usva, tihenee
murheen huntu surevan kasvoille

*******
linnut
piiloutuneet syksyn pesiin, pilvet
autiolla taivaalla
levittävät siipensä, visertävät
tuulelle ikävän

******
valo jähmettyy
viljapellon vastaleikattu sänki odottaa
viimeistä hehkuaan

lähtemisen ikävä lävistää mustat linnut
kuin viikate viljan silkin tuudittajansa sylistä
aurinko kirskuu
tuuli havahtuu
ja linnut pyrähtäen
jättävät kesän viileän tuoksun
valo jähmettyy pimeän kämmenelle

******

varis
tarkkailee maailmaansa katonharjalta
hypähtelee kömpelösti sivuaskelin;
"jos en lauluuni, niin askeliini rytmin löydän"

varis
harmaa hyljeksitty lintupolo
keskittyy, hypähtää...
raakkuu hiljaisuuden halki metsään

ei se ollut tanssiinkutsu
haukka
katkaisi ajatusteni siivet

*****
varhainen aamu
koskettaa yön poskea
hitaasti liukuu tuuli
aamun hiuksilla, taivas
auringon maljassa läikkyy
valon siipi hunnuttaa hiljaisuuden

*****
valkoiset salusiinit raollaan
pieniä silmiä ja suita
ikkunantäydeltä

niinkuin tähdet syksynpimeältä taivaalta
pudonneet näiden lasten silmiin

istun pirtissä
joka on tulvillaan elämänrauhaa ja iloa

*****

maanantaina, maaliskuuta 20, 2006

Alussa

kirjoittamaton sivu
odottaa
minua
kuin ystäväni vieraskirja

ei ole pakko kirjoittaa
vaan halu
kerätä ajatuksensa
taas tältä käynniltä