maanantaina, kesäkuuta 05, 2006

Lomafiilis-förskottia

Aurinkoinen maanantai-aamu enteilee virkeää työviikkoa. Lomaan on enää nämä viisi työteliästä päivää. Sääennustajat lupasivat loppuviikosta alkaen kesäisiä säitä, lämpöä yli 20 asteen. Neljän viikon loma on etukäteen maistellen vähintäänkin gourmeeta.

Ei suunnitelmia, ei aikataulutuksia. Vain aikaa tehdä mitä millonkin huvittaa. Tai olla tekemättä mitään. Aika kuluu järvenrannassa luontoa katsellen ja kuunnellen. Mökillä aamukahvihetket venyvät usein parituntisiksi. Parasta on auringonnousun aikaan pulahdus hiljaisen järven syliin, sitten toinen kuppi kahvia, lehdenhaku pyörällä kylätien varresta, tuoksuttelua, lintujen elämää ja pihakonserttia...

Mökkipihan pienissä koivuissa on valtavan isot pehmeät lehdet, jotka vain odottavat vihdantekijää. Tai ei kai sittenkään. Vihdantekotoiveet ovat ihmisen itsekkyyttä. Kyllä kai pienet koivut liehuttaisivat mieluummin pehmeitä helmojaan kesätuulessa kuin joutuisivat kuuman kiukaan höyryihin saunottajiksi...

Kunhan pääsemme mökille, kanadanhanhipariskunta viiden untuvikkonsa kanssa saa luvan etsiä uuden puistikon päiväkävelyilleen, koska eivät osaa olla siivosti! Piha on aina hanhiperheen jäljiltä täynnä mustanvihreitä patukoita, joiden lapioiminen käy työstä. Lisäksi laulujoutsenpariskunta on selvästi nyreissään hanhiperheen majoittumisesta liian lähelle heidän reviiriään. Havahduimme eräänä aamuna vedenloiskintaan ja siipien läiskytykseen kun laulujoutsen-isä ajoi kanadanhanhiurosta pois pihapiiristään nokka hanhen peräsulissa kiinni... Kyllä lähti! Mutta röyhkeänsorttisena lintuna hanhi palasi pian takaisin äidin ja lastensa luokse rantaruovikkoon saunan taakse. Leben und leben lassen!

Mutta nyt on vasta maanantai ja työtä on enemmän kuin kellossa tunteja. Haaveilut sikseen.

Ei kommentteja: