Muistan ajan kun sain sähkökirjoituskoneen. Reilu kaksikymmentävuotta sitten se oli hieno ja edistyksellinen työkone. Tein töitä päivällä ja yöllä. Toimitin kirjoja ja oikoluin opuksia eräälle kustantajalle. Korjausnäppäin tuntui luxukselta, kun ei tarvinnut enää valkoista korjausnauhaa, joka laitettiin väärinkirjoitetun sanan päälle ja kirjoitettiin uudelleen. Iso ronksutin se oli, mutta leipää silläkin tuli tienattua. Ehkä maksoi itse itsensä takaisin. Mene tiedä.
Enää manuaali-editointeja ei tarvita, faktorien ammattikunta on tainnut siirtyä ajasta ikuisuuteen, oikolukijoiden osaamiselle ei ole enää käyttöä, kirjaimet tulevat
ja menevät. Tiedän kyllä kirjailijoita, jotka eivät ole luopuneet vanhoista "Adlereistaan", mutta luulenpa heidän edustavan vähemmistöä.
Lämpimästi muistelen Eeva-Liisa Mannerta, originellia ja lahjakasta runoilijaa. Muistan ikuisesti illan hänen luonaan Tampereella. Kulmatalo, hotelli Cumulusta vastapäätä, pihanpuolelta sisään ja rappuset ylös. Pimeä, kaoottinen miljöö, mutta henkeä ja ajatusta täynnä. Shostakovitshin pianomusiikki rahisi lattialla olevasta grammarista, lp-levyjä isoina pinoina lattiatasossa kuten osa hyllyihin mahtumattomista kirjoista. Pilliklubin ohut sininen savujuova sanoja maistelevassa hiljaisuudessa, keittiökomeron tiskivyöryt, boheemielämän peruselementit. Tärkeintä oli olla läsnä. Mannerin huveihin kuului käydä Cumulus-hotellin aulassa oluella ja kiillottamassa kenkänsä automaattiharjauksessa... Vein sinisiä unikkoja juna-aseman lähellä olevasta kukkakaupasta... mielenkiintoinen Ihminen, Suuri Yksinäinen. Erakko. "Adler"-tyyppiä.
Oikoluin romaaneja, matrikkeleita, mitä tahansa. Palauttaessani erään oikoluetun version kustannustoimittajalle, muistan hänen sanoneen, että "taisi olla kiinnostava kirja kun virheitä on niin paljon". Ymmärsin heti mitä hän tarkoitti. Muistan kirjankin. Se oli ensimmäinen ja viimeinen huonosti tehty oikoluku. Ammattimainen oikoluku ei salli lukunautintoa, vaan se on pelkkää teknistä työtä. Sisältö ei saa niinkään kiinnostaa, ainoastaan oikeinkirjoitus. Että pisteet, pilkut ja yhdyssanat ovat oikein, sanojen välit kuten pitää, lausejärjestykset ja rivienvälit oikeoppiset, lauserakenteet siedettävät ja ymmärrettävät. Oikoluvun korjausmerkistö on oma "kielensä".
Jos kirja oli kiinnostava, virhemarginaalit kasvoivat. Erään ison yrityksen henkilömatrikkelin oikoluvussa tärkeintä oli lyhenteiden oikeellisuus: "kauppat.maist., res.ups., evp, aviol. 1949, vaimo os. se ja se, laps., harr..." Sisältöhän oli täysin frustroivaa; pelkkiä äärimmilleen lyhennettyjä henkilötietoja.
Urakkatyötä tuntipalkalla, mutta tehtyä tuli: 6000 nimeä, perhettä, ihmishistoriaa yksien kansien väliin. Tarkkuus ja keskittymiskyky olivat oikolukijan tärkeimmät ominaisuudet. Oikovedoslakanat valuivat keskellä yötä pitkin keittiöni pöytää...silmät sirrillään tavailin, korjailin ja tein parhaani editoinnissa, joka nykyään tapahtuu lähes huomaamatta.
Mieluisa sivutyöni kauan sitten oli myös kirjojen takakansitekstien, tiivistelmien kirjoittaminen. Tiedät, kun katselet kirjakaupassa uusia kirjoja; luet takakansitekstin ja yrität hahmottaa kirjan sielun ja sisällön... Mieliinpainunut ja paljon elämäneväitä antanut sivujuonne elämässäni.
Olen kirjoittanut päiväkirjaa kymmenvuotiaasta lähtien, kun sain syntymäpäivälahjaksi lentorahtina punaisen, lukollisen päiväkirjan ja kimpun valkovuokkoja. Pohjoisen tytölle valkovuokot olivat erityistä kauneutta, koska kotikonnuilla ei sellaisia kasvanut. Isosiskon kanssa pyöräilimme kolmenkilometrin matkan lentokentälle "postipakettia" hakemaan.
Sittemmin kirjoittelin riimirunoja, hömpsötyksiä, "Lönkan Lyylin" muisteluksia jne. "Vakava" kirjoittaminen on ollut koko ajan taustalla ja myös jonkinlaista elämänhallinta-terapiaa parhaimmillaan.
Nykyisin haaveilen enemmästä ajasta. Että olisi aikaa kirjoittaa, luoda tekstiä, hullutella... mutta kun ei ole. Höh.
Elämää eteenpäin. Huomenna alkaa Elokuu. Kesän viimeinen virallinen kuukausi.
maanantaina, heinäkuuta 31, 2006
sunnuntai, heinäkuuta 30, 2006
Uppokantoja ja naurishaudukkaita
Heinäkuun viimeinenkin viikonloppu oli täynnä aurinkoa, lämpöä ja rakkautta! Sauna odotti lämpimänä ja järvi halasi lempeästi koivuvihdan tuoksuisen kuuman kylpijän! Rakastettuni oli poikkeuksellisesti saunonut jo aikaisemmin, rakennustyömaan pöllyjä putsatakseen.
Mies oli ahkeroinut ulkohuussin harjakorkeuteen; oikein kunnon pytinki siitä tulee. Melkein kuin "siisti sisävessa", mutta näköalana kukkamaa ja järvenselkä. Ikkunanpaikka oli oikealla seinustalla, oveen tulee perinteisesti sydänikkuna ja toiselle seinustalle peili ja käsienpesua varten joko hana tai emalivati ja kannu. Tuskin maltan odottaa...
Lauantaina kävimme tapaamassa pian 85-vuotissyntymäpäiväänsä viettävää Eikkaa, joka asuu kunnan palvelutalossa. Omassa talossa asuminen kävi vaivalloiseksi huonon liikkumisen vuoksi. Vaimo kuoli jo parikymmentä vuotta sitten, mutta Eikan kertoman mukaan vaimo käy öisin "katsomassa" miestään. Neljäkymmentä vuotta oli yhteistä elämää.
Huumorintajuinen ja aina tulostamme ilahtunut vanhus oli nyt joutunut pyörätuoliin kaaduttuaan asunnossaan. Lapsenlapsen kuvat piirongin päällä ovat hänelle tärkeitä. Vielä kun hän asui omassa talossaan, keittiön ikkunalla oli vanha lohenpunainen pelargonia, kihlalahjaksi saatu vuonna 1948. Vänkyrävarsinen vanha pelakuu.
Sodankäyneenä miehenä hän kutsuu itseään Tuntemattoman sotilaan Koskelaksi; "Koskela itte, kyllä jämpti on niin", sanoo. Ja aina lähtiessämme: "Pitäkää Jumala mielessä!".
Pidämme, pidämme, lupaamme ovenraosta vilkuttaessamme.
Takaisin mökille päästyämme lähdimme järveä siivoaamaan. Mies keksi, että synttärilahjaksi muutama vuosi sitten saadut lumikengät voisivat olla hyvät järvenpohjassa kävellessä. Ja niin olivatkin: kumisaappaat lumikenkien siteisiin ja menoksi. Minä soudin ja mies niitti viikatteellaan lumpeita, ulpukoita ja järviheinää. Huopaamista ja soutamista, tilannetajua se vaati aputytöltäkin.
Soudin rantaan hakemaan kameran, koska pakko oli saada ikuistettua tämä vedessä kävelevä viikatemies. Toisen kerran soudin hakemaan moottorisahaa, kun päätimme siivota järvenpohjaa enemmänkin. Lahti on täynnä satoja vuosia sitten kasvaneiden mäntyjen ja kuusten kantoja ja oksia. Uppokantoja ja -tukkeja vaikka kuinka paljon. Veden siloittamia ja vääristämiä, todella painavia järkäleitä.
Katselin ja kuvasin veneessä, kun mies kiskaisi moottorisahan käyntiin ja huristeli vesi pärskyen juurioksia pienemmiksi. Vastarannalla ihmettelivät varmaan touhujamme. Lopulta vene oli niin täynnä näitä puuveistoksia, että hädin tuskin mahduimme itse mukaan. Soutaminen ei enää onnistunut, koska jouduin istumaan tasapainon vuoksi veneen ulkosyrjällä. Mies sovittautui puiden sekaan ja meloi meidät rantaan. Kolme kuormallista toimme tervaskantoja, joista teemme sytykkeitä ja loput pääsevät roihuamaan loppusyksyllä poltettavaan rantakokkoon.
Järvestä tuli hieno. Rehevöityminen tänä kuumana kesänä on ollut aiempia vuosia runsaampaa. Niin kauniita kuin lumpeenkukat ja ulpukat ovatkin, on niitä välillä siivoiltava, että järvi pysyy kunnossa. Iltatuuli toi siivousjätteet sopivasti kotirantaan, josta kottikärräsin ne kompostiin. Poimin myös lumpeita ja ulpukoita maljakkoon mökin terassille, etteivät pahastuisi moisesta operaatiosta.
Tänään jatkoimme siivoustyötä, jonka päätteeksi laitoimme rantalaavun grilliin valkean ja haudutimme hiilloksella, folioon kääräistynä ystäviltä saadut nauriit. Lisäkkeeksi mies otti oman maan pottuja ja sipulia, jotka hautuivat voin kera samassa loimussa herkulliseksi ateriaksi. Nam nam. Naurishaudukkaat ovat todellista herkkua!
Jossakin vaiheessa yltäkylläinen viikonloppu kääntyy aina uudeksi työviikoksi. Niin tänäänkin. Juna toi minut kaupunkiin, mies jäi mökille. Sairaslomalainen on toipunut todella hyvin. Toivomme, että kevään operaatioiden jälkeinen lopputarkastus elokuun lopussa ei toisi pilviä aurinkoiselle kesätaivaallemme.
Mies oli ahkeroinut ulkohuussin harjakorkeuteen; oikein kunnon pytinki siitä tulee. Melkein kuin "siisti sisävessa", mutta näköalana kukkamaa ja järvenselkä. Ikkunanpaikka oli oikealla seinustalla, oveen tulee perinteisesti sydänikkuna ja toiselle seinustalle peili ja käsienpesua varten joko hana tai emalivati ja kannu. Tuskin maltan odottaa...
Lauantaina kävimme tapaamassa pian 85-vuotissyntymäpäiväänsä viettävää Eikkaa, joka asuu kunnan palvelutalossa. Omassa talossa asuminen kävi vaivalloiseksi huonon liikkumisen vuoksi. Vaimo kuoli jo parikymmentä vuotta sitten, mutta Eikan kertoman mukaan vaimo käy öisin "katsomassa" miestään. Neljäkymmentä vuotta oli yhteistä elämää.
Huumorintajuinen ja aina tulostamme ilahtunut vanhus oli nyt joutunut pyörätuoliin kaaduttuaan asunnossaan. Lapsenlapsen kuvat piirongin päällä ovat hänelle tärkeitä. Vielä kun hän asui omassa talossaan, keittiön ikkunalla oli vanha lohenpunainen pelargonia, kihlalahjaksi saatu vuonna 1948. Vänkyrävarsinen vanha pelakuu.
Sodankäyneenä miehenä hän kutsuu itseään Tuntemattoman sotilaan Koskelaksi; "Koskela itte, kyllä jämpti on niin", sanoo. Ja aina lähtiessämme: "Pitäkää Jumala mielessä!".
Pidämme, pidämme, lupaamme ovenraosta vilkuttaessamme.
Takaisin mökille päästyämme lähdimme järveä siivoaamaan. Mies keksi, että synttärilahjaksi muutama vuosi sitten saadut lumikengät voisivat olla hyvät järvenpohjassa kävellessä. Ja niin olivatkin: kumisaappaat lumikenkien siteisiin ja menoksi. Minä soudin ja mies niitti viikatteellaan lumpeita, ulpukoita ja järviheinää. Huopaamista ja soutamista, tilannetajua se vaati aputytöltäkin.
Soudin rantaan hakemaan kameran, koska pakko oli saada ikuistettua tämä vedessä kävelevä viikatemies. Toisen kerran soudin hakemaan moottorisahaa, kun päätimme siivota järvenpohjaa enemmänkin. Lahti on täynnä satoja vuosia sitten kasvaneiden mäntyjen ja kuusten kantoja ja oksia. Uppokantoja ja -tukkeja vaikka kuinka paljon. Veden siloittamia ja vääristämiä, todella painavia järkäleitä.
Katselin ja kuvasin veneessä, kun mies kiskaisi moottorisahan käyntiin ja huristeli vesi pärskyen juurioksia pienemmiksi. Vastarannalla ihmettelivät varmaan touhujamme. Lopulta vene oli niin täynnä näitä puuveistoksia, että hädin tuskin mahduimme itse mukaan. Soutaminen ei enää onnistunut, koska jouduin istumaan tasapainon vuoksi veneen ulkosyrjällä. Mies sovittautui puiden sekaan ja meloi meidät rantaan. Kolme kuormallista toimme tervaskantoja, joista teemme sytykkeitä ja loput pääsevät roihuamaan loppusyksyllä poltettavaan rantakokkoon.
Järvestä tuli hieno. Rehevöityminen tänä kuumana kesänä on ollut aiempia vuosia runsaampaa. Niin kauniita kuin lumpeenkukat ja ulpukat ovatkin, on niitä välillä siivoiltava, että järvi pysyy kunnossa. Iltatuuli toi siivousjätteet sopivasti kotirantaan, josta kottikärräsin ne kompostiin. Poimin myös lumpeita ja ulpukoita maljakkoon mökin terassille, etteivät pahastuisi moisesta operaatiosta.
Tänään jatkoimme siivoustyötä, jonka päätteeksi laitoimme rantalaavun grilliin valkean ja haudutimme hiilloksella, folioon kääräistynä ystäviltä saadut nauriit. Lisäkkeeksi mies otti oman maan pottuja ja sipulia, jotka hautuivat voin kera samassa loimussa herkulliseksi ateriaksi. Nam nam. Naurishaudukkaat ovat todellista herkkua!
Jossakin vaiheessa yltäkylläinen viikonloppu kääntyy aina uudeksi työviikoksi. Niin tänäänkin. Juna toi minut kaupunkiin, mies jäi mökille. Sairaslomalainen on toipunut todella hyvin. Toivomme, että kevään operaatioiden jälkeinen lopputarkastus elokuun lopussa ei toisi pilviä aurinkoiselle kesätaivaallemme.
torstaina, heinäkuuta 27, 2006
Särkynyt ruukku
Hän tuli - kuten oli sovittu - klo 18.30.
Pitkänhuiskea mies, auringonpaahtama, siilitukkainen. "Olen tulossa, viisitoista minuuttia, voinko parkkeerata entiseen paikkaan". - "Tulen vastaan, sanon. Voit laittaa autosi miehen parkkiin kun meidän auto on Hämeessä". Harmaa farmari-Saab löytää paikkansa.
Halaus ja matka hissillä ylös. K2:sta viidenteen ehdin muistaa entisiä aikoja, aistia miehen tuttuuden, hiljaisen korrektin läsnäolon. Kesä ja talvi näkyvät hänen kasvoistaan. Pidättyväinen hymynkare suupielessä peittää taakseen paljon surua ja neuvottomuutta.
Lohimedaljongit pannulla ja perunat tuoretilleineen kattilassa. Oikeaa voita. Stockan Herkun cesar-kanasalaattia krutonkien kera, basilikatomaatteja, jokiravunpyrstöjä. Chabatta-leipää ja valkosipulioliiveja. Palanpainikkeeksi Desde 1890, La Celia Reserva, Chardonnay - Viognier 2005, Uco Valley, Wine of Argentina.
Puhumme pysähdellen. Pieniä, teräväreunaisia ruukunsiruja siellä täällä hajallaan. Niin pieniä sirpaleita, että on enää mahdotonta yrittää saada kasattua palasista ehjää, kokonaista astiaa. Ei se ole tarkoituskaan, mutta säpäleiksi hajonnut ruukku eheytyy mielessämme kuin trikkikuvassa, kelattaessa nopeasti kuvanauhaa takaperin. Halusimme tai emme.
Istumme parvekkeella, jonne aurinko paistaa kuumasti.
Suuntaamme puhetta tähän päivään, kuulumisiin, kesään, mökkielämään, amerikanmatkaan.
"Elämää on ainoastaan edessäpäin", sanon, vastoin parempaa tietoani. Sanoja on niin vähän ja nekin tuntuvat turhilta vaikka eivät sitä olekaan.
Mies kiittää ruuasta, sanoo kiirehtivänsä Kaivopuistoon ystävän synttäreille. Saatan hänet autohalliin ja avaan portin. Hän ajaa auton portille ja nousee vielä halaamaan minut. Liikutuksesta sanattomana vilkutan punaisille takavaloille, Ystävälle, jonka elämään haluaisin paljon auringonkukkia ja raikasta merituulta.
Pitkänhuiskea mies, auringonpaahtama, siilitukkainen. "Olen tulossa, viisitoista minuuttia, voinko parkkeerata entiseen paikkaan". - "Tulen vastaan, sanon. Voit laittaa autosi miehen parkkiin kun meidän auto on Hämeessä". Harmaa farmari-Saab löytää paikkansa.
Halaus ja matka hissillä ylös. K2:sta viidenteen ehdin muistaa entisiä aikoja, aistia miehen tuttuuden, hiljaisen korrektin läsnäolon. Kesä ja talvi näkyvät hänen kasvoistaan. Pidättyväinen hymynkare suupielessä peittää taakseen paljon surua ja neuvottomuutta.
Lohimedaljongit pannulla ja perunat tuoretilleineen kattilassa. Oikeaa voita. Stockan Herkun cesar-kanasalaattia krutonkien kera, basilikatomaatteja, jokiravunpyrstöjä. Chabatta-leipää ja valkosipulioliiveja. Palanpainikkeeksi Desde 1890, La Celia Reserva, Chardonnay - Viognier 2005, Uco Valley, Wine of Argentina.
Puhumme pysähdellen. Pieniä, teräväreunaisia ruukunsiruja siellä täällä hajallaan. Niin pieniä sirpaleita, että on enää mahdotonta yrittää saada kasattua palasista ehjää, kokonaista astiaa. Ei se ole tarkoituskaan, mutta säpäleiksi hajonnut ruukku eheytyy mielessämme kuin trikkikuvassa, kelattaessa nopeasti kuvanauhaa takaperin. Halusimme tai emme.
Istumme parvekkeella, jonne aurinko paistaa kuumasti.
Suuntaamme puhetta tähän päivään, kuulumisiin, kesään, mökkielämään, amerikanmatkaan.
"Elämää on ainoastaan edessäpäin", sanon, vastoin parempaa tietoani. Sanoja on niin vähän ja nekin tuntuvat turhilta vaikka eivät sitä olekaan.
Mies kiittää ruuasta, sanoo kiirehtivänsä Kaivopuistoon ystävän synttäreille. Saatan hänet autohalliin ja avaan portin. Hän ajaa auton portille ja nousee vielä halaamaan minut. Liikutuksesta sanattomana vilkutan punaisille takavaloille, Ystävälle, jonka elämään haluaisin paljon auringonkukkia ja raikasta merituulta.
keskiviikkona, heinäkuuta 26, 2006
Halpaa huvia
lapsena automatkojen huvitus oli arvata vastaantulevien autojen merkki tai väri
ojanpientareella istuen keräsimme siskon kanssa ohiajavien autojen rekisterinumeroita ruutuvihkot täyteen
isän harmaalla pikku-Austinilla putputeltiin Papinjärvelle uimaan ja nokipannupiknikille: seitsemän hengen loistoautoon mahtui kaksi eteen ja parhaimmillaan viisi taakse: minulle jäi useimmiten "pikkutila" sisarusten polvien välisessä ilmatilassa
leikkimökin vieressä oli keinu vanhan pihakoivun katveessa, pikkutyttöjen laulupuu
metsänreunassa mustikassa sisko laittoi mukinpohjalle lehtiä ja roskia - sai kipponsa täyteen aina ennen minua
seinänvierustalla nojaavan aikuisten polkupyörän satulassa tein ensimmäiset sightseeingit suureen maailmaan
leikkimökissä oli päivittäistavarakaupan paratiisi parhaimmillaan:
valmiseineksiä oli jo silloin; kauppaleikissä hevosenkakat olivat siskoni mielestä sopivia lihapulliksi, mutta vanhempi sisko vastasi laadusta ja aromeista; lihapullat eivät jääneet tuotevalikoimaan
voikukan terälehdistä nypittiin kesäistä irtovoita myyntiin
Juhla-Mokkaa ja Monarchia sai jauhettuna ja papuina sorakivien koosta riippuen, originaaleihin pusseihin pakattuina
hienosokeri pussitettiin hiekkatien reunasta
riksraks-vohvelipatukoiden keltaruskeisiin papereihin käärittiin puunpalasia; viisi penniä ne maksoivat "Osulassakin", punamullalla maalatussa ja isän aatemaailmaan sopimattomassa Osuuskaupassa
lapsen maailmassa vähemmän oli enemmän
ojanpientareella istuen keräsimme siskon kanssa ohiajavien autojen rekisterinumeroita ruutuvihkot täyteen
isän harmaalla pikku-Austinilla putputeltiin Papinjärvelle uimaan ja nokipannupiknikille: seitsemän hengen loistoautoon mahtui kaksi eteen ja parhaimmillaan viisi taakse: minulle jäi useimmiten "pikkutila" sisarusten polvien välisessä ilmatilassa
leikkimökin vieressä oli keinu vanhan pihakoivun katveessa, pikkutyttöjen laulupuu
metsänreunassa mustikassa sisko laittoi mukinpohjalle lehtiä ja roskia - sai kipponsa täyteen aina ennen minua
seinänvierustalla nojaavan aikuisten polkupyörän satulassa tein ensimmäiset sightseeingit suureen maailmaan
leikkimökissä oli päivittäistavarakaupan paratiisi parhaimmillaan:
valmiseineksiä oli jo silloin; kauppaleikissä hevosenkakat olivat siskoni mielestä sopivia lihapulliksi, mutta vanhempi sisko vastasi laadusta ja aromeista; lihapullat eivät jääneet tuotevalikoimaan
voikukan terälehdistä nypittiin kesäistä irtovoita myyntiin
Juhla-Mokkaa ja Monarchia sai jauhettuna ja papuina sorakivien koosta riippuen, originaaleihin pusseihin pakattuina
hienosokeri pussitettiin hiekkatien reunasta
riksraks-vohvelipatukoiden keltaruskeisiin papereihin käärittiin puunpalasia; viisi penniä ne maksoivat "Osulassakin", punamullalla maalatussa ja isän aatemaailmaan sopimattomassa Osuuskaupassa
lapsen maailmassa vähemmän oli enemmän
tiistaina, heinäkuuta 25, 2006
Tunteita
avautuvia, umpeutuvia haavoja
lumpeenkukkia, ulpukoita
kirjoituksia
valon ja hämärän liikuttamia terälehtiä
sunnuntai, heinäkuuta 23, 2006
Kehäkukkia, tilliä ja persiljaa
Perjantai-illasta sunnuntai-iltapäivään mökillä jää aina liian lyhyeksi ajaksi. Juuri kun olet irrottautunut kopisevista koroista, saanut säänmukaiset mökkivaatteet päällesi, kävellyt piha-apilikossa paljain varpain, nuuskinut joka puolelta levittyvää vihreää parfyymiä - on aika lähteä.
Aamu aukeni aurinkoisena, terassin varjossa oli +22 astetta jo klo 6.30. Katselin pihakeinussa kolmen harmaahaikaran lentoa, järvi oli tyyni. Lumpeen- ja ulpukankukat availivat terälehtiään päivänvalolle sulkeakseen ne jälleen illan tullessa. Sateettoman kesän myötä vesi on matalalla. Rantavedessä on paljon pikkukaloja, hauenpoikasia ja ahvenia, jotka lekottelevat lämpimillä ilmoilla saunan viereisessä lummelammessa, mutta eivät ole niin nälkäisiä, että tarttuisivat katiskaan tai onkeen.
Harmaahaikaraperhe asustaa lahdenpoukaman rannassa, pesä on männynlatvassa mökin takana, samassa paikassa kuin viime kesänäkin. Kaulat mutkilla ne lentelevät aamuisin kaislikonreunaan kiville istumaan ja saalistamaan kaloja. Pitkillä nokillaan ne nappaavat kohdalle osuneet. Vaikuttaa laiskanpulskealta puuhalta. Sen verran eksoottisia lintuja ne ovat, että sydän sykähtää aina kun sattuu näkemään ne - useimmiten lennossa, joskus myös kivillä kököttämässä.
Harvensin tillipenkkiä pakastimeen, samoin persiljaa. Siivoilin jää- ja keräsalaattipehkuja. Sipulipenkin päädyssä jököttää yli metrinen, pönäkkä sipulinvarsi, joka on juuri availemassa kaunista valkeaa kukintoaan. Kehäkukat ovat parhaimmillaan. Niiden nostalginen tuoksu tuntuu kuin astelisi lapsuudenaikaisella kasvimaalla, pappilan takapihalla...silloin kun kasvimaan kitkeminen oli pakollista ja sen vuoksi vastenmielistä. Ikuisesti muistan, kun isä tuli jostakin matkoiltaan puolenyön aikaan eivätkä lapset olleet hoitaneet kasvimaan kastelua. Joka iikka ylös sängyistä isän komentamina ja vastaanmukisematta keskellä kesäyötä puutarhan hoitoon! Nyt ymmärrän senkin, sillä perheen ruokasato saatiin paljolti omasta maasta, mustikat ja puolukat takapihan metsänreunasta. Vadelmat poimittiin navetantakaisesta pöheiköstä, viinimarjat omista pensaista.
Ikinä en unohda tuoksujen kimaraa ruokakellarissa, jossa hiekkaan upotettujen porkkanoiden ja vesisaaviin säilöttyjen puolukoiden aromit sekoittuivat piispantarkastusjuhlallisuuksiin leivottujen täytekakkujen mehevään tuoksuun. Irja-tädin käsinvatkaamat, huolella ja ammattitaidolla täytetyt kakkupohjat odottivat kellarihyllystöillä viimeistä silaustaan ennen tarjoilua. Minun vastuullinen tehtävä oli kantaa tädin tekemät puolivalmiit täytekakut kellariin. Ihana tehtävä, ihana tuoksujen sekamelska!
Roineen rannassa oli hellepäivä tänään. + 27 astetta, vesi vähän viileämpää. Saunottiin autonpesun ja kasvimaanhoidon jälkeen. Uitiin ja nautittiin. Herkkuateria syntyi helposti: uusia, oman maan pottuja, sillismetanaa, tomaattisalaattia, ruisleipää ja oikeaa voita. Mitä muuta haluaisit?
Mies oikaisi itsensä tuvan päätysänkyyn, minä tiskailin ja keräilin kehäkukka-, sääkukkakimpun kaupunkiin vietäväksi. Lueskelin hetken helleauringossa vanhan ajan keittokirjaa: mielenkiintoinen opus ja hyödyllinen!!!
Klo 17.50 InterCity vei minut kuin entisen tytön suureen maailmaan miehen vilkuttaessa yli satavuotiaan aseman laiturilta... Irtireväisty olo, mutta onnellinen, sillä perjantaina juna vislaa taas kohti Hämettä, viimeistään klo 17.04.
Rakastan Elämää, rakastan hämäläistä Miestäni! Ja Paljon.
perjantaina, heinäkuuta 21, 2006
Luetun ymmärtäminen
Varhaisen perjantai-aamun kielitesti:
"
* Murheen kantoo yksinnää, vuan illoon pittää olla kaks.
* Koppoo kiinni tästä päevästä - huomisessa on omat kahvasa.
* Turha hättäely ja voohkaelu on mieljkuvitukse viärinkäättöö.
* Rahalla et voe ostoo ystäviä, vuan suatpaha tasokkaeta vihollissii.
* Leoka pystyy ku tulloo kova paekka, pyssyypähä aenae suu kiinni.
* Kaks syytä olla tekemättä mittää: - oot yrittännä ennennii, - et oo ennenkää yrittännä.
* Elämän tarkotus on murheen karkotus.
* Ikkee tulloo, vuan vanahaks ei tarvihe tulla
* Joka ihteesä luottoo, se kykysä tuploo.
* Naara ihelles ennen ko muut kerkijjää.
* Liia paljo hyvvee on ihanoo.
* Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.
* Anna kaekkes, vua elä periks.
* Jos mieles tyhjenöö, elä unneuta katkasta iäntä.
* Ne tekköö, ketkä ossoo. Jotka ei ossoo, ne arvostelkoo."
"
* Murheen kantoo yksinnää, vuan illoon pittää olla kaks.
* Koppoo kiinni tästä päevästä - huomisessa on omat kahvasa.
* Turha hättäely ja voohkaelu on mieljkuvitukse viärinkäättöö.
* Rahalla et voe ostoo ystäviä, vuan suatpaha tasokkaeta vihollissii.
* Leoka pystyy ku tulloo kova paekka, pyssyypähä aenae suu kiinni.
* Kaks syytä olla tekemättä mittää: - oot yrittännä ennennii, - et oo ennenkää yrittännä.
* Elämän tarkotus on murheen karkotus.
* Ikkee tulloo, vuan vanahaks ei tarvihe tulla
* Joka ihteesä luottoo, se kykysä tuploo.
* Naara ihelles ennen ko muut kerkijjää.
* Liia paljo hyvvee on ihanoo.
* Jos ymmärrät kaeken, oot varmasti käsittännä viärin.
* Anna kaekkes, vua elä periks.
* Jos mieles tyhjenöö, elä unneuta katkasta iäntä.
* Ne tekköö, ketkä ossoo. Jotka ei ossoo, ne arvostelkoo."
torstaina, heinäkuuta 20, 2006
Kirjoja, aurinkoa, elämää
Kirjakaupan kautta kipinkapin kotiin.
Amerikan ja Kirkkonummen siskot ovat tulossa iltakahville - tai - mitä kahvista, toisiammehan me haluamme tavata. Olin unohtua Akateemiseen, kun innostuin haistelemaan ja selailemaan runokirjoja.
Tarkoitukseni oli vain pikaisesti poiketa hakemaan tilaamani Kyllikki Villan "Ei eilistä, ei huomista", runoja vuosilta 1964-2004. Maanantaina ostin Eeva Kilven kootut runot 1972-2000; "Perhonen ylittää tien" ja viikonlopputuliaiseksi rakkaalleni löysin etsimäni Esa Keron ja Juhani Seppovaaran "Huussi"-kirjan. Aivan mainio opus ja kauniita kuvia niinkin arkisesta asiasta.
"Ulkohuussi on ihmisen oloinen. Se on harvoja rakennuksia, jotka ihminen pystyy käsittämään yhdellä istumalla. Akropolis tuntuu tutulta rakennukselta, mutta huussi on tutumpi. Vaikka huussi on pieni, sieltä näkee kauas. Lapsuuden huussipolku tuntuu paljaissa jalkapohjissa. Pimeiden pakkasaamujen huurteiset täysistunnot muistaa. Puut puhuvat yhä kesämökin pikkulassa istujalle. Huussi tulee taas. Tästä kirjasta saat filosofiset perusteet sekä selkeät rakennusohjeet."
Jo aiemmin kesälomalla ostin Puutikkalan kyläkaupasta mökkilukemiseksi samaan sarjaan kuuluvan "Mummonmökki"-kirjan. Luin sen ääneen miehelleni, ja nauroimme ja itkimme hauskuudesta ja liikuttavuudesta. Sävyisiä tarinoita menneestä maailmasta, katoavasta kansaperinteestä, mummon ja lapsenlapsen yhteisistä kokemuksista. Huussikirja on nyt ajankohtainen, kun mies rakentelee uutta "pikkulaa" mökkipihaan. Pohja on jo valettu.
Mies on mökillä ja minäkin taas huomenillalla töiden jälkeen. Sairaslomalainen on hyvässä toipumisvauhdissa, jopa niin, että en malta olla muistuttamatta häntä levosta ja sen tarpeesta. Vessarakennus ei ole edistynyt tällä viikolla, koska väliin tuli muita touhuja; vuokralaispoika oli vuoden aikana saanut rivitaloasunnon sellaiseen kuntoon, että tuli ylimääräistä remonttia tehtäväksi. Huhhuh. Sanoisinpa, että monenlaista "poolopaitaa" tämä maa päällänsä kantaa.
Enemmän pitäisi olla aikaa kaikelle kivalle, itseä viihdyttävälle. Mutta työ vie ison osan ja veisi niin paljon kuin antaisi. Olen sen verran viisastunut vuosien myötä, että "joku tolkku se on oltava talkkunaakin syödessä". Työssä täysillä, mutta ei 24h.
Vuosittainen ilmapiiritutkimus käynnistyi firmassa tänään. Konsernijohtajan saatesanoin tupsahti sähköpostiini kyselylomake, johon laitoin mielipiteeni. Monenlaisia kysymyksiä työviihtyvyydestä, ylimmän johdon tekemisistä, esimiehen työskentelystä, palkkauksesta ja kehittymismahdollisuuksista, omasta sitoutumisesta ja jaksamisesta... Monet ovat sitä mieltä että ei kyselyyn vastaamalla voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Skeptisyys valtaa silloin tällöin minunkin mielen, mutta kyllä minussa on sen verran sisäsyntyistä optimismia, että jaksan uskoa tämän(kin)tyyppisen viestityksen voimaan.
Tämä työviikko on ollut varmasti vuoden hiljaisin. Suurin osa suomalaisista lomailee, maanantaina palaavat töihin Juhannuksena lomansa aloittaneet. Puhelin ei juuri soi, sähköposteja tulee verkkaiseen tahtiin. Ihanaa! Kerrankin saa keskittyä töihinsä ihan rauhassa :)
Ensi viikon jälkeen hiljalleen alkaa tahti taas kiristyä. Konsernin puolivuotistulos julkistettiin tällä viikolla, elokuussa käydään läpi meidän yksiköiden onnistuminen kahden ensimmäisen kvarttaalin aikana. Kunhan lomat on pidetty, käynnistyy jäljelläolevan tuloskauden ja ensi vuoden toimintasuunnitelmien teko, budjettikierros, henkilöstösuunnittelun optimointi. Henkilöstöasioista vastaava tiiminikin saa kääriä hihat olkapäille asti syksyn työlistasta selvitäkseen. Cost flat-raameissa taikurin taitoja tarvittais.
Mihin taas eksyin ajatuksineni.
Kyllikki Villan runot ovat vahvoja, häikäisevän kauniita, viisaita ja elämänkokemuksen kirkastamia:
"Niiden kotileikit minua kyllästyttävät
keski-ikäistenkin:
niiden rakkautta on coq au vin
sisustaminen verhojen vaihtaminen
asuminen
Toivoisin
että puheltaisiin "
Amerikan ja Kirkkonummen siskot ovat tulossa iltakahville - tai - mitä kahvista, toisiammehan me haluamme tavata. Olin unohtua Akateemiseen, kun innostuin haistelemaan ja selailemaan runokirjoja.
Tarkoitukseni oli vain pikaisesti poiketa hakemaan tilaamani Kyllikki Villan "Ei eilistä, ei huomista", runoja vuosilta 1964-2004. Maanantaina ostin Eeva Kilven kootut runot 1972-2000; "Perhonen ylittää tien" ja viikonlopputuliaiseksi rakkaalleni löysin etsimäni Esa Keron ja Juhani Seppovaaran "Huussi"-kirjan. Aivan mainio opus ja kauniita kuvia niinkin arkisesta asiasta.
"Ulkohuussi on ihmisen oloinen. Se on harvoja rakennuksia, jotka ihminen pystyy käsittämään yhdellä istumalla. Akropolis tuntuu tutulta rakennukselta, mutta huussi on tutumpi. Vaikka huussi on pieni, sieltä näkee kauas. Lapsuuden huussipolku tuntuu paljaissa jalkapohjissa. Pimeiden pakkasaamujen huurteiset täysistunnot muistaa. Puut puhuvat yhä kesämökin pikkulassa istujalle. Huussi tulee taas. Tästä kirjasta saat filosofiset perusteet sekä selkeät rakennusohjeet."
Jo aiemmin kesälomalla ostin Puutikkalan kyläkaupasta mökkilukemiseksi samaan sarjaan kuuluvan "Mummonmökki"-kirjan. Luin sen ääneen miehelleni, ja nauroimme ja itkimme hauskuudesta ja liikuttavuudesta. Sävyisiä tarinoita menneestä maailmasta, katoavasta kansaperinteestä, mummon ja lapsenlapsen yhteisistä kokemuksista. Huussikirja on nyt ajankohtainen, kun mies rakentelee uutta "pikkulaa" mökkipihaan. Pohja on jo valettu.
Mies on mökillä ja minäkin taas huomenillalla töiden jälkeen. Sairaslomalainen on hyvässä toipumisvauhdissa, jopa niin, että en malta olla muistuttamatta häntä levosta ja sen tarpeesta. Vessarakennus ei ole edistynyt tällä viikolla, koska väliin tuli muita touhuja; vuokralaispoika oli vuoden aikana saanut rivitaloasunnon sellaiseen kuntoon, että tuli ylimääräistä remonttia tehtäväksi. Huhhuh. Sanoisinpa, että monenlaista "poolopaitaa" tämä maa päällänsä kantaa.
Enemmän pitäisi olla aikaa kaikelle kivalle, itseä viihdyttävälle. Mutta työ vie ison osan ja veisi niin paljon kuin antaisi. Olen sen verran viisastunut vuosien myötä, että "joku tolkku se on oltava talkkunaakin syödessä". Työssä täysillä, mutta ei 24h.
Vuosittainen ilmapiiritutkimus käynnistyi firmassa tänään. Konsernijohtajan saatesanoin tupsahti sähköpostiini kyselylomake, johon laitoin mielipiteeni. Monenlaisia kysymyksiä työviihtyvyydestä, ylimmän johdon tekemisistä, esimiehen työskentelystä, palkkauksesta ja kehittymismahdollisuuksista, omasta sitoutumisesta ja jaksamisesta... Monet ovat sitä mieltä että ei kyselyyn vastaamalla voi vaikuttaa asioiden kulkuun. Skeptisyys valtaa silloin tällöin minunkin mielen, mutta kyllä minussa on sen verran sisäsyntyistä optimismia, että jaksan uskoa tämän(kin)tyyppisen viestityksen voimaan.
Tämä työviikko on ollut varmasti vuoden hiljaisin. Suurin osa suomalaisista lomailee, maanantaina palaavat töihin Juhannuksena lomansa aloittaneet. Puhelin ei juuri soi, sähköposteja tulee verkkaiseen tahtiin. Ihanaa! Kerrankin saa keskittyä töihinsä ihan rauhassa :)
Ensi viikon jälkeen hiljalleen alkaa tahti taas kiristyä. Konsernin puolivuotistulos julkistettiin tällä viikolla, elokuussa käydään läpi meidän yksiköiden onnistuminen kahden ensimmäisen kvarttaalin aikana. Kunhan lomat on pidetty, käynnistyy jäljelläolevan tuloskauden ja ensi vuoden toimintasuunnitelmien teko, budjettikierros, henkilöstösuunnittelun optimointi. Henkilöstöasioista vastaava tiiminikin saa kääriä hihat olkapäille asti syksyn työlistasta selvitäkseen. Cost flat-raameissa taikurin taitoja tarvittais.
Mihin taas eksyin ajatuksineni.
Kyllikki Villan runot ovat vahvoja, häikäisevän kauniita, viisaita ja elämänkokemuksen kirkastamia:
"Niiden kotileikit minua kyllästyttävät
keski-ikäistenkin:
niiden rakkautta on coq au vin
sisustaminen verhojen vaihtaminen
asuminen
Toivoisin
että puheltaisiin "
Tämä päivä ja kesä
aamu aukenee hitaasti
viileä metsä
tuoksuu
linnut piiloissaan
tämä päivä
ja kesä
levittävät jo siipiään
tietävät lähtemisen hetken
viileä metsä
tuoksuu
linnut piiloissaan
tämä päivä
ja kesä
levittävät jo siipiään
tietävät lähtemisen hetken
keskiviikkona, heinäkuuta 19, 2006
Passiflora caeruela
Ihana aamuyllätys; kärsimyskukkani - Passiflora caeruela - tekee hedelmää !! Yksi vihreä mollukka pilkistää suojalehtien sisältä.
Kukka on tyttärieni antama äitienpäivälahja.
Mietin, että hyvällä hoidolla on merkityksensä. Olen vaalinut tätä ihanaa kasvia sydämellä.
Olenko osannut hoitaa lasteni juuristoa ja versoja? Onko lasten kasvatukseen olemassakaan oikeaa hoito-ohjetta? Monenlaisia hedelmiä olen jo saanut nähdä; kypsiä ja puolikypsiä raakileita, makeita ja happamia.
Rakkautta ja substralia, mutta ei sekään aina riitä.
Magneettisanoja
Ostin paketillisen jääkaappirunoutta: magneettisanoja, joista voin luoda jääkaapin oveen lyriikkaa.
puhu välillä
tyttö
haikea nainen
äiti lähellä
Mikähän virus minuunkin on iskenyt.
Onneksi on luvattu viileämpiä säitä :)
puhu välillä
tyttö
haikea nainen
äiti lähellä
Mikähän virus minuunkin on iskenyt.
Onneksi on luvattu viileämpiä säitä :)
maanantaina, heinäkuuta 17, 2006
Helvi Josefina, 18.7.1923 - 9.6.2006
Miehen äiti, Hetu-muoriksi kutsuttu, kuoli perjantaina, 9.6.2006.
Mies soitti samaisena aamuna muorille tapansa mukaan, mutta puhelimesta kuului vain piippausta. Nuorempi veli meni katsomaan tilannetta. "Tuossa se istuu vessanpöntöllä" sanoi velipoika. "Se taitaa olla kuollut", jatkoi. "No, kokeile onko se kylmä", ehdotti mies. "On se kylmä, jalat ovat sinisenä" vastasi nuorin veli. Poliisit tulivat ja tilasivat ruumisauton. Asiat tapahtuivat koruttomasti, mutta ei se vähennä kaipausta, menetetyn läheisen ihmisen arvostusta.
Minä soitin viimeisen kerran muorille 6.6. tiistaina töistä lähtiessä. Pitkä puhelu - kuten usein oli tapana - työpaikalta koko bussimatkan ajan kotiovelle asti. Virkeänä hän selosti, että vieraita oli tulossa keskiviikkona ja torstaiksi oli suunnitelmissa matka kotitalon peruna- ja sipulimaata katsomaan... Vielä maanantaina 5.6. äitimuori oli leiponut hiivaleipää evääksi loppuviikon matkaa varten, pakannut ruokakassin valmiiksi; kahvia ja muuta särvintä...
Ei Noutaja kysele, se vain vie kun aika on tullut täyteen. Niin tapahtui.
Neljä vuotta ehdin ystävystyä miehen äidin kanssa. Ensimmäisestä tapaamisesta lähtien olimme läheisiä toisillemme. Hetu-muorin ääni puhelimessa vaikutti kuusikymppiseltä. Virkeä, huumorintajuinen elämänasenne nuorensi ikääntyvää ihmistä. Huomenna olisi hänen 83. syntymäpäivänsä. Lakeuksien likka, Rikun ja Emilian tytär; Helvi Josefina.
Olen kiitollinen yhteisistä rupatteluhetkistä, kun hän kertoi elämästään, nuoruusvuosistaan, muutostaan työn perässä Pohjanmaalta Hämeeseen, ihastumisestaan Tauno Ilmariin, joka kosi tummasilmäistä kaunotarta järvenrannalla kuutamon valossa.
Mökkikirjaan olen muistiinmerkinnyt osan keskusteluista. Monenlaisia tarinoita, nuoruusmuistoja, työteliäitä vuosia mahtui hänen elämäänsä. Viisilapsisen perheen äitinä, kirvesmiehen vaimona, lapsesta lähtien kovaan työntekoon tottuneena. Hetu-muorilla oli huumorintajua ja eteenpäin mielivä mieli.
Arvostan tätä Ihmistä, joka monista sairauksistaan huolimatta jaksoi loppuun asti olla mukana Elämässä.
Mökin tuvassa meillä on muistona sininen kaunis rukki, jonka toiselle kyljelle on kaiverrettu nimikirjaimet E.J.K. Isomuorin, Emilia Josefinan polkema rukki se on.
Mies soitti samaisena aamuna muorille tapansa mukaan, mutta puhelimesta kuului vain piippausta. Nuorempi veli meni katsomaan tilannetta. "Tuossa se istuu vessanpöntöllä" sanoi velipoika. "Se taitaa olla kuollut", jatkoi. "No, kokeile onko se kylmä", ehdotti mies. "On se kylmä, jalat ovat sinisenä" vastasi nuorin veli. Poliisit tulivat ja tilasivat ruumisauton. Asiat tapahtuivat koruttomasti, mutta ei se vähennä kaipausta, menetetyn läheisen ihmisen arvostusta.
Minä soitin viimeisen kerran muorille 6.6. tiistaina töistä lähtiessä. Pitkä puhelu - kuten usein oli tapana - työpaikalta koko bussimatkan ajan kotiovelle asti. Virkeänä hän selosti, että vieraita oli tulossa keskiviikkona ja torstaiksi oli suunnitelmissa matka kotitalon peruna- ja sipulimaata katsomaan... Vielä maanantaina 5.6. äitimuori oli leiponut hiivaleipää evääksi loppuviikon matkaa varten, pakannut ruokakassin valmiiksi; kahvia ja muuta särvintä...
Ei Noutaja kysele, se vain vie kun aika on tullut täyteen. Niin tapahtui.
Neljä vuotta ehdin ystävystyä miehen äidin kanssa. Ensimmäisestä tapaamisesta lähtien olimme läheisiä toisillemme. Hetu-muorin ääni puhelimessa vaikutti kuusikymppiseltä. Virkeä, huumorintajuinen elämänasenne nuorensi ikääntyvää ihmistä. Huomenna olisi hänen 83. syntymäpäivänsä. Lakeuksien likka, Rikun ja Emilian tytär; Helvi Josefina.
Olen kiitollinen yhteisistä rupatteluhetkistä, kun hän kertoi elämästään, nuoruusvuosistaan, muutostaan työn perässä Pohjanmaalta Hämeeseen, ihastumisestaan Tauno Ilmariin, joka kosi tummasilmäistä kaunotarta järvenrannalla kuutamon valossa.
Mökkikirjaan olen muistiinmerkinnyt osan keskusteluista. Monenlaisia tarinoita, nuoruusmuistoja, työteliäitä vuosia mahtui hänen elämäänsä. Viisilapsisen perheen äitinä, kirvesmiehen vaimona, lapsesta lähtien kovaan työntekoon tottuneena. Hetu-muorilla oli huumorintajua ja eteenpäin mielivä mieli.
Arvostan tätä Ihmistä, joka monista sairauksistaan huolimatta jaksoi loppuun asti olla mukana Elämässä.
Mökin tuvassa meillä on muistona sininen kaunis rukki, jonka toiselle kyljelle on kaiverrettu nimikirjaimet E.J.K. Isomuorin, Emilia Josefinan polkema rukki se on.
Vanamoseppele
Tänään olisi äidin ja isän 63. hääpäivä. Vanhempani vihittiin Joensuun kirkossa 17.7.1943.
Äidin sisko oli kirjoittanut morsiamelle runon vanamoseppeleestä..."tämän vaalean vanamoseppeleen olen sinua varten solminut"...
Äiti olisi tänään 87- ja isä 91-vuotias.
Jos he eläisivät, viettäisimmeköhän juhlapäivää jossakin omenapuun katveessa...?
sunnuntai, heinäkuuta 16, 2006
Viherkasvien kylpyläloma
Kylpyläterapiassa lekottelevat kärsimyskukka, kliivia ja onnenbambu.
Tämä kukkahoitola sijaitsee parvekkeella: kaksi vesivatia piripintaan ja oranssinvärinen villalanka vesiastiasta upotettuna kukkien multaan. Niin vanhaksi ei ihminen elä etteikö aina jotakin uutta oppisi. Opin tämän "lomakastelun" työkaveriltani ja hyvin on toiminut. Huolettomana olen saanut viettää neljän viikon lomani ja nyt viikonloput, kun tiedän, että janoiset viherkasvini pärjäävät "juottoletkun" (villalangan) päässä hyvin. Vadit vain täyteen vettä, villalanka märäksi ja veteen. Toinen pää langasta upotetaan kasteltavan kukan multaan. Näin se toimii.
Kärsimyskukka on kasvanut, voimistunut ja kukkinut jo pari kuukautta. Kauniisti se kietoo nopeasti kasvavat rönsynsä köynnösvanteeseen, jonka laitoimme lisätueksi. Kukan avautuminen on todellinen ilonaihe, jos sattuu juuri sopivaan aikaan paikalle: ensin se räpsäyttää nupustaan yhden terälehden, sitten toisen ja lähes silmänräpäyksessä räpsähtää koko kukka levälleen. "Helikopteri" kukan keskellä on hauska näky.
Onnenbambu jököttää yksitotisena ja ryhdikkäänä saviruukussaan, mutta tekee uutta lehtiversoa sekin. Kukan latva on kuin huolimattomasti huiskaistu otsatukka :).
Luin jostakin, että kliivia tarvitsee kukkiakseen ulkoilua ja kylmähoitoa. Ulkoruokintaan se pääsi jo toukokuussa. Lepuuttakoon hipiäänsä syksyn viileisiin asti - tuo vanhan ajan vaatelias kaunotar!
Tämä kukkahoitola sijaitsee parvekkeella: kaksi vesivatia piripintaan ja oranssinvärinen villalanka vesiastiasta upotettuna kukkien multaan. Niin vanhaksi ei ihminen elä etteikö aina jotakin uutta oppisi. Opin tämän "lomakastelun" työkaveriltani ja hyvin on toiminut. Huolettomana olen saanut viettää neljän viikon lomani ja nyt viikonloput, kun tiedän, että janoiset viherkasvini pärjäävät "juottoletkun" (villalangan) päässä hyvin. Vadit vain täyteen vettä, villalanka märäksi ja veteen. Toinen pää langasta upotetaan kasteltavan kukan multaan. Näin se toimii.
Kärsimyskukka on kasvanut, voimistunut ja kukkinut jo pari kuukautta. Kauniisti se kietoo nopeasti kasvavat rönsynsä köynnösvanteeseen, jonka laitoimme lisätueksi. Kukan avautuminen on todellinen ilonaihe, jos sattuu juuri sopivaan aikaan paikalle: ensin se räpsäyttää nupustaan yhden terälehden, sitten toisen ja lähes silmänräpäyksessä räpsähtää koko kukka levälleen. "Helikopteri" kukan keskellä on hauska näky.
Onnenbambu jököttää yksitotisena ja ryhdikkäänä saviruukussaan, mutta tekee uutta lehtiversoa sekin. Kukan latva on kuin huolimattomasti huiskaistu otsatukka :).
Luin jostakin, että kliivia tarvitsee kukkiakseen ulkoilua ja kylmähoitoa. Ulkoruokintaan se pääsi jo toukokuussa. Lepuuttakoon hipiäänsä syksyn viileisiin asti - tuo vanhan ajan vaatelias kaunotar!
torstaina, heinäkuuta 13, 2006
Aurinko ei lopu
Oi, miten ihana istua tässä! Kesäillan leppeässä tuulessa, neljän viikon loma ja huomista vaille ensimmäinen työviikko takana. Elämä edessä.
Kirjoittamisen kaipuu ei ole jättänyt minua. Upouusi "läppärini" toimii taas - muutaman mutkan kautta. Voit kuvitella miltä tuntuu kun vaihdat -98 mallista nopeakulkuiseen tietomyllyyn. Taivaallista. No, ei sentään. Minun traditionaaliset elämänjuuret eivät sopeudu groteskeihin vertauskuviin.
Loma mökillä, Niskavuoren maisemissa, oli enemmän kuin luxusta. Häikäisevän keltaiset rypsipellot ja vihreähopeiset ohravainiot reunustivat hiekkatietä mökkipihaan asti. Sinisenä, vaaleanpunaisena, kiivaana ja lempeänä läikehtivä järvenlahti oli vaihtuvan näyttelyn "clou". Ei ole muuta Mestaria kuin Luonto!!
Liian paljon kaunista kerrottavaa, tukahduttavan paljon pieniä yksittäisiä hetkiä luonnon sylissä. Turha edes yrittää.
Ajatusten ähky vaatii hoidokseen sulattelua.
Mies toipunut kevään koettelemuksista yllättävän hyvin. Mökillä ulkohuussin rakennuspuuhissa tänään. Puita pilkkonut ja saunaa lämmittänyt. Sairasloma 25.8. asti jolloin kontrollitähystykset. Sitten vielä vuosiloma ellei sairasloma jatku. Mene tiedä. Kiitollisina olemme nauttineet tästä auringonvalon voimasta, luonnon vehreydestä ja suunnittelemattomasta kiireettömyydestä. Jokainen eämänhetki on lahjaksi annettu.
Aurinko ei lopu.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
