Viime viikot ovat juosseet edellä, minä perässä. Aika ajoin olen päässyt rinnalle, mutta jokaisen viikon jälkeen olen havahtunut positiooni; suomalaisen kilpaurheilijan motto ei tepsi työelämässä: teen parhaani ja katsotaan mihin se riittää. Ei se riitä. Mutta se on hyväksyttävä. Kun laitan sormeni vesilasiin, ei siihen jää jälkeä. En ole korvaamaton. Ei kukaan muukaan.
Keltalippuinen pääni on ilta illalta täydempi. Pitäisi sitä ja täytyisi tätä. Onneksi vuorokaudessa on vain 24 h. Joku viisas on määritellyt. Sen pitäisi riittää työlle, vapaa-ajalle ja unelle. Itse kehittelisin vuorokauteen ainakin puolet lisää, mutta onneksi minulta ei ole kysytty. Mitä järkeä on edes kuvitella, että nykytehoilla kukaan ehtisi täydellisyyteen.
Speed,
focus and
performance.
Passiflora syntyy uudestaan. Luo elämää silminnähden virkeänä. Kihartuvat 'versot' kiertyvät tukirankaan, nopeasti se kasvattaa lehden auringolle, on innostunut elämästä! Ensimmäinen kvarttaali estimaatin mukainen. Target on tiedossa. Jos viime kesänä oli yli neljäkymmentä räpsähtävää kukkaihmettä, tänä vuonna tavoite on enemmän. Häh?
Haloo, puhun kukista, en busineksestä.
Busineksessä tavoite on + 10 piirua tulokseen ja + 10 piirua kulujen säästöön. Kun vielä lisään + 6 piirua Employee Satisfaction Indexiin, niin sittenhän paistaa aurinkokin. Voin kertoa, että yhdenkin piirun nostaminen ESI-tutkimuksessa on monen asian summa eikä helpolla saavutettavissa.
Ei elämä oo helppoo. Ei edes tarkoitettu sellaiseksi.
Kyllä sota-ajan ihmiset; veteraanit, leskiäidit, pikkulotat tietävät. Ei se ollut helppoo silloinkaan.
Kaikella on aikansa.
iPod- sukupolvella on omat harminsa.
