Yölinnun laulu korvissani...

Mustarastas herätti minut kahden aikaan yöllä. Jäin kuuntelemaan hetkeksi sen huikeaa huilua, joka tuntui soivan ihan vieressäni. Siinähän se istui pihapensaan oksalla! En malttanut palata sänkyyn. Istuinkin pitkän tovin kuuntelemassa yölinnun keimailevaa kujerrusta, jossa oli satakielen säkeitä muistuttavia viestejä toiselle, kauempana metsässä lurittavalle ystävälleen. Kun toinen lauloi, niin toinen kuunteli ja päinvastoin. Ajatustenvaihto tiheni ja syveni, kunnes lintuseni pyrähti lentoon metsän suuntaan. Viesti oli mennyt perille, ajattelin.

Eilinen kevätpäivä huumasi mielen, sykähdytti sydämen, teki askeleista keveät. Olin ajatellut käydä pakollisilla vaateostoksilla töistä tullessa, mutta kävinkin palauttamassa myöhässä olleen kirjalainan kirjastoon. Paluumatkalla poikkesin kirjakauppaan, johon tällä kertaa en jumittunut kirjoja nuuhkimaan - kuten minulla on tapana - vaan astelin määrätietoisesti kassalle kahden kirjan kanssa: Helena Anhavan Toimita talosi ja Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä.

Pian on pääsiäisloma, ajattelen. Pitkäperjantaihan on useimmiten harmaa ja vetinen, joten silloin on hyvää aikaa kääriytyä mökin tuvassa sivustavedettävään ja heittäytyä näiden kirjojen vietäväksi.

Kevät kannattelee minua.
Elämä juuri nyt kuin vastapesty ikkunanlasi.