24 hoo per vrk

24 kertaa 60 minuuttia
kuin hyttysen paska itämeressä

Mato's Deli

Pilvissä

Lähteellä

Sua lähde kaunis katselen, likellä vettäsi,
kun pilven varjot vaeltavat kuvastimessasi,
kun pilven varjot vaeltavat kuvastimessasi.

Kas, tuoll' on pilvi loistava, ihana, kaunoinen.
Jo lähti pois pakenemaan—hyvästi varjoineen.
Jo lähti pois pakenemaan—hyvästi varjoineen.

Mä näitä nähden aattelen mun omaa sieluain.
Niin moni pilvi kultainen noin senkin jätti vain.
Niin moni pilvi kultainen noin senkin jätti vain.

Sävel: Fredrik August Ehrström (1801-50)
Runo: J.L. Runeberg;
Suomentanut Elias Lönnrot

Ajatukset tulevat sormenpäistä

Lomaillessa ja viikonloppuisin kirjoitan mökkikirjaa, johon olen viiden vuoden ajan merkinnyt muistiin tunnelmat ja tekemiset, sen minkä käsin kirjoittaen olen jaksanut muistiinmerkitä. Neljäs kirja on meneillään ja silloin tällöin innostumme selailemaan menneiden vuosien tapahtumia tai tarkistamaan mitä teimme vuosi sitten tai minkälainen sää oli toissa jouluna jne.

Mökkikirjasta löytyy paljon yksityiskohtaisesti kuvattuja tunnelmia, joita ei millään voisi muutoin muistaa. Ihminen unohtaa nopeasti, muistaa väärin helposti, elää niin tietoähkyisessä ympäristössä, että pienet merkitykselliset kuriositeetit katoavat mielestä. Erityisesti jälkikäteen viehättää lukea näitä mielentilan ja kokemusten muistiinmerkintöjä, jotka hahmottavat mennyttä elämää eri tavalla kuin yksittäiset tapahtumat.

Nettiyhteyttä ei mökillä ole ja sen verran ajatuksenjuoksuni on koneellistunut, että pitempiä juttuja ei siellä tule kirjoitettua. Ajatukset ovat tottuneet tulemaan sormenpäistä niiden koskettaessa läppärin näppäimistöä. Säveltäjillä lienee sama juttu? Aivoista ja sydämen tunteista lähtevät liikkeelle sisäiset virtaukset, jotka tavoittavat lopulta sormenpäät, ja nuotisto alkaa jäsentyä kosketuksesta.

Kirjeitä kirjoitan joskus, mutta enpä ole aikoihin saanut käsinkirjoitettua kirjettä, sen sijaan lyhyitä tekstiviestejä tai sähköpostiviestejä sitäkin enemmän. Sääli, että vanhan ajan kirjeet ovat olleet jo pitkään katoavaa kansanperinnettä ja lähestulkoon kadonneetkin jo tyystin.

Viimeisellä lomaviikollani olin yksin mökillä ja kaivoin varastosta vanhan sähkökirjoituskoneen esille. Se osoittautuikin luomukoneeksi, sillä sen uumenista kipitteli yhtäkkiä neljäpistepirkko, kirjainten R/T ja F/G-risteyksestä. Pistekirjoitustaitoinen, ajattelin.

Kone oli sen verran kömpelö asetuksiltaan - tai en saanut niitä toivotulla tavalla toimimaan - että liuskan verran kirjoittelin tekstiä ja pakkasin apparaatin takaisin varastoon.

Pistepirkko valitettavasti katosi sen sisuksiin niin, että häneltä jäi kesän tuoksut tältä kesältä kokematta. Surin mokomaa hetken, mutta toivotin pistekirjoittajalle pitkää elämää. Vakaasti uskon, että se on vanhan, unohdetun kirjoituskoneen sielu ja sydän ja suuri kirjallisuuden ystävä ja erityisesti harrastelijakirjoittajan empaattinen ymmärtäjä!

Aika entinenkin joskus sentään palaa...

Heinäseipäitä näkee niin harvoin, että
Liisan kuvasta innostuneena
lisäsin oman otokseni
katoavasta kansanperinteestä.

Au naturel

Neljän viikon kesäloma tasaannutti hengityksen, notkisti jäsenet ja antoi virkistäviä unia. Viipyilevissä aamuissa kolmen tunnin aamukahvituokiot (voidaanko puhua tunteja kestävästä tuokiosta, 'eppäillä soppii':) eivät tuntuneet mitenkään epätavallisilta. Ensimmäinen kupillinen tuvan pöydän ääressä avasi silmät, toinen kupillinen terassilla herätti korvat ja kolmas kupillinen pihaa kierrellessä avitti loputkin aistit ammolleen. Pyöränselässä poljin aamulehden hakuun ja sen lukemiseen sai kulumaan kellottamatonta aikaa hyvän tovin.

Yön pörröttämät hiukset haroin "viisi- tai kymmenpiikkisellä" näppärästi ojennukseen peiliin vilkaisematta ja säästä riippumatta pukeutumiskoodia ei tarvinnut pohtia. Ei mitään suunnitelmia, ei aikatauluja, ei ehtimisen ja kiireen paradoksia.

Laulujoutsenperhe on uittanut viittä poikastaan rantakaislikossa ahkerasti ja sopuisan oloinen emopari on näyttänyt ilmeisen ylpeältä aikaansaanoksestaan. Pihapuiden linnunpöntöissä oli hyvä pesintävuosi; jokaisessa seitsemässä mökissä oli joko kirjosiepon tai talitintin perhe. Haarapääskyparikin aloitti pesänteon terassin kurkihirren päälle, mutta ei jostakin syystä saanut koskaan pesäänsä alkua pidemmälle. Linnunpojat varttuivat emojen ehtymättömässä ruokinnassa ja osuinpa kuvaamaan juuri pesästä pudonneen ihmeissään piipittävän tintinpoikasenkin:

Eräänä aamuyönä pihanperäreissullani pysähdyin tuijottamaan järvelle, jossa näytti olevan kaksi tavallista isompaa lintua. Kävelin laiturille paremmin nähdäkseni ja äkisti tajusin, että siellähän ui kaksi hirveä! Kamera! - nyt pitäisi olla kamera, ajattelin ja juoksin tupaan sitä hakemaan. Hirvet uivat peräkanaa järven yli ja olivat jo vastarannalla kun ehdin takaisin. Kaislikossa, joka oli täynnä naurulokkien ja tiirojen pesiä, alkoi valtaisa polskinta. Oletan, että hirvet luulivat saaneensa jo pohjaa sorkkiensa alle, kun toinen hirvistä kohosi puoliruhoa veden pinnan ylle, mutta vielä oli uitava muutama kymmenen metriä ennen kuin pääsivät nousemaan järvestä.

Lokit kirkuivat ja parveilivat kaislikon yllä ja seurasivat kauhistuneina näiden yöllisten jättiläisten polskintaa. Ajattelin, että lokinpesistä ei tämän mekastuksen jälkeen ollut varmasti mitään jäljellä. Tunnelma oli ainutlaatuinen, saman aikaisesti huikean hieno ja jotenkin pelottavakin. Aamuyön taivas oli juuri ennen auringonnousua vahvasti pilvinen enkä onnistunut saamaan kuvaa.

*****************

Lomailimme myös Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa. Tuupovaaran Öllölässäkin kävimme, mutta siitä miksi juuri siellä, kirjoitan ehkä myöhemmin.

Liplatusta

Terveiset lomalta!

Täyteläinen ja virkistävä se oli. Loma.
Hämeessä, Pohjanmaalla ja Pohjois-Karjalassa.
Aurinkoa ja sadetta.
Onnellisia kohtaamisia.
Lasten elämänmakuisia muutoksia.
Rakkautta, lämpöä.

Sanalla sanoen makoisaa elämää.