Uuden Vuoden kynnyksellä

HYMYILEVÄ APOLLO

"Ei paha ole kenkään ihminen,
vaan toinen on heikompi toista.
Paljon hyvää on rinnassa jokaisen,
vaikk' ei aina esille loista.
Kas, hymy jo puoli on hyvettä
ja itkeä ei voi ilkeä;
miss' ihmiset tuntevat tuntehin,
siellä lähell' on Jumalakin.
Oi, onnellinen, joka herättää
niitä voimia hyviä voisi!
Oi, ihmiset toistanne ymmärtäkää,
niin ette niin kovat oisi!
Miks emme me kaikki yhtyä vois?
Ja yksi jos murtuis, muut tukena ois.
Oi, ihmiset toistanne suvaitkaa!
Niin suuri, suuri on maa.
Tääll' on toki tilaa kaikillen.
On ketoja auran kääntää,
on lehtoja laulella neitojen
ja saloja sulhojen vääntää.
Kas, lempi se maailman levittää.
Oi, ihmiset toistanne lempikää
ja kohti taivasta tavoittakaa!
Niin pieni, pieni on maa.
Kuka tietävi, mistä me tulemme
ja missä on matkamme määrä?
Hyvä että me sitäkin tutkimme.
Ei tutkimus ole väärä.
Mut yhden me tiedämme varmaan vaan:
Me olemme kerran nyt päällä maan
ja täällä meidän on eläminen,
miten taidamme parhaiten.Me olemme kaikki nyt laivalla
ja kynnämme suurta merta.
Me synnytettiin vaivalla
ja vaivalla kuolemme kerta.
Mut se, mikä siinä on välillä,
se olkohon lämpöä, lempeä!
Kas, tuiskussa yhteen kun yhtyvi kaks,
käy kulkukin helpommaks.Mut emmehän tuiskussa kuljekaan,
kun oikein me aattelemme.
Vaikk' elämme kaikki me päällä maan,
niin maassa tok' kiini emme.
Tääll' onhan niin paljon muutakin
kuin multaa, on kaunista, kultaakin,
kun oikein, oikein me etsimme vaan.
Niin kaunis, kaunis on maa."

Säkeitä runosta Hymyilevä Apollo, Eino Leino

Hiljaisuuden uumenissa

(klick)

"Täälläkö asuit, lämmössä,
hiljaisuuden huomassa?
Iloitsitko kotiintulostasi,
kauan sitten, kun olit lapsi
Kun olit talven kanssa kahden,
hiljaisuuden uumenissa,
itsessäsi?"

Bo Carpelan; Staden, Kaupunki, La Ville, The City

Onnellista jouluaikaa!

"Lapsena juoksin jouluiltana pihalle, navetan luo, jossa vilkkui lyhty. Jaoin taskusta leivänpaloja lampaille, otin karitsan syliini, painoin posken pehmeätä villaa vasten, istuin seimessä heinäsylyksellä. Mutta pihalla alkoi sataa sakeasti lunta, lähdin ja kuuntelin; kylätiellä kulkusten kilinä, kaukainen kirkonkellojen kaiku. Lumihahtuvat koskettivat käsiäni hiljaa kuin salainen siipi, aivan kuin pilveltä putoaisi sulka ja lepäisi kämmenellä. Kamarin ikkunan himmeitä ruutuja valaisi kynttiläin kimallus, tuvasta tulvi vastaan liedenlämpö, vahan ja pihkan tuoksu. Kuusi pani silmät loistamaan: latva täynnä tulia kattoon saakka, oksilla riippuivat kullatut kävyt, kuusenjalalla kirjava lahja - enkö ollut nähnyt tuota huivia äidin ompeluvasussa - mutta nythän se oli nukke, silmät, nenä ja suu, kädet ja jalat. Riemuissani peitin pääni äidin syliin. Viisas paimenkoira polveen nojaten odotti silitystä, tarjosi käpälää ja istui seurallisesti. Äiti aloitti laulun, suuremmat lapset lauloivat toista ääntä, isä otti viulun seinältä, kamarissa lepattivat kynttiläin liekit."
Minni Nurme,
suomentanut Aino Kaasinen
(Karjalan Heimo 12/1972)

ONNELLISTA JOULUAIKAA!
Toivottaa Sivuaskel

Oravan pesä

"Kas kuusen latvassa oksien alla
on pesä pienoinen oravalla,
sen poikaset siinä ne leikkiä lyö
ja pikku hampahin siementä syö.

On siinä vehreä, vilpoinen katto
ja naavoista lämpöinen lattiamatto
ja pikkuruikkuset ikkunat
ja vuoteena sammalet vihannat.

Kun talven tuulet ne metsässä laukkaa
ja lumet ne lentää ja pakkanen paukkaa,
niin oravan pesässä pienoinen pää
se ikkunan reiästä pilkistää.

Ja siitä se näkevi loitos sangen
yli puitten latvain ja valkean hangen.
Kas, susikin alhaalla vaanien käy -
ei oravan pesässä pelkoa näy.

Ja kuusonen tuutivi tullessa ehtoon
siell' oravan poikaset tuttuhun kehtoon.
Ja elämä heillä on herttaisaa,
kun kuusen latvassa keinua saa."

Immi Hellen, Lasten runokirja, 1930

(klick)

Kiitos elämästä ja terveydestä.
Kiitos läheisistä ihmisistä, ystävistä.
Kiitos työstä, jota on riittänyt.

Kiitos paljosta, Vanha Vuosi.

Avautumaton Elämä

Toinen kahdesta passifloran kukasta ei jaksanutkaan aueta,
vaan pudotti raollaan olevan nuppunsa.
Kukan syntyminen on kuin lapsen syntymä,
pitkän odotuksen palkitsee nupussa valmistunut ja siitä avautuva ihme.

Joskus voimat loppuvat kesken.
Vain hetken ajan Elämä viestii meille merkityksensä,
kunnes sulkee salaisuutensa takaisin nuppuun.
Inhimillisen ymmärryksen ulottumattomiin.

Lapsuudenkokemuksista

Luin Karin Ehrnroothin kirjan
"Isäni oli nuori sotilas".

Jalkaväen kenraalin tytär kirjoittaa kauniisti, havahduttaen ajattelemaan, miten iso merkitys lapselle on vanhempien läsnäololla tai olemattomuudella. Miten paljon lapsen mieleen jää muistikuvia vanhemmista, tunnelmia äänenpainoista, kasvojen ilmeistä, tästä hetkestä jonka merkityksen pohtii vasta vanhempana. Lapsen turvallisuuden tunne syntyy vanhemmilta näkymättömissä, tilanteissa, joissa osa on arjen rutiinia, osa selittämätöntä perimää, hyväksymistä, alistumista. Solgårdenin pihapiiri Turun Kakskerrassa vuodenaikoineen, luonnon ihmeineen, lintuineen ja metsämajoineen avautui oivallisesti myös minun kaltaiselle lukijalle, joka on seurannut Adolf Ehrnroothin edesottamuksia satunnaisesti uutisoinneissa.

Kirjan sivuilta kohtasin joitakin tuttuja yhtymäkohtia omaan lapsuuteeni. Dejavu, dejavu.
Paljon lämpöä, paljon etäisyyttä.
Paljon kulisseja, paljon originelliä autenttisuutta.
Kauneutta, luontoa, kukkia, esteettisyyttä, taiteita,
musiikkia, kirjoja, yleissivistystä.

Ja sitten olin minä ja Isä.
Tai oikeastaan toisinpäin.

Suosittelen.

Voimaa pimeässä

Syksyllä parvekelasi rojahti kliiviamme lehtien päälle ja
tummanvihreät kauniin kiiltävät lehdet haavoittuivat pahasti.
Ajattelimme, että pitäisikö kukka heittää pois kokonaan.
Kliivia-kaunotar kuuli varmaan ajatuksemme ja päätti että näytän niille! "Jos lehdet ovatkin rumat, niin teen kauniit kukat kunhan pääsen huoneenlämpöön."
Otimme kukan sisälle neljä viikkoa sitten, ja kuin varkain
se oli tehnyt pitkän tukevan kukkavarren,
jonka päässä oli seitsemäntoista nuppua!
Nyt kaikki nuput ovat auenneet.

Toinen ihme tapahtui eilen,
kun passifloramme paljasti salaisuutensa.
Keväällä 2007 otimme oksan riutuvasta emokukasta,
joka ei selvinnyt huoneenlämmössä talven yli.
Poikanen kasvatti hentoisen varren lehtineen,
mutta ei ole jaksanut kukkia.
Otimme passiflorankin sisälle vasta muutama viikko sitten.
Nopeasti se teki kaksi nuppua, joista toinen avautui eilen.


Mustarastas luritteli huiluaan aamun pimeässä.
On minua siunattu paljolla ilolla.

Ensilumen haute couture

"Haute couture -luomukset
tehdään kalliista materiaaleista ja kankaista
tarkasti käsityönä viimeistellen,
eikä uniikkipukuja ole tehty
käytännön näkökohtia huomioiden
vaan taideteoksiksi."

Ensilumen design syntyy ilmaiseksi,
mutta ei sitäkään ole tehty
käytännön näkökohtia huomioiden,
vaan taideteokseksi.

Ihana, mahdoton Lumi!
Valon ja hiljaisuuden mestari.

Mitä sanoa, kuunnella vain

Etsin tänään uutta musiikkia sivulleni. Laitan volyymit kaakkoon ja heittäydyn mielikuvien maailmaan.

Edith Piafin La Marseillaise
sykähdyttää mahtipontisuudellaan.
Piafin tulkitsema Ranskan kansallislaulu kuin taulu
jossa 'Varpunen' pörhistelee siipiään
leveäreunaisissa kultakehyksissä.

Joni Mitchellin "Songs to Aging Children Come"
Mitä sanoa - kuunnella vain.

John Powellin "Assassin's Tango"
Mykistyn huikean haikeaa ja kaunista
viulusooloa kuunnellessani.

G.F.Händelin Messias-oratorio
tuo mieleen lapsuuden.
Halleluja-kuoron yksinkertainen, mutta vahva viesti
tunkee läpi ja voimistaa.

Sanna Kurki-Suonion Minne
alkaa arvoituksellisesti,
ja pysäyttää kuuntelemaan.

"Minne kulki miun kultani,
minne astui armahaini...
etähäll' on miun kultani,
kaukana on kaivattuni...
liekö siellä linnut liverteli,
laulusirkkuset lauleli.."

Hehkeää, taidokasta,
sydämellä tehtyä musiikkia.

S.Rachmaninoffin Etydi
Irina Klyuevin tulkitsemana
soljuu, vyöryy, solisee.
Vastustamaton.

Tango to Evora on omistettu
Cesaria Evoralle.
Afrikan länsirannikolta,
Kap Verden saarilta kotoisin oleva laulajatar
haluaa omalla tavallaan muistuttaa
kotimaansa ja koko mantereen karusta arjesta
esiintymällä aina paljain jaloin.
Loreena Mc Kennitt visualisoi
tulkinnallaan viestin, joka tulee perille.


Ei minulta mitään puutu.

Ability is what you're capable of doing.
Motivation determines what you do.
Attitude determines how well you do it.

Lou Holz

Mens sana in corpore sano

Aika leikkuri, kirjoitin tänne vuosi sitten. Aika, aikamoinen.

Ajan kuluminen on näkymätön liike, mutta sen aikana tapahtunut on silmällä erotettavissa. Kahden hetken väli - ennen ja jälkeen. Vuosi sitten elin hyvin erilaista aikaa kuin nyt.

Harva tietää mitä on olla metsätöissä 30 asteen pakkasessa. En minäkään tiennyt ennen kuin mies kertoi. Hän oli pikkupoikana kulkenut isänsä perässä pakkasmetsään. Isä oli sanonut, että vasta sitten kun on umpihangessa tulipalopakkasessa kaatamassa "yhden miehen justeerilla" jäätynyttä vanhaa koivua, tietää jotakin elämisen ja elannon hankkimisen vaikeudesta.

Ei, ei - ei minun työtä voi verrata metsätyömiehen hommaan. Haasteet ovat toisenlaiset. Assosiaatio metsätöihin kuitenkin tuli mieleeni etsimättä. Mielikuva epätoivoisesta urakasta, josta on selvittävä. On asioita, jotka ajan kuluessa - uuden perspektiivin löytyessä - ovat helpommin ymmärrettävissä.

Vuosi sitten tähän aikaan olin jäänyt sairaslomalle huippulukemiin kohonneen verenpaineen vuoksi. Työtä oli silmänkantamattomiin, ja "yhden naisen justeerilla" urakka oli "mission impossible" - mahdoton tehtävä. Riittämättömyyden tunne oli kuin ihokas, joka oli liimautunut kiinni minuun.

Olen miettinyt vuodentakaista tilannettani ja päätynyt aina samaan lopputulemaan; yhdelle ihmiselle työmäärä oli ylimitoitettu. Viidensadan työntekijän ja 40 esimiehen yhteistyökumppanina toimiminen, uusien toimintamallien implementointi ja kehittäminen, päivittäistyön rutiineista huolehtiminen ja vastuu oman pienen tiimin henkilö- ja työnjohdosta oli tuolloin liian iso urakka yksin hoidettavaksi. Diagnoosi oli kolmannella sadalla huidellut yläpaine, alapainekin vilkutti punaista pitkällä toistasataa. Työkyky on monen asian summa. Ja kun jokin osa alkaa tökkiä, pian punaiset valot alkavat vilkuttaa muuallakin. Nyt tilanne on toinen. Verenpaine on lääkkeiden avulla hyvin hallinnassa, työmotivaatio on erittäin korkealla ja vuoden alusta alkaen minulla on ollut kollega töitä jakamassa.

Kaikki esimiehet työpaikallamme ovat saaneet mahdollisuuden osallistua tänä syksynä monipuoliseen kuntotestiin, jonka tarkoituksena on kuntotarkistuksen lisäksi kannustaa ja innostaa liikkumaan ja huolehtimaan fyysisestä peruskunnosta. Eilen olin minäkin Kisakalliossa, ja tänä aamuna löysin itsestäni sellaisia lihaksia joita en tiennyt olevankaan. Polkupyöräajelun lisäksi punnersimme, kyykistelimme ja testasimme vatsalihaksia.

Mielenkiintoisin ja vähiten voimia vaativa osuus oli Inbody-testi, jossa tietojärjestelmä kartoitti koko kropan sisäisen kunnon. Seisoin tarkasti rajatulla alueella, pidin käsilläni kahvoista kiinni ja kone alkoi piipittää analyysiä rasva-, lihas- ja luumassastani. Se piirteli käppyröitä solunsisäisistä ja ulkoisista nesteistä, proteiinimassasta, mineraaleista ja määritteli sisäelinten ympärillä olevan rasvan. Lopputulemana sain kolmisivuisen raportin, jossa oli eriteltynä kehon koostumus, lihas- ja rasvadiagnoosi, painodiagnoosi ja lihastasapaino jokaisessa neljässä raajassa. Viimeisellä sivulla oli suositusohje minulle sopivasta harjoittelusta.

Kiitos Kisakallion kunto-ohjaajalle, joka ei ollut fitness-fanaatikko, vaan arkijärkisesti ja positiivisesti liikuntaan kannustava ammattilainen. En ole kuntosali-ihminen. Liikun mieluiten ulkona luonnossa. Hyötyliikuntaa aion lisätä hylkäämällä hissit missä kuljenkin. Sain ohjeeksi peruskestävyydestä huolehtimisen reippailla kävelylenkeillä ja lihaskuntoa voisin parantaa ilman kuntosaliakin. Minulle sopivia lajeja ovat reipas kävely sauvoilla tai ilman, hiihto (jos sattuisi säät suosimaan), vesijuoksu, tehouinti, perusjumppa, venyttely ja rentoutus. Kiitos työnantajalle tällaisesta mahdollisuudesta!

Paremman elämän kolme kivijalkaa:

Fyysinen kunto.
Psyykkinen tasapaino.
Lepo.

Mens sana in corpore sano. Terve sielu terveessä ruumiissa. Alkuperäiskielestä savolaisittain suora käännös; "mee saanaan jos keho nii sannoo". Eipä hullumpi sielun ja ruumiin hoitaja: sauna ja tuoksuva koivuvihta!

Valoa!

Onko se liikaa vaadittu?

Lyhdyn lohdullinen valo.

Viisi omituisuutta ei riitä

• En pidä sisäelimistä ruoka-aineina, mutta syön mielelläni maksaa.

• Esiintymisjännitys ei ole omituisuutta, mutta minun mielestä on omituista miksi esiintyessäni pienelle joukolle jännitän enemmän kuin jos olen puhumassa isossa auditoriossa sadoille kuulijoille.

• Keskellä yötä herään usein siihen, että molemmat käteni ovat kohti kattoa ja sivelen toisella kädellä toista käsivartta. (Psykoanalyytikot älköön vaivautuko:) Miehelläni on ollut monia hauskoja hetkiä katsellessaan unista performanssiani. Olen selittänyt asiaa niin, että koska minulla on diagnostoitu "kuuma-kylmä"-allergia, kädet alkavat kylmetä peiton ulkopuolella ja herään tähän. Omituisuutena voidaan pitää ehkä sitäkin, että herään monta kertaa yössä syvästä unesta virkeänä kuin tikka, mutta nukahdan samantien uudelleen syvään uneen.

• Omituisuutta lienee sekin, että voisin istua kampaamossa tukanpesupaikalla niska kenossa ja nauttia pään syvähieronnasta loputtomiin. Rentoudun täydellisesti ja usein melkein nukahdan.

• Omituista minusta on se, että tämä haaste löytää itsestään omituisuuksia on näin vaikeaa.

• Viisi omituisuutta ei riitä. Jos kysyisin lapsilta, mieheltä, työtovereilta, löytäisivät he varmasti etsimättä toiset viisi, mutta ilokseni vaikenevat niistä korrektisti.

Aurinko on.
Minäkin.

kun seiväs kohtaa aidan molemmat alkavat puhua eri kieltä
itsekkäitä molemmat

Tulisipa sade.
Tulisipa tuuli.
Koskettaisivat ohimennen,
sanat.

"Kesä saa loppua
kanervien kukkiessa
kunhan minä tiedän,
että Sinä et lopu."

(klick)

Myöhäinen kukkija, lokakuun kaunotar.

Mietteitä Antonion seurassa

Kuuntelen Vivaldia. Mies on mökillä, esikoinen omallaan. Kulinaristi-Kuopus lomailee Normandiassa ja lähettämistään kuvista päätellen suuresti nauttien. Minä jäin kaupunkiin, sillä oma tila ja aika tekee välillä hyvää, huomaan.

Kirjoittaminen on viime kuukausina jäänyt muutamaksi riviksi mökkikirjaan. Jonkin verran olen kipuillut kirjoittamattomuuttani. Ajatukset kuin muuttolinnut kokoontuneet lähtöön, hakeneet sopivaa tuulta ja suuntaa.

Syysaurinkoisella kävelylenkillä mietin mennyttä kesää, kevättä, viime vuoden joulua, pimeää syksyä. Vuosi sitten emme vielä tienneet mitä oli tulossa. Tyttöjeni isä otettiin äkisti ja yllättäen tästä elämästä pois. Vahvasti mielessäni vuoden lyhin päivä, 22.12.2007. Ymmärrys laahusti kaukana tapahtumien perässä, kun yritin rakastavin miettein tukea lasteni hiljaista askellusta kukkien täyttämän lavetin sivuilla. Valkoinen uurna erottui kukkien keskeltä pimeän iltapäivän vähässä, matalassa valossa.

Elämä jatkui, tuli tammikuu ja helmikuun vaalenevat aamut ja illat. Tuli kevät. Esikoinen sai gradunsa rutistettua, kuopuksen häitä vietimme kesäkuussa. Esikoisen kesäpaikassa valmistui uusi navetankatto talkoovoimin. Konsta ja Iita, mummonmökin vuosikymmenien takaiset alkuperäisasukkaat, olivat pitäneet navetassa aikanaan kahta kantturaa omiksi tarpeikseen. Ajat ovat muuttuneet, mutta vanhan rakennuksen säilyttäminen tuntuu hyvältä. Pikarijäkälää kasvanut sammaloitunut katto ei olisi enää montaa vuotta jaksanut suojata rakennusta.

Kesä jatkui kesän odotuksena. Tänä vuonna se ei jaksanut puhjeta aivan täyteen loistoonsa, mutta lokakuun alussa saimme yllättäin nauttia Välimeren sinisestä kimalluksesta, auringon lämmöstä ja vahvasta valosta. Mökkirannasta jo varhain kadonneet pääskysetkin löytyivät sieltä!

Kuuntelen Vivaldia ja kysyn olisitkohan, Antonio, tänä vuonna säveltänyt Kesää sellaiseksi kuin se tuossa sivullani nyt soljuu? Kiitos, että sävelsit myös Syksyn Allegron. Se on vahva viesti kaamoksessa kahlaavalle pohjoisen ihmiselle.

Kuvia, mielikuvia, muistoja

Tellus

Kuu kiertää Maata.
Maa Aurinkoa.

Kaltevilla pinnoilla kirjoittaminen ei onnistu.

Toisella puolella ovat sanat,
toisella ajatukset.

Lomaltapaluu

Muotokieli

Nuijakuukunen vai Känsätuhkelo?

Sama se - syysloma alkaa tänään.

"Tiesit sä iskä, ettei täydellistä ihmistä voi olla
olemassakaan, koska jos vaikka on kaikissa asioissa
täydellinen, mutta viat puuttuu, niin ei ole
täydellinen."

riisi al dente

kohtasin tänään ihmisen
tai ainakin hän näytti siltä

keski-iän kriisi
kuin puuroutumaton riisi,
aina hampaankolossa

irtonainen, al dente
turtunut 'festina lente'

Päivän kukka

klick

Päivän kukka.
Nimetön minulle.
Mökkirannan vaatimaton kaunotar.


Haasteen sain täältä.

Kevätkaihonkukka

Kevätkaihonkukkani on avannut
pienet siniset silmänsä syyskuussa.

Kevään kaiho
kantaa minut yli kylmän ja pimeän.

Ajattelin kirjoittaa....

.... niin pitkälle

että

musiikki

tulee

minua

vastaan



schubert

chopin

mozart



arpeggione

fantasy impromptu

requiem: lacrimosa



oikeassa

sivupalkissa

on

sivuaskelen

soittolista



vaihtuva

näyttely

mielialoista



avaan

tietokoneeni

kaiuttimen



pysähdyn

ja

rauhoitun

kuuntelemaan



elämä

on

tässä

ja

nyt

Palava rakkaus

Palavan rakkauden...

siemenet, toivoa täynnä.

Kuvia pyöräretken varrelta 7.9.2008

Isokoskelot

Venesatama

Merimetsot

Harmaahaikara