Asetan aikapötkön leipäleikkuriin, jota minulla ei ole.
Asettelen paksuussäätimen mahdollisimman ohueksi,
sillä liian paksut viipaleet vievät leivästä maun.
Ohuet, lähes läpinäkyvät hetket maistuvat paremmille.
Selaan kesäkukkia kuvatiedostossa.
Se hetki kun kuvasin on nyt tässä, pysähtyneenä silmieni edessä.
Kukat eivät ole kuihtuneet, niiden värit ovat säilyneet.
Nuput ovat aukeamaisillaan. Tapahtumisen liike ei ole pysähtynyt.
Voin elää samat hetket moneen kertaan niin halutessani.
Aikakäsityksen luonne riippuu asioista jotka olemme raamittaneet kellotauluun.
Kuva on otettu sekunnilleen. Sekunti meni jo, mutta hetki säilyy.
Ajansiivutus tapahtuu minusta riippumatta.
Kalentereita ja kelloja on sielläkin missä ei pitäisi.
Ihme että kännykällä voi vielä soittaa puheluitakin.
"Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat."
(Kurt Vonnegut: Maaton mies, Tammi 2007 - suomennos Erkki Jukarainen)
sillä liian paksut viipaleet vievät leivästä maun.
Ohuet, lähes läpinäkyvät hetket maistuvat paremmille.
Selaan kesäkukkia kuvatiedostossa.
Se hetki kun kuvasin on nyt tässä, pysähtyneenä silmieni edessä.
Kukat eivät ole kuihtuneet, niiden värit ovat säilyneet.
Nuput ovat aukeamaisillaan. Tapahtumisen liike ei ole pysähtynyt.
Voin elää samat hetket moneen kertaan niin halutessani.
Aikakäsityksen luonne riippuu asioista jotka olemme raamittaneet kellotauluun.
Kuva on otettu sekunnilleen. Sekunti meni jo, mutta hetki säilyy.
Ajansiivutus tapahtuu minusta riippumatta.
Kalentereita ja kelloja on sielläkin missä ei pitäisi.
Ihme että kännykällä voi vielä soittaa puheluitakin.
"Minun mielestäni suurimpia virheitämme, heti ihmisenä olemisen jälkeen, on aikakäsityksemme luonne. Meillä on kaiken maailman kapistukset, kellot ja kalenterit, jotka siivuttavat ajan kuin makkaran, ja me nimeämme siivut aivan kuin omistaisimme ne eivätkä ne voisi koskaan muuttua - "kello 11.00, 11. marraskuuta 1918" - vaikka todellisuudessa ne saattavat hajota kappaleiksi ja vieriä tiehensä aivan yhtä helposti kuin elohopeapisarat."
10 kommenttia:
Kauniisti kirjoitettu ajasta. Valokuva saa ajan pysähtymään tiettyyn hetkeen, samoin ajatus - joku siivu säilyy kirkkaana mielessä läpi elämän...tai ihan varma en vielä ole koko loppuelämästä8]
Joillakin ns. alkuasukasheimoilla ei moisia aikapulmia ole.
Aikapötkö leikkuriin :)
Kauniisti ja hauskasti mietittyjä siivuja ajasta.
Itsekin pidän ajasta ohuina ja kuultavina viipaleina ;)
(Yritin aamulla kommentoida, mutta tuli kumma - sorry, tämä ei käy! - ilmoitus vaikka en kirjoittanut edes mitään tuhmaa;)
Kiitos hienosta sitaatista ja pohdinnasta. Aika on äärettömän kiintoisa aihe, länsimainen ajankäyttö ikuisine kiireineen aika vinksahtanutta.
Kulttuurien välisiä eroja aikaan on kiintoisa miettiä. Marika Burton kirjoittaa kirjassaan Ihana Irlantini oivallisesti irlantilaisten tavasta tarkastella aikaa. Katkelma löytyy mm. täältä:
http://www.hypnologia.com/fin/hypno/2004/1/irlantini.html
Jokin afrikkalainen heimo taasen ajatteli, että menneisyys on edessämme, koska sen tiedämme, näemme. Tulevaisuus on takana, koska siitä ei ole tietoa.
Kerrassaan mukaansatempaava ja ajatuksia herättävä aikakirja on Pirkko Heiskasen toimittama Aika ja sen ankaruus. Siellä muistaakseni on erilaisista aikahahmotuksista: mm. biologisesta ja kokemuksellisesta ajasta, lisää myös kulttuurisia suhtautumisia, samoin ajan ja taiteen yhteyksistä.
Minulla on jokseenkin syklinen aikakäsitys. Asiat toistuvat, se on monella tapaa lohdullista. Luonto on kyllä oivallinen kello. Mukana kuljetettavan mekaanisen kellovempaimen jätin esikoista odottaessani, en ole juurikaan tarvinnut. Ja silti on olevinaan aina välillä kiire. ;)
Aikamoista viikonloppua!
P.S.
Muistui mieleeni myös Bodil Jönssonin kirja 10 ajatusta ajasta. En ole lukenut muuta kuin referointeja, lupaava. Odottelen saapuvaksi postitse omakseni.
Kiitos, Inkivääri,totta on, että kuiten kuva niin unohdutetuksi luultu ajatuskin voi säilyä kirkkaana kaukaisessa muistissa.
Helanes, alkuasukkailla oli aurinkokello :)
Kutuharju, suosittelen ajan viipaleita viikonlopun alkupalaksi!
Katja, ajan käsite on kiinnostanut minua viime aikoina - jopa liikaakin - erityisesti nyt sairaslomalla olen saanut perspektiiviä kiireiseen työsyksyyn ja jatkuvaan aikapulaan. Bodil Jönssonin 10 ajatusta ajasta löytyy kirjahyllystäni ja on todella lukemisen arvoinen! Palaan sen sivuille usein. Virkistävää viikonloppua!
Ensimmäinen säkeistö miellyttää erityisesti, varsinkin eka säe. Wau!
Mielenkiintoinen tuo aika käsitteenä ylipäätään. Pitäisi länsimaisenkin ihmisen jo pikkuisen luovuttaa ja lopettaa ajan kanssa kilpaa juoksu. Kun tulee pysähdys, ei ole kiire enää.
Kiitos Tuima, mietinkin että olisi ehkä pitänyt jättää ekaan säkeistöön eikä jatkaa pohtimista. :)
Genoveeva, just niin se on. Nyt kun olen "pysähdyksissä" ollut jo pian pari viikkoa, tajuaa aikakäsitteen aivan uudesta kulmasta.
Siirryin tänne kauas miettimään. Mikä mittaisi aikaa, jos mikään ei sitä mittaa?
Löysin syntymät ja kuolemat, sodat ja katastrofit. Omassa leikkurissani olisivat muutot maasta toiseen, kodista kotiin, sekä ystävät, jotka tulivat mukaan ja taas lähtivät pois. Kesä ei eroaisi toisesta kesästä, talvi ei toisesta talvesta. Tavallisessa elämässä ei olisi aikaa.
Lapsuus on läsnä loppuun asti. Alkua ei tuntenut, tunteeko loppuakaan.
En ole tätä koskaan ennen ajatellutkaan. Tämänkin kenties jo huomenna unohdan...
Lähetä kommentti