Ikkunavalot

Aamulla istun bussissa matkalla töihin. Ajattelin nauttia matkan omissa ajatuksissani. Bussi tuli. Piip, tervehti matkakorttini leimasimelle. Lupa matkustaa. Istahdin vakiopaikalle, kujettajasta katsoen etuosan oikealle puolelle, vastapenkkiin, menosuuntaan, ikkunan viereen. Olenko fakkiintunut tähän? Minusta katsoen vasemmalle puolelle. Enkö osaa astella keskioven takana olevalle ylätasanteelle? Miksi aina jään tähän, ikkunan viereen, tilaan, joka on suunniteltu neljälle?

Hämärä maisema ikkunan takana. Jouluvalot olivat hitaasti riisuuntumassa. Kynttelikköjä siellä täällä, joissakin pihoissa vielä pieniä kuusia valaistuina. Pihojen ja terassien koukeroiset valot. Tuikkuja heitelty sinne tänne, takertuneet oksiin, tarttumakohtiin sattumanvaraisesti. Lämpimiä valoja, sinisenhailakoita, kylmiä tuikahduksia. Miksi? Mitä iloa? Lämpöä ei nimeksikään. Minkälaista väkeä tuolla asuu? Väistän omat ennakkoluuloni, mustavalkoisuuteni. Minimanin, Prisman, K-Marketin edulliset pakkopakkolyhdyt? On hanget korkeat nietokset kun Joulu, Joulu on meillä...

Valon tarve ei ole vakio. Ihan mukavalta tuntui bussin ikkunasta katsella heräävää aamua. Enemmässä valossa. Vähemmässä keväässä. Kiitos kotoisten ikkunavalojen.