sunnuntaina, lokakuuta 19, 2008

Mietteitä Antonion seurassa

Kuuntelen Vivaldia. Mies on mökillä, esikoinen omallaan. Kulinaristi-Kuopus lomailee Normandiassa ja lähettämistään kuvista päätellen suuresti nauttien. Minä jäin kaupunkiin, sillä oma tila ja aika tekee välillä hyvää, huomaan.

Kirjoittaminen on viime kuukausina jäänyt muutamaksi riviksi mökkikirjaan. Jonkin verran olen kipuillut kirjoittamattomuuttani. Ajatukset kuin muuttolinnut kokoontuneet lähtöön, hakeneet sopivaa tuulta ja suuntaa.

Syysaurinkoisella kävelylenkillä mietin mennyttä kesää, kevättä, viime vuoden joulua, pimeää syksyä. Vuosi sitten emme vielä tienneet mitä oli tulossa. Tyttöjeni isä otettiin äkisti ja yllättäen tästä elämästä pois. Vahvasti mielessäni vuoden lyhin päivä, 22.12.2007. Ymmärrys laahusti kaukana tapahtumien perässä, kun yritin rakastavin miettein tukea lasteni hiljaista askellusta kukkien täyttämän lavetin sivuilla. Valkoinen uurna erottui kukkien keskeltä pimeän iltapäivän vähässä, matalassa valossa.

Elämä jatkui, tuli tammikuu ja helmikuun vaalenevat aamut ja illat. Tuli kevät. Esikoinen sai gradunsa rutistettua, kuopuksen häitä vietimme kesäkuussa. Esikoisen kesäpaikassa valmistui uusi navetankatto talkoovoimin. Konsta ja Iita, mummonmökin vuosikymmenien takaiset alkuperäisasukkaat, olivat pitäneet navetassa aikanaan kahta kantturaa omiksi tarpeikseen. Ajat ovat muuttuneet, mutta vanhan rakennuksen säilyttäminen tuntuu hyvältä. Pikarijäkälää kasvanut sammaloitunut katto ei olisi enää montaa vuotta jaksanut suojata rakennusta.

Kesä jatkui kesän odotuksena. Tänä vuonna se ei jaksanut puhjeta aivan täyteen loistoonsa, mutta lokakuun alussa saimme yllättäin nauttia Välimeren sinisestä kimalluksesta, auringon lämmöstä ja vahvasta valosta. Mökkirannasta jo varhain kadonneet pääskysetkin löytyivät sieltä!

Kuuntelen Vivaldia ja kysyn olisitkohan, Antonio, tänä vuonna säveltänyt Kesää sellaiseksi kuin se tuossa sivullani nyt soljuu? Kiitos, että sävelsit myös Syksyn Allegron. Se on vahva viesti kaamoksessa kahlaavalle pohjoisen ihmiselle.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Sinulla ja läheisilläsi on ollut monin tavoin merkittävä ja muutoksia täynnä ollut vuosi. Ehkä Antonio olisi kuitenkin säveltänyt teoksensa samoin, vaikkei kesä ehkä kaikin osin ollut täydessä loistossaan, se oli kuitenkin kesä.

Anonyymi kirjoitti...

Täytyypä kuunnella Vuodenajat tänään. Kiitos vihjeestä.

Vuosi on täälläkin ollut täynnä muutoksia, enimmäkseen myönteisiä.

Anonyymi kirjoitti...

Suuria muutoksia on vuoteesi sisältynyt ja kauniisti niistä kirjoitat. Valoisia syyspäiviä sinulle toivottaen Pantteri.

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos, Tuima, onneksi emme tiedä tulevista päivistämme. Tärkeintä olisi muistaa elää tänään tätä hetkeä. Totta, Antonion tulkinta kesästä on ja pysyy. Hyvä niin :)

Obeesia, onnellisia hetkiä Sinulle, musiikilla ja ilman!

THP, kiitos ajatuksistasi! Sinulle myös, kynttilöiden valoa ja auringon pilkahduksia!