Yksi kuva enemmän kuin tuhat sanaa.

Talouselämä: Näin pidät oman työpaikkasi

Kotimatkalla töistä luin Talouselämän artikkelia "Pidä hyvistä huolta". Asioilla on monta puolta. Minun mielestäni nämä Talouselämän neuvot ovat jotenkin "tyrkkyjä" ja pinnallisia:

• "Nyt ei ole aika pyytää palkankorotusta. Ehdota säästökeinoja. Mieti, miten lisätä tuloja vähäisillä investoinneilla.
• Lisää näkymistäsi. Ole ajoissa töissä ja pidä huolta, että pomo tietää aikaansaannoksistasi.
• Tee enemmän kuin vaaditaan, mutta älä silti yritä liikaa. Lupauksiisi pitää voida luottaa.
• Paranna taitojasi, päivitä osaamista. Osallistu koulutuksiin.
• Asenne kuntoon. Nyt ei valitella.
• Kaiken varalta: pidä cv ajan tasalla ja verkostot kunnossa".

Huonoina aikoina työntekijä, Ihminen, on useimmiten organisaation uhri. Myrskynsilmä ei katso aikaa eikä paikkaa minun - yksilön - näkökulmasta. Jos se osuu kohdalle, niin olen siinä kuin autoilija liukkaalla jäällä; kuski vaihtuu matkustajaksi.

Monta asiallista pointtiakin em. luettelossa on: kokonaisuuden suhteuttaminen, osaamisen päivittäminen, asenne, vastuun ottaminen.

Esimies on paljon haltijana,
mutta alaisenkaan osuus ei ole vähäinen.
Useammin pitäisi muistaa, että

• työnantaja maksaa palkan
• tekijä antaa osaamisensa
• vain yhteispelillä se sujuu!

Muistijälkiä

Tänä aamuna varhain etsin kirjahyllystäni Helena Anhavan "Toimita talosi"- kirjaa matkalukemiseksi junaan, jolla jolkotan loppuviikoksi lomalle Hämeeseen. En löytänyt hakemaani, mutta löysin runokirjan, joka pysähdytti minut lapsuudenmuistoihin. Hannes-setä ja Toini-täti olivat sellaisia Ihmisiä jotka jättivät vahvan muistijäljen varmasti jokaiseen kanssakulkijaan elämänsä varrella.

"Olen aina kunnioittanut hänen käsiään.
Niin suuria käsiä ja niin suuria rystysiä
en ole kenelläkään toisella nähnyt.
Ne olivat tervaisten verkkojen,
karkeiden köysien
ja suolaisen meriveden parkkiinnuttamat.
Niissä oli usein kipeitä halkeamia,
joita hän lääkitsi kuusenpihkalla."

***

"Vaari ottaa suuriin käsiinsä
viikon vanhan tyttövauvan,
honka ja pieni puolukka."

***

"Joskus hän itki navetassa silmänsä punaisiksi
ja sanoi,
että on hyvä välillä itkeä.
Kyynelten jälkeen ilo löytyy itsestään.

Hän luki meille Topeliuksen satuja,
Anni Swanin kirjoja, Kiven Seitsemää veljestä.
Välillä hänen leukansa alkoi tutista,
ja odotimme hiljaa
milloin hän jatkaisi.

Hän osasi loputtomasti Raamatun kertomuksia
ja luki katekismusta ulkoa.
Ja aina me pyysimme:
"Kerro vielä!"

***
"Hän lauloi
ja pyöritti saunan eteisessä höyryn seassa
puista pyykkikonetta.
Hän työnsi joen jäältä avannosta vettä
törmää ylös saunalle
ja me istuimme kelkassa
alamäessä ja ylämäessä.

Hän lypsi lehmiä navetassa kynttilän valossa
ja lauloi.
Minä istuin pikkujakkaralla
ja opin "Liisa tiellä tallusti"
ja monta muuta.
Hän lapioi lannan pikku luukusta ulos
ja puhutteli kesyä rottaa,
joka tuli maistamaan lehmien jauhoja."


Pirkko Liisa Linjama; Tänään ei vielä tuule

Henkilökohtaista

Jätin Vivaldini toiseen ikkunaan soimaan, taustamusiikkina kirjoittamiselle; painavalle ovelle, jonka vaivoin saan avatuksi raolleen. Olen vain tässä hetkessä, niinkuin usein nykyään. Jo kauan sitten olen onnekseni ymmärtänyt, että ei meillä muuta olekaan. Tämä hetki sattuu nyt olemaan 15. helmikuuta, sunnuntai-ilta klo puoli yhdeksän. Huusholli hiljeni kahden jälkeen kun mies lähti mökille ja vei mennessään kaksi tytöntylleröä, 7- ja 10-vuotiaat siskokset, toisillensa läheiset. Yhteinen viikonloppu oli lämmin, täyteläinen, hauska ja energinen.

Saattelin minulle rakkaat ihmiseni matkalleen ja palasin takaisin, äkisti hiljenneisiin huoneisiin. Olin yksin. En avannut radiota, en televisiota, en läppäriä. Nuuhkin aurinkoisen iltapäivän kevättä enteilevää tuoksua ja väsymättä ihastelin Venuksen hämmästyttävän kirkasta tuiketta hämärtyvässä helmikuun illassa. Venus on viihtynyt jo pitkään iltataivaalla. Se on minulle onnellisuutta, jonka olomuotoa on vaikea määritellä, mutta helppo tuntea.

Mietin omia tyttöjäni, aikuisia naisia, joiden elämät ovat avautuneet täyteen hehkuun kuin ruusunnuput, äkisti ja varkain. Saksin uuden imupinnan keittiönpöydällä kukkiviin, miehen viikko sitten tuomiin, punaisiin ruusuihin.
Ajatus kimmahtaa ruusujen tuojaan. Minulla on iso ikävä rakasta ihmistäni, joka viettää pyöreiden vuosien syntymäpäivää perjantaina 20. helmikuuta. Ajatuksemme oli lähteä matkalle, mutta päätimme siirtää matkamme toukokuulle, jolloin voimme viettää molempien syntymäpäiviä kesäisessä lämmössä.

Matkallahan olemme kaiken aikaa, huomasin. Matkustan mökille keskiviikkona. Nautimme pitkästä aikaa takkatulesta, jäätyneen järven hiihtoladusta, läsnäolosta, hyvistä kirjoista, hiljaisuudesta. Katselemme pakkasillassa vähintäänkin Venusta, ehkä Kuutakin. Mikä voisi olla hienompaa kuin tähtitaivas mökkirannassa. En ainakaan minä tiedä vertaistaan. Tähtiä taivaan täydeltä. Au naturel.

Palaan ruusunnuppuihin. Esikoinen ja kuopus ovat eläneet monenlaisen vuoden. Isän äkillinen kuolema, kuopuksen häät, esikoisen gradun valmistuminen ja uusi elämä, Elämät. Yhteen vuoteen mahtuu odottamatta niin paljon, että suosittelen elämään suunnittelematta tätä hetkeä tässä ja nyt. Se on parasta, ymmärrettävissä olevaa, sitä itseään.

Rakkautta ja kiitollisuutta.

Perjantai, 13. päivä

Tänään on perjantai. Kolmastoista päivä helmikuuta 2009.

Kolmastoista päivä on ollut Onnenpäiväni kahdesti: 13.1.1976 ja 13.3.1978.

Silloin ei ollut perjantai.
Oli tiistai, 13.3.1976, kun esikoiseni syntyi klo 9.19. Sutjakka neiti, jonka strategiset mitat olivat 2.650g /47 cm. Aurinko nousi almanakan mukaan Helsingissä klo 9.13 ja laski 15.44.

Maaliskuussa 1978, syntyi kuopus, 13.3.1978, klo 11.05. Oli maanantai ja strategiset mitat: 3.060gr /49 cm. Aurinko nousi Helsingissä klo 6.45 ja laski 18.16.

****************

13. päivä on ollut palkkapäivä 35 vuoden ajan tässä konsernissa, jossa yhä työskentelen. Juhlan kunniaksi saan ylimääräisen lomaviikon tänä vuonna. Alkaakohan se 13. päivä? Mene tiedä, mutta upea työnantaja minulla on ollut - ja on. Enkä minäkään vielä niin vanha ole että pyyhkeitä tässä kehään heittäisin :D

Kolmetoista on minun elämässä Onnennumero!

Olen varannut matkan taivaan tuuliin.




"seuraan taivaan päivittäistä liikettä
vasemmalta oikealle
kudon tekstiä
tulkintojen pilvien alle
kiinnitän kuolleita kirjaimia
valkoiselle kaksiuloitteiselle tasolle
vasemmalta oikealle
sananjalkoja
kulottuneita kuolleenkouria
tämä on metsään kirjoitettu polku
siekailematta varastan tähän
syyshaavan valon
pidättelemättä halua
lykkäämättä nautintoa
erotan ne, kirjoitan
Maailmaantuloni maksoi paljon verta
pulppusi nauruni jäistä"


Kari Aronpuro; Selvää jälkeä, Runoja 1964-1987