Yksi lapsista menehtyi jo kesäkuun alussa, loput neljä kasvoivat normaalisti. Kuvasin perheen viimeksi 24.8.2009.
Viikko sitten kaikki neljä, vielä lentokyvytöntä poikasta olivat kadonneet.
Emot makasivat rantakivillä päät painuksissa pitkät tovit. Viikonloppuna seurasimme joutsenia jälleen. Poikaset pysyivät poissa. Emot uivat edestakaisin pitkin rantoja etsimässä niitä, välillä äännellen lyhyttä säettä, mutta turhaan.
Olemme joka syksy seuranneet kun laulujoutsenlapset ovat opetelleet lentämään. Molemmat emot näyttävät ensin mallia, sitten jokainen vuorollaan pyrähtelee ja lopulta lentää pienen kaarroksen ja palaa perheen luo. Vastainen tuuli olisi ollut eilenkin juuri sopiva lentoharjoitusten tekoon.
Kyselimme paikalliselta lintuharrastajalta, joka ihmetteli miten 4 poikasta voi kadota samanaikaisesti. Pesä on saaressa, näköetäisyydellä meidän mökkirannasta. Soutelimme eilen pesälle, jossa oli yksi kuoriutumaton muna. Etsimme pitkin rantoja ja ruovikoita, mutta emme löytäneet jälkeäkään. Ketullekin olisi aika urotyö uimalla saada kaikki neljä poikasta saaliikseen.
Mihin poikaset ovat kadonneet? Pahin pelkomme on, että joku olisi ampunut lentokyvyttömät joutsenlapset suoraan järveen. Ahdistava ajatus.

5 kommenttia:
Oi... =(
Kettu saattaa surmata monta kanaakin navetassa yhdellä vierailulla...
Olenpa pahoillani tästä.
Joutsenet ovat niin ihania olentoja.
Surullista.
Miksi kirjoitat emot? Käsittääkseni joutsenet elävät saman puolison kanssa koko elämänsä. Luulen että tässäkin ovat isä ja äiti hoitaneet poikasiaan.
Taisi olla minkki asialla, tai kettu.
Murheellista joka tapauksessa.
Voihan isäkin kai emotella poikasiaan?
Surullinen kaunis tarina.
Surullista. Tänä vuonna joutsenten pesintä on muutenkin ollut huonompaa kuin aikaisempina vuosina. Meidän pikkujärvellä ei ollut nyt yhtään poikuetta, pelkkä pariskunta. Viime vuonna oli kahdeksan lapsen perhe, joka ihan ilmeisesti selvisi koko kesän vaurioitta, koska kuvasin sen rannassamme vielä syksyllä.
Lähetä kommentti