Where's the power and where's the point?

Monday, monday what's the game?
Not at all it seems to be shame.
Where's the power and where's the point?
Please, let me learn without powerpoint.

You always will have four alternatives:
however, remember your soul still lives:
self-pity, acceptance, change or flight
I learned today that there's the might!

Runotorstain 23. haaste: Hylätty

ihmisen mieli kuin juna
kulkee vain raiteillaan
jostakin on lähdetty, matka on tärkein, ei määränpää

hylätty elämä
naulatut ovet

ikkunanpokissa vihertää home
home home home home

koti, jota ei koskaan rakennettu

Myrskyä , messua, kyyneliä

Hyytävä puuskatuuli riisui viimeisetkin kesähepeneet puiden oksilta. Alastomuus punastuttaa pihlajakaunottariakin, jotka keikistelevät teiden varsilla vain hehkuvat punaiset helmet suojanaan. "Diamonds Are a Girl's Best Friend".

Syysmyrskyn riepotuksessa ei kenelläkään ole vastaansanomista, mutta ”tolkku se on oltava talkkunaakin syödessä”, sanoo vanha kansa. Etelärannikko säästyi sentään lumimyrskyltä.

Auringon kylmä, viisto valo saatteli kirja- ja ruokamessuille menijöitä. Lämpö tulvahti vastaan jo ovella. Oli sopivasti jonoa lippukassalle niin, että hyyhmäiset vilunväristykset ehtivät kulkea päästä varpaisiin ja liueta ihmisjoukon synnyttämään sisäilmaan.

Toinen jonotus narikkaan. Kaksi takkia yhdelle lapulle kahdella taksalla. Palttoot eivät paljon maksaneet, yksviiskymentä kappale. Sisäänpääsy Stockan kanta-asiakkaana kilautti alennusta yhteensä neljä euroa. Snellu ja yks Linnan Väinö entisajan markoissa. Samalla lipulla sai katsella silmillään, kuunnella korvillaan, hypistellä käsillään ja maistaa suullaan. Ruokamessujen loimulohien käry leijui hengenravintolan puolelle asti. Äsch, miten eksyin moiseen epärelevanttiin inventaarioon.

Kasvoton "puhemusakki" täytti lavean hallin. Edestakaisin pysähdellen liikkui kirjanrakastajien joukko. Kustantajia, divaristeja, kirjansitojia, yhdistyksiä, Ruotsinkatuja, lapsinurkkauksia, metrilakuja, ilmaiskrääsää, haastatteluareenoita, tarjouksia, kilpailu- ja tilauslipukkeita.... sulassa sovussa, mene tiedä.

Julkkiskirjailijoiden äänet kumisivat mikrofoneissa, lähellä ja kaukana. Esikoiskirjailijoiden posket punoittivat eka kerran jännityksistä, toimittajien kysymykset katosivat ihmisvilinään. Hetken houkuttamat salamavalot kuin huutomerkit tärkeän asian perässä. Viimeistään Yle-ständillä kaupallisuus alkoi kakistella, kun myytävänä oli 'Tarmo Ropposen lyijykyniä' ja 'Eeva Polttilan kurkkupastilleja' hyvään hintaan. Onkohan minun huumorintaju katoavaa kansanperinnettä? :)

Pläräsin pahvilaatikoista vanhoja Suomen Kuvalehtiä ja Kotiliesiä. Ostin molemmat marraskuun numerot vuodelta 1928 syntymäpäivälahjaksi Madame Jiille, joka viettää 78-vuotispäiväänsä 2.11.2006. Kotiliedessä oli juttu Josephine Bakerista ja SK:n kannessa komeili Jussi Snellman., Sibeliuksen vävypoika... sopivaa silmänruokaa iloluontoiselle ja huumorin suhteen kaikkiruokaiselle päivänsankarille!

Pula-ajan kasviskeittokirjaa en voinut jättää pinoon, samoin sujautin mustavalkoiseen paperikassiin Mirkka Rekolan "Tuoreessa muistissa kevät", Aforistiset kokoelmat sekä "Virran molemmin puolin", Runot 1954-1996.

Koju kojulta lähestyimme isojen kustantamoiden kirkkaasti valaistuja ständejä. Tungoksesta erottui kasvoja, mietteliäitä ilmeitä, ihmisiä, joiden olemuksesta saattoi tehdä pikaisia päätelmiä siitä, mitä kirjoja he mainoskasseihinsa sulloisivat.

****************************

Yhtäkkiä huomasin seisovani etsimäni kirjan edessä. Tai kirjojen, koska kirjat olivat pyramidinmuotoisessa pinossa. Hiljainen enkeli lehahti kirjojen yli ja kosketti siivenkärjellään. Keskellä ihmisvilinää elämä jatkuu, mutta pysäyttää minut sanattomaksi. Otin pinosta Reko ja Tiina Lundanin "Viikkoja, kuukausia", maksoin ja kävelin pois. Liian varhain päättynyt elämä, sen viimeiset viikot, kuukaudet näiden kansien sisällä. Siipien kosketuksia, enkeleiden kyyneliä, elämänvaloa. Lämpimimiä ajatuksia teille, Minna, Kerttu ja Saara.

Kiitos kirjasta, koskettavasta.

Siniset kukat siskolleni

Oli syyskuun 26. päivä.
Minä olin viisitoista, sinä kaksikymmentäkaksi.
Vuoristopolun kivikoiden siniset gentianat mukanasi yhä.

Onnelliset!

Kielipuoli

Äidinkielenopettaja opetti, että sydämessä ei mahdu olemaan kahta ämmää yhtäaikaa. Ei siis sydämmessä.

Eikä enää-sanan viimeinen kirjain ole n. Ei siis enään.
Pulpettikaverini Yrjö joutui tästä sanasta laiskanläksylle ja opettajan pakottamana kirjoitti sata kertaa enää enää enää enää...

Ja että alkaa-verbi eroaa ryhtyä verbistä siten, että tyttö alkoi laulaa, mutta poika ryhtyi laulamaan.

Nyt minä alan valmistautua työpäivääni. Rrrreippaana ja rrrryhrikkäänä, kuten Urpo-poika lausui kansakoulussa ja tuli diskatuksi kuorolausunnasta. Vanhan kansakoululaitoksen opetusmetodit eivät olleet kovin kannustavia. Urrpo rrraukka.

Muuten, miehen sydämestä ei löytynyt vikaa. Ainoastaan rakkautta. Mutta sen löysin minä eikä tohtori.

20 vuotta

tyttö löytää vihreän oksan
nuuhkii ja hypistelee
tietää että on, ei ole

enempää ei tarvitse
kuin tämän hetken, rikkumattoman

ei
ei se ole itsekkyyttä
se on löytöretkeilijän uniikkia riemua
kun ymmärtää olevansa ennen kokemattoman äärellä
kenekään häiritsemättä

matkalla jossakin eteläsuomessa

Raclettea ja diskussuunia

Teimme lauantaina pieniä herkkuja raclette-grillissä. Mielettömän herkullista ja hauskaa seurusteluruokaa.

Mutta ruoka ei ollut 'number one', vaan keskustelu, jota kävimme poskia hehkuttavan grillin ja takkatulen loisteessa. Iltavisiitille tuli extempore vanha tuttavamme naapurikylästä.

Nainen. Ihminen. "Kylähullu" taiteilijasielu. Kolmen vanhan talon uudisrakentaja. Tuotesuojatun leivän ja viiden lapsen Äiti ja kahdeksan lapsenlapsen Isoäiti. Persoona isolla Peellä.

Puhuttiin elämästä ja estetiikasta. Sydämen kyllyydestä. Pohdittiin syntyjä syviä. Ihmeteltiin elämän moninaisuutta ja ainutkertaisuutta.

Ystävämme oli ollut kahden vaiheilla; lähteäkö Lappiin sydäntalven yli vai etelän aurinkoon, Portugaliin. Oli päätynyt jälkimmäiseen. Neljä kuukautta valossa, suolaisen meren rannalla aallottaren elämää. Aikoi pakata pensselit ja vehkeet kapsäkkiin ja maalata akvarelleja, hautautua suolahiekkaan, kirjoittaa runoja, nukkua karhun unta puolisalaa kaamokselta.

Puhuttiin jyrkänteen reunalla seisomisesta: sanoi, että siiventyngät on jokaisella ja jos heittäytyy lentoon, ne kasvavat lennossa. Jos ei uskalla luottaa, että siivet kantavat, ei koskaan tiedä mitä menettää ellei uskallaudu.

Niin se on. Sovinnaisen elämän dilemma.
Sitku sitku-elämä on mennyt ennen kuin huomasitkaan.

Elä tässä ja nyt.

Tässä ja nyt.
Här och nu.
Hier und jetzt.
Here and now.

Kärsimyskukka kukkii

Kärsimyskukan luulisi kärsivän, mutta ei. Se kukkii yhä. Pimeästä, sateesta, valottomuudesta huolimatta.

Tänään aukesi viimeinen näkyvissä oleva nuppu täyteen kukkaansa.

23.10.2006 on elämää.

Pompotusta

Mies sai kutsun sydänfilmiin. Toukokuun tutkimuksissa ohimennen oli ollut puhetta sivuäänestä. Tohtori oli joskus sanonut että kaikillahan niitä, ylimääräisiä tykytyksiä...milloin mistäkin.

Perjantaina filmattiin. Maallikon silmissä sydämen kiemurat näyttivät normaaleilta.
Se onkin eri sydän joka sykkii mielen tasolla. :)
Huomenna kardiologin lausunto tietää tarkemmin. Pieniä kysymysmerkkejä leijuu sadepisaroiden välissä. Syän syrjällään.

"Ilo pintaan vaikka syän märkänis", sanoo karjalainen.

Mies on Rakas. Sydän on paikallaan vaikka miten pomppis.
Ja se pomppii just niin kauan kuin on elämää.
Tähän mieheen ladattu.

Rakastan, olen siis olemassa.

pimeä aamu ei haluaisi nousta

yön syli ei irrottaisi

untuvapeiton poimuissa tuoksuu elämä