Ponihäntäinen, otsatukkainen tyttö seisoo vanhan vaahteran alla pyöräänsä nojaten. Hänen uutta versova elämänsä on löytänyt sopivan kasvupaikan mäenrinteessä, vanhojen, mustarunkoisten lehtipuiden katveessa. Sopivasti väljyyttä, riittävästi suojaa. Valo lävistää puiden lehdet, siivilöityy rauhoittavaksi hajavaloksi, laskeutuu maisemaan niinkuin sadat vuodet ennen häntä. Dejavu, dejavu - onko hän seissyt pyöräänsä nojaten tässä maisemassa jo joskus muinoin?
Valo ja avara hiljaisuus tekevät tästä hetkestä ainutlaatuisen. Yhtäkkiä ei ole kiire mihinkään. Aika pysähtyy leikaten. Tyttö on osa maalausta.
"Tuossa on mun ikkuna", hän osoittaa, kun talutamme pyörän takapihalle telineeseen. Ikkuna, ajattelen, niitähän on sinulla monta. Avonaisia, raollaan olevia, suljettuja ikkunoita. Viilentävien vaahteroiden latvat valaisevat vielä. Katu on lähes äänetön, sunnuntainen, kun astumme huoneeseen.
Silmät totuttautuvat hämärään interiööriin. Tavarat eivät ole vielä löytäneet paikkaansa, mutta asettautumisen aistii läsnäolosta. Tuliaispussista löytyy pikkugourmeeta: auringonkukansiemeniä, kurpitsapestoa, tuore ananas, mustaa suklaata, buffalomozzarellaa, tomaattipapuja, pikkuruinen campanula-kukka ruukkuineen ja 800 sivua Sirkka Turkan koottuja runoja. Toisesta pussista löytyy uusia perunoita, salaatteja, leipää...
Pianomusiikin puro solisee taustalla. Kirjoitan kaksi runoa kylskåpspoesi-kokoelmaan jääkaapin oveen. Katselen tytön käsiä kun ne silppuavat rucolaa ja romainea valkeaan kulhoon. Muistan pikkuruiset harottavat sormet kolmenkymmenenvuoden takaa lasivitriinissä. Oliiviöljy tuoksuu, perunat lohkoutuvat, simpukkaleipä avautuu. Kissa hypähtää syliini ja kehrää luottavaisena tuntemattomalle. Puhelemme niitä näitä, olemme olemassa.
En malttaisi jättää tätä hetkeä. Tyttöä ja hänen lumottua puutarhaansa.
Mutta on lähdettävä voidakseen palata.
Märta Tikkasen Två sujahtaa laukkuuni lomalukemiseksi.
Halaus ja vilkutus. Lähelle ja kauas.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti