Minua jännitti se päivä. Hiekkatie ratisi ruskeiden kävelykenkieni alla, aurinko paistoi, ja hitaasti edennyt pohjoisen kevät oli puhkeamaisillaan kesäksi. Olin kansakoulun toisella luokalla. Opettaja oli pyytänyt jokaista tuomaan kahvinpuruja äitienpäiväkortin askartelua varten. Kahvi tuoksui repussani. Se oli hyvin erityinen aamu.
Piirsimme ensin mallin mukaan ison kahvipannun kartongille, sivelimme liimaa pannun ääriviivojen sisäpuolelle ja levitimme ihanalle tuoksuvat kahvinpurut ruskeaksi kupariksi piirroksen pintaan. Sitten tuli tenkkapoo. Mitä kirjoittaisin korttiin, kun minulla ei ollut äitiä? Jännitin milloin joku luokkatovereistani huomaisi asian. Näpertelin korttiani vaivautuneena, kunnes viisas opettaja tuli pulpettini viereen ja otti minua hartioista: "Sinähän voit viedä sen isällesi!" Ei se ollut sama asia. Opettajan oivalluksesta huolimatta en kokenut tehneeni korttia sen enempää isälle kuin äidillekään. Tärkeintä oli itse kortti, joka oli erityinen sen vuoksi, että siihen laitettiin oikeaa kahvia. Kotimatkalla nuuhkin sen ihanaa tuoksua pihakujan kuusen luokse asti.
Sunnuntaina on Äitienpäivä. Esikoinen ja Kuopus - äitin Murut, toisilleen rakkaat ja läheiset siskokset, tulevat mökkirantaan monenlainen kevät mukanaan. Kun tyttöjeni isä kuoli äkillisesti puoli vuotta sitten, tuntuu että minun sydämeni pitäisi lyödä kaksi kertaa vahvemmin.
Äitienpäivänä valkovuokkojen tähdet valaisevat metsän.
7 kommenttia:
Minun äitini ei kuollut vielä silloin, vaikka uhkaili mennä kuolemalle melkein joka päivä suuttuessaan joko isälle tai minulle. Saatoin vain pelätä tai kuvitella äidittömyyttä.
Tänään on äitini syntymäpäivä. HÄn olisi täyttänyt 98 vuotta. Syntymäpäivän kunniaksi join aamulla kahvit äitini kultakupista.
Luin ja pääsin nuuhkimaan äitienpäiväkorttisi, kahvintuoksuisen. Kiitos siitä! Obeesian kanssa saan varmaan juoda myös yhdessä kupposen äitienpäivän kunniaksi.
Merkillinen on kirjoittamisen matka. Tienristeyksessä seisoo äiti, vaikka on ollut haudassa jo 35 vuotta ja eläessäänkin jäi minulle vieraaksi.
Hän alkaa vihdoinkin elää minulle, kun kirjoitan ja kirjoitan, keskityn ja eläydyn. Ihan uutta tulvii. Menetystä ei saa pois, mutta poismennyt äiti elää uudella tavalla.
Haluan liittyä seuraanne, jos sallitte, juomaan kupposen kahvia.
Hain juuri painosta äitini siunaustilaisuuden ja muistotilaisuuden ohjelmat. Sisarukset eivät halunneet hautajaisia äitienpäiväksi, joten konkreettinen ero tapahtuu vasta viikon kuluttua.
Obeesian kokemuksetkin jakaneena perheen kannattelijana minulla on edessä vielä pitkä tie. Minne se sitten viekin.
Parhainta äitienpäivää ja syvää rakkauden sykettä, Sivuaskel!
Kahvikuppi kädessä täälläkin.
Huomenna on äitini kuolinpäivä. Viimeinen muistoni on jo lähes tajuttoman äitini vilkutus, kun lähdin teho-osaston huoneen ovesta.
Sieltä jostain ne näköjään meille vilkuttelevat elämämme loppuun asti.
Sinä olet kyllä aikamoinen tähti,Sivuaskel!
'Ehka lapsi katsoessaan minuun
nakee sen lapsen joka
joskus olin.
Ja on kuin olisin jotakin
saanut anteeksi."
Risto Rasa
Aitienpaivailoa!
Kiitos Obeesia, monenlaisia muistoja ja kokemuksia äidistä. Kahvihetki äidin kanssa nyt - olisipa ihana kokemus. Monenlaisia äitimuistoja meillä.
Paju, kiitos kun ilmestyit piilostasi :) Varmasti antoisa kirjoitusrupeama sinulla! Istahdan minäkin kahvipöytään sinun ja Obeesian kanssa.
Liisa, kiitos kun tulit, nythän tässä pöydän ääressä on meitä jo neljä...
Lämpimiä ajatuksia, osanottoni Sinulle. Äiti ei jätä, hän kulkee mukanamme aina.
Mm, kaunis muisto äitisi lähtemisen hetkestä. Ajatus siitä, että äitimme vilkuttelevat sieltä jostakin antavat meille elämisen raameja ja merkitystä eteenpäin.
Katriina, tähdet ovat taivaalla, mutta tuikkivat sydämissämme.
Paula, luin useaan kertaan tuon runon, joka avautuu monella tavalla. Kiitos siitä.
Lähetä kommentti