Muistijälkiä

Tänä aamuna varhain etsin kirjahyllystäni Helena Anhavan "Toimita talosi"- kirjaa matkalukemiseksi junaan, jolla jolkotan loppuviikoksi lomalle Hämeeseen. En löytänyt hakemaani, mutta löysin runokirjan, joka pysähdytti minut lapsuudenmuistoihin. Hannes-setä ja Toini-täti olivat sellaisia Ihmisiä jotka jättivät vahvan muistijäljen varmasti jokaiseen kanssakulkijaan elämänsä varrella.

"Olen aina kunnioittanut hänen käsiään.
Niin suuria käsiä ja niin suuria rystysiä
en ole kenelläkään toisella nähnyt.
Ne olivat tervaisten verkkojen,
karkeiden köysien
ja suolaisen meriveden parkkiinnuttamat.
Niissä oli usein kipeitä halkeamia,
joita hän lääkitsi kuusenpihkalla."

***

"Vaari ottaa suuriin käsiinsä
viikon vanhan tyttövauvan,
honka ja pieni puolukka."

***

"Joskus hän itki navetassa silmänsä punaisiksi
ja sanoi,
että on hyvä välillä itkeä.
Kyynelten jälkeen ilo löytyy itsestään.

Hän luki meille Topeliuksen satuja,
Anni Swanin kirjoja, Kiven Seitsemää veljestä.
Välillä hänen leukansa alkoi tutista,
ja odotimme hiljaa
milloin hän jatkaisi.

Hän osasi loputtomasti Raamatun kertomuksia
ja luki katekismusta ulkoa.
Ja aina me pyysimme:
"Kerro vielä!"

***
"Hän lauloi
ja pyöritti saunan eteisessä höyryn seassa
puista pyykkikonetta.
Hän työnsi joen jäältä avannosta vettä
törmää ylös saunalle
ja me istuimme kelkassa
alamäessä ja ylämäessä.

Hän lypsi lehmiä navetassa kynttilän valossa
ja lauloi.
Minä istuin pikkujakkaralla
ja opin "Liisa tiellä tallusti"
ja monta muuta.
Hän lapioi lannan pikku luukusta ulos
ja puhutteli kesyä rottaa,
joka tuli maistamaan lehmien jauhoja."


Pirkko Liisa Linjama; Tänään ei vielä tuule