Terveiset kesästä

Palattu on palmun alta.
Pääskyset jäivät vielä lämmittelemään...

Elämä on kuolemista

Kirjoitin toissapäivänä:

Tänään on keskiviikko, kahdeksastoista neljättä kaksituhattaseitsemän. On lähes puoliyö ja päivämäärä vaihtuu pian. Väliäkö sillä. Ja on sillä väliä. Se on päivämäärä. Tämä on aikaa. Olla olemassa.

Olen elänyt viime päivät monella tavalla surussa. Selittämättömien asioiden äärellä. Riittämättömänä ja voimattomana. Kulkenut rinnalla, ehkä askelen jäljessä, osaamatta sanoa mitään. Soperrella voimia ja jaksamista. Olen miettinyt ihmiselämän kuormia, joita jokaiselle annetaan voimien mukaan. Onko se niin? Miksi se pitäisi hyväksyä? Silloinkin kun kohtuuttomuuden rajat ovat käsinkosketeltavia.

Olen elänyt surua, luopumisen tuskaa, äidin ajatuksia seulonut. Ainoa tytär, vähän päälle kolmikymppinen, elämänsä hehkussa. Kaikki voisi olla toisin. Mutta kun ei ole. Eikä vastauksia missään. Elämä hiipuu. Kylmiintyy. Valmistaa kuolemalle, muistoille, tunteille. Järki sanoo, että näin olisi parempi. Miten niin? Ei tätä voi hyväksyä. Ja on pakko.

Sain tekstiviestin Terhokodista, tytön äidiltä. Parin tunnin kuluttua tuli puhelu. Oikea käsi ja jalka kylmettymässä. "Ihana että olet olemassa", tämä urhea äiti sanoo minulle. Rukouksia, läheisyyttä, elämänkirjoa, muistoja, vahvaa tunnetta, syvää Äidin rakkautta ainoan lapsen viimeisillä hetkillä.

Ei ole vastauksia. Pelkkiä kysymyksiä.
*****

Tänään on perjantai, kahdeskymmenes huhtikuuta.
Klo 13.03 tämä Elämä nukkui pois. Ainoa lapsi, äidin ja isän rakas tyttö. Istuimme vierekkäin halauksessa. Itkimme. Emme muuta osanneet. Sanoja on vain kaksi: lopullisuus ja tyhjyys. Pieni, sinnikäs äiti liian suuri murhe hartioilla, sydämessä.

Kun puoliso kuolee, jäljelle jäävästä tulee leski.
Kun vanhemmat kuolevat, lapsista tulee orpoja.
Kun lapsi kuolee,
sille ei ole sanaa.

Veimme Äidin Terhokodin pihaan. Halasimme. Rutistimme.
Hän kertoi, että eilen illalla pitkään hyvästellessään lapsi oli tuhissut kuin vauva. Suloinen Äitin rakas. Oma.

Hän oli "salakuljettanut kaiken varalta" hoitokotiin mummon silitetyn pitsilakanan. Siihen hän peittelee tyttärensä tänä iltana. Pitkäperjantaina.

***

Mies on ollut koko päivän Jorvissa. Aamulla 7.20 lähtisi lento Kreikkaan lomalle.

Vielä en tiedä kasvaako meille niin vahvat siivet että lentäisimme.

Elämä on.

Aaaarrrrggghhh!
Mikä tätä toosaa vaivaa
kun se hävittää ikiomat otokset?

Joutsenetkin edellisissä postauksissa
ovat lentäneet
taivaan tuuliin.

Loistava, iloinen Parnasso!

Uusin Parnasso on riemukasta luettavaa.
Parnasso pulppuaa elämää, solisee kuin kevätpuro.
Huomaan lukevani ahmimalla.
En muista että mikään julkaisu olisi saanut minut
näin hyvälle tuulelle.
Lastenkirjallisuus on teemanumeronsa ansainnut!
Suurkiitos tekijöille!

Päätoimittaja kirjoittaa:
"Me tekijät, aikuiskulttuurin paaduttamat,
olemme saaneet kokea paluun
samentumattoman väripaletin ääreen.
Nauru on herkässä näiden tekstien parissa,
toisinaan myös kyyneleet."

Nuppu

Kylmänkukka uneksii.
Tarkkaan katsoen suu supussa ja silmät kiinni.
Villanuttu on tarpeen aikaiselle kukkijalle.

Reviirillä

Reviirin tarve on jokaisella omanlaisensa. Laulujoutsenet varmistelevat pesimärauhan ja perheonnen laajalla reviirillä. Mökkirannasta katsoen isolle järvenselälle mahtuisi kolmekin joutsenpariskuntaa, mutta ei. Olemme seuranneet joutsenten reviiritaistelua aitiopaikalta, mökin terassilta. Vuosi sitten taistelu oli pelottavan näköistä ja päättyi heikomman antautumiseen pitkän kamppailun jälkeen. Urosjoutsenet läiskivät toisiaan vahvoilla siivillään ja olivat sananmukaisesti kiinni toistensa nokissa. Naarasjoutsenet makasivat hievahtamatta järvenjäällä ja katselivat tyynen rauhallisina kumppaniensa keskinäistä kamppailua.

Helppoa ei ole lokeillakaan. Joka vuosi lokkipariskunta tekee pesänsä isolle kivelle, ja joutuvat lajitoveriensa hyökkäilyjen kohteeksi tuon tuosta.


Kuvassa lokkikiven elämää; valppaana linnut seuraavat ympäristöään ja kirkuvat uhittelijat matkoihinsa. Lokin parittelun kuulee niiden äänestä. Rytmikäs hekottelu kantautuu rantakiviltä viestinä elämänonnesta. Usein olemme varhaisilla veneretkillämme osuneet näkemäänkin nuo nautinnon hetket. Pian saamme nähdä untuvikot tepastelemassa pesäkivellä hakemassa rajojaan suuren kiven reunamilta. Kuin ihmeen kaupalla ne selviävät avotaivaan alla ilman mitään muuta kuin emopariskunnan suojaa.

Ruskosuohaukka ja minkki liikkuvat ahnaasti linnunpesillä ja ovat pesintäaikana suuri vaara lintukotolaisille.

Mistä tulikin mieleen:

"Homo homini lupus - Ihminen ihmiselle susi."

Kuka sen sanoi?

Kasvun ihmeitä

Sinivuokko

Kangasvuokko

Kangasvuokon ja kylmänkukan risteymä
Hämeen maakuntakukka

Sisarusparvi

Auringon ystävä

Leskenlehti levällään.
Nomen est omen - nimi on enne.

Ei siltä näytä.


Valokuvatorstain haaste.

Laulujoutsenet

Mökkirannan uskolliset ystävämme
15.4.2007

Hämeessä

15.4.2007

Vain pieni kansanlaulu
ja sanoja ei ole ollenkaan...

Elämyksiä

Maaliskuisella työmatkallani Kööpenhaminassa sain mahdollisuuden vierailla orkesteri- ja kuoronjohtaja Mogens Dahlin konserttisalissa, jossa vietimme pohjoismaisten kollegoiden kanssa mielenkiintoisen illan.

Kuuntelimme futurologi Carsten Beck'in (the Director of Research at the Copenhagen Institute for Futures Studies) mukaansa tempaavan luennon, jonka jälkeen Mogens Dahl opetti meitä valloittavasti improvisoiden laulamaan kuorossa. Hänen viestinsä oli: "When a Conductor makes several voices to one". Ryhmä kerrallaan sai melodian tai äänellä tuotettavan rytmin laulaakseen ja pian äänet yhdistyivät toimivaksi kokonaisuudeksi.

Siirsimme Dahlin konkretisoimia ajatuksia työyhteisöjen johtamiseen, joka parhaimmillaan on ammattitaitoista ja sydämellä kuulevaa yksilöiden johtamista niin, että jokaisella on selkeä näkemys kokonaisuuden lopputulemasta: 'puhtaasti soivasta orkesterisovituksesta'. Olisi saatava omalla esimerkillään ihmiset ensin innostumaan ja sitoutumaan yhteiseen tavoitteeseen. Olisi tunnistettava jokainen stemma ja soittajien yksilölliset taidot. Olisi osattava heiluttaa kapellimestarin puikkoa niin, että yksilön motivaatio sulautuisi yhteiseksi vahvaksi tahdoksi.

Miljöö, johon Dahl on perustanut nimeään kantavan musiikki-instituutin, on sykähdyttävä. Vanhasta hevostallista restauroitu avara konserttisali on askeettisuudessaan pysähdyttävä taideteos. Valkeaksi maalatussa tilassa oli ainoastaan musta flyygeli, jonka koskettimilta Dahl taituroi hiljaisen huoneen täyteen musiikkia. Mestarin itsensä välitön ja kujeileva läsnäolo sai aikaan viihtyisän yhdessäolon tunnelman.

Ilta päättyi esteettisesti silmiä hivelevään ja suussa sulavaan aasialaiseen illalliseen, jonka nautimme konserttisalin viereisessä ruokailutilassa. Korkeat, vanhat kyntteliköt valaisivat pyöreitä valkoliinaisia pöytiä ja pian iloinen puheensorina täytti hiljaisen tilan. Mielilauseeni "vähemmän on enemmän" toteutui buffet-pöydän kattauksissa ja ruokien asettelussa. Illallisen kruunasi kauniiden eksoottisten hedelmien lisäksi Mogens Dahlin vieraat huomioiva taustamusiikki. Suomalaisina saimme kuulla mm. Sibeliuksen Finlandian.

Kesken jälkiruokakahvien mies ponkaisi flyygelinsä takaa ja halusi varmistaa, ettemme olleet unohtaneet hänen aiemmin illalla opettamaansa "one voice"-kuorosovitustaan, ja nostatti meidät laulamaan. Muutaman harjoituskierroksen jälkeen "kuoromme" löysi kuin löysikin yhteisesti opitut sävelet ja illan isännän innostamina lauloimme lisäksi pari muutakin sovitusta.

Ennen puoltayötä oli lähdön aika, sillä seuraavana päivänä oli vielä toinen tiivistahtinen työpäivä Heerensgaadissa odottamassa. Hyvästelimme Mogens Dahlin ja kiittelimme inspiroivasta ja elämyksiä täynnä olleesta illasta. Kun odotimme takseja kadunvarressa, avautui "hevostallin" vinttihuoneen ikkunaluukku: sieltä Dahlin soittama trumpetti loihti meille kaihoisan hyvästelyserenadin, jonka sävelet lennähtivät yötuulen kuljettamina pitkälle pimeään kevätiltaan....

Makroa

Ohjeiden mukaan....

...... syntyi tämmöistä jälkeä.
Makroa. Mene tiedä.

Pidä huolta itsestäsi

Työviikon alkaessa
on hyvä muistaa
että
kaikkea kohtuudella.
Myös työtä.
Minä,
paraskin muistaja.
Pöh.

Lepoa silmillle, mielelle

Pitkäperjantaiaamuna lähdimme mökille. Kylmätuulinen päivä, mutta aurinkoa ja sisältä katsoen lämmintäkin. Krookukset hieman kasvaneet vihreää, tulppaanin versot punavihreinä tötteröinä. Puolitiessä kevät. Lämpöä vailla. Lepoa vailla. Me. Molemmat.


Välilauantai-aamuna ajelimme mökiltä Tampereelle, Sara Hildenin taidemuseoon, jossa on esillä äitini veljen, Tapani Raittilan (85v.) lähes 300 teosta käsittävä näyttely. Sykähdyttäviä maalauksia 1940-luvun ensimmäisistä öljyväritöistä vuoteen 2004, Kain Tapperin salaa pronssiin valamiin reliefeihin, lukuisia muotokuvamaalauksia unohtamatta. Tapani-eno, harmaa-polkkatukkainen pieni mies kävelykeppinsä kanssa, oli sattumoisin paikalla. Jututimme hetken. Otin enoani hartioista kiinni ja kerroin kuka olen; vanhimman siskonsa nuorimmainen. "Minä en näe oikein mitään", hän sanoi. "Se on nykyään niin että kun ihmiset elävät niin pitkään, niin näkö ehtii heiketä.." Viimeisin muotokuva on 'Södikan' tilaustyö pojastaan Hannusta, vuodelta 1999.

Matka oli elämys monella tavalla. Näyttelystä ajelimme toiseksi vanhimman siskoni luokse ja viivähdimme siellä ikimuistoisen kahvihetken. Jatkoimme matkaa miehen tyttären luokse, jossa riitti vauhtia ja säpinää; kolme villikkoa, 11-, ja pian 9- ja 7-vuotiaat lapset, 2 kissaa ja koira sekä hevoshaan Pipsa-poni ja Nelli-neiti huolehtivat siitä, että pitkästymään ei kukaan ennätä!

Iloinen välilauantai hiljentyi levoksi mökkipihassa, jossa lintuset värjöttelivät tuimassa kevättuulessa. Me laitoimme tuvan uuniin ritisevän valkean, jonka lämmössä oli hyvä olla. Unta ei kauan odoteltu. Hiljaisuus ja pimenevä ilta peittelivät meidät pois tästä maailmasta.

Pääsiäinen on päättymäisillään. Huomenna taas on arkinen työ, mutta valon ja levon voimistamina on hyvä jatkaa matkaa...

Kiirastorstaina
soi Bach.

Armonmeri

kylmästä kahisevien ihmisten hiljainen puhe
resonoituu avarassa tilassa
ihmisen tuoksu,
ja navetan ja mustakantisen virsikirjan
sekoittuu hiljaiseen hyyhmään

tyhjä tila täyttyy harvakseltaan

korkeaselkäisen puupenkin räystäältä
näen nutturaneulojen sojottavat piikit
tädit niistävät nenäänsä ja puhuvat kuiskaten
"kiire tuli ku lehemät poikii ja isäntä peltotöissä"

kirkonpenkit on tehty niin että niissä ei viihdy kauan,
mutta ne tekevät ihmisen nöyräksi
pystysuora kova selkämys ja liian kapea istuinosa
käsilaukkuja varten puunupit etuseinässä

uskovaisten pastillit sulavat suussa
ne valkeat, tomusokeriset, soikeat,
piparmintunmakuiset

onkohan pitkä saarna?
mitähän se armonmeri tarkoittaa?

peltinumerot alttarinviereisessä taulussa
kertovat suunnan kirkonmenojen pituudesta
kolehtivirsi on pisin

auringonpaiste siilautuu kirkkosaliin
lumikokkareet sulavat lammikoiksi kenkien juureen
kanttori hyppelehtii omintakeisesti liturgiakirjat kainalossa lehterille

lasten on taivasten valtakunta
armosta osallisia ovat kaikki

Vapaat kädet ohuessa yläpilvessä

Kello oli 18.45 kun havahduin työpöytäni ääressä äkisti loittonevani asioista, päätteeni reunassa lepattavasta keltalippurivistöstä. Irtosin sisällön tuottamisesta ja näin vain tulppaanit työpöydälläni.

Kaksikymmentä violettia tulppaania.

Vilkaisin vaatekaapin ovipeiliin ja luulin olevani Linnanmäen naurutalon venkoilevien peilien salissa, jossa ihminen irtoaa ruumistaan. Ovipeilissä nauru oli kaukana. Peilistä tuijotti harmaan variksen pelätti, jonka hiukset harottivat ja kasvot olivat valahtaneet värittömiksi. Sen suu venyi hehtaarinkokoiseen haukotukseen ja sen räsynukkemaiset kädet ja jalat eivät tuntuneet tutuilta.

Oli aika lähteä kotiin, ydinaseettomalle vyöhykkeelle. Oli kaipuu kääriytyä punaiseen sorsanhöyhenpeittoon, tuntea se hetki kun antaudut unen virran vietäväksi. Ennen sitä järjestelin työpöytää, annoin vettä kukilleni, sammutin hullunmyllystä virran ja tuijotin hetken mustaa näyttöä, jonka taakse jäivät luetut, mutta osin vastaamattomat viestit, liitoksistaan nitisevät asiakirjakansiot, muistiot, esitysmateriaalit, tilastot.

Hyvää yötä ystävät, ajattelin, ei se teidän vika ole, että olette joutuneet sinne mustaan aukkoon. Kuulin kun excel-tiedostot sammuneen ruudun takaa hoputtivat: on aika hankkia excelit ja vaihtaa nordic walkiin. Suksi kuuseen. Where's the Power and where's the Point?

Kävelin bussipysäkille juuri siinä aikataulujen raossa, jossa kaikki bussit ovat juuri ohittaneet pysäkin ja seuraava tulisi 20 minuutin kuluttua. Kylmä pohjoistuuli leijutti hetken lumen kuin muistuttaakseen että elämä on 'korkeemmas kärees'. Kevät on kavala, huhtikuu on kuukausista julmin. Hytisin ja haukottelin aikani kuluksi. Vuoroväli umpeutui ja nousin kuin jäälautalta pelastettu lämpimään kyytiin. Vilkuilin puolihuolimattomasti Kauppalehteä. Aivan muuta lukemista kaipaisin juuri nyt. Haukottelin kotipysäkille asti. Alamäessä, melkein kotiovella, tajusin että olen tosiaan väsynyt. Kuppi kahvia ja miehen halaus, postien vilkaisu.

Mieli kirkastui, kun huomasin paksun kirjekuoren pöydällä. Kirjekuoressa oli Vapaat kädet, Karri Kokon uusimmat runot. Kiitos sydämellinen!! Etusivun teksti sykähdytti ja viittaus sivulle 78. Että juuri tähän pimeään hetkeeni osuikin. Kirja kainalossa kääriydyin punaisen höyhenpeiton alle ja ehdin sivulle 31, jossa runo:

"Onnen kanssa kotona,
näin pimeää on pimeä,

kun tekee mieli eksyä
minuutin tai kaksi.

Ja sinä valvot untani
niin kuin puro yöllä."


Upea kirja, jonka sivuille palaan vielä monta kertaa.

Pyydettyjä sanoja

1. Viisi suomenkielistä lempisanaani : sinä, tuuli, linnunlaulu, tyyni, sade, hymy
   
2. Suomen kielen sana, joka on mielestäni äänteellisesti kaunein: Niitä on paljon, mutta solina (veden, puron) on yksi niistä.
3. Viisi sanaa, joita tulen käyttäneeksi eniten työssä, arjessa tms : ihanaa, oi ei, kiire, upeeta, hullunmylly
4. Sanonta, sananlasku tai aforismi, joka merkitsee minulle eniten: Vähemmän on enemmän
5. Viisi suomenkielistä sanaa, joita eniten inhoan: kirosanat, räkä, limppisoppa, rääkkäys, tyhmä
6. Puhkikulunut fraasi, jonka tilalle pitäisi keksiä jotain uutta: Niin petaa kuin makaa.
7. Sana, jonka haluaisin kuulla useammin: onnellinen
   
8. Uusin nykykielen sana, jonka olen oppinut: irkata ja mesettää (ei nämä uusimpia ole, mutta nyt ei tule muuta mieleen)
   

Ulkomaalaisen ystäväni huvituksen aiheita: alavilla mailla hallanvaara, ohutta yläpilveä, "älä rääkkää sitä lasta....no enhän mä rääkkääkkään!"

Jotenkin vastenmielisiä nämäkin:
wee wee wee piste fi
fingelska työkielessä

kolmikirjaimiset englanninkieliset lyhenteet
tykki (video)
palde = palaveri
vipa = viikkopalaveri

jne jne jne

Kevättä silmille

Valoa

ja vastavaloa.

Ohikulkijan silmänilo

On tyyni sun rantas autius...


Sunnuntaikävelyllä merenrannalla 1.4.07

Lentoon lähdössä

Hääähhhähhäähhäääääää......