Au naturel

"... Hän ei ymmärrä ihmisiä, jotka pahoinpitelevät kukkia saadakseen uutetta jota sitten hierovat ihoonsa kuin sotasaalista ja jättävät jälkeensä teurastettujen kukintojen raatoja. Hän tietää että nämä ovat äärimmäisiä, dramaattisia näkemyksiä eikä siksi puhu niistä kovin usein, mutta häntä ihmetyttää, että maailmassa jossa mielihyvä on niin vähissä, ihmiset eivät näe kukkia osana ratkaisua, eivät tajua että oppimatta jäänyt läksy niiden ihanuudesta erottaa ihmiset toisistaan, ihmiset ja maan toisistaan, ihmiset ja iankaikkisen toisistaan."

Jean Hanff Korelitz, Valkoinen ruusu (Tammi 2006, suom. Laura Jänisniemi)

Parfyymiteollisuus ei kukkia kaihda. Surutta ja ihastuneina suihkautamme jasmiinia sinne, ja ruusua tänne, kielon ja luomuyrttien tuoksuja, myskiä ja hedelmäistä. Raikasta sitruunaa, puuterimaista, pehmeää Boucheronia (jota ostin kauan sitten Pariisissa, Lafayetten tavaratalon parfyymiosastolla) tai ylellistä Jean Patoun Joy'ta. Jopa Poisonia, Myrkkyä. Miksi?

Naiset ovat joko hulluja tai mainosten uhreja.
Eau de Cologne, kölninvesi, kaikkien hajuvesien äiti, on degerenoitunut miljooniksi tuoksupisaroiksi. Ja melkeinpä syyttä suotta.

Mökkirannassa vihdon itseni kuumaksi ja lehtivihreän tuoksuiseksi, pulahdan järven pehmeään veteen, tuoksun puhtaalle kesälle. Tuskin haluan hajustaa itseäni kosteusvoiteilla, vaikka vanhan elefantin suomuiset sääret kiljuvat kosteutta.

Kun työaamu koittaa, unohdan vihdan, kiireettömän hetken saunakuistilla, linnunlaulun, perennapenkkien juurevat kaunistukset. Suihkautan parfyymiä korvan taakse, ranteisiin, kesäisin myös nilkkoihin - kuin asustetta jota ilman ei osaa ovesta ulos. Kaupungissa jos parfyymi unohtuu on samanlainen olo kuin sormukset jäisivät epähuomiossa pöydälle. Pukeutumiskoodi kahlitsee.

Mökillä on toisin. Aamuissa on aikaa. Pihanperäreissulla palaat toiselle kupilliselle kahvia rantalaiturin kautta. Huuhdot uniset silmäsi virkeässä vedessä, suoristat hiuksesi 'kymmenpiikkisellä' haroen. Naamapesuvedellä. Ehtaa elämää. Kölninvesi pilaisi kertakaikkiaan tunnelman. Se olisi sanalla sanoen parfyymiä lihapullassa.

Kukkien tuoksut huumaavat.
Sekoittavat selväjärkisimmänkin.

Ja hyvä niin.

Mielen tila

mielentila
mielen tila
eri asia

Nyrjähtänyt - mikä sana

Aamulla on aikainen herätys.
Työmatka Ouluun klo 7.00 lähtevällä koneella.
Jos aikaa jää niin toripolliisia käyn katsomassa
ja kauppahallista rieskaa ostamassa.
Lapsuuden muistoja tuliaisiksi.

Sanat ovat hakusessa, tekstiä ei synny.
Olen nyrjähtänyt aivo, jengoiltaan irronnut ajatus.

Ilta on hämärtynyt ettei näe vaikka katsoisi.
Mustarastas yrittää lohduttaa.
Sen minkä askareiltaan ehtii.
Yö vetelehtii.

Neliapilaperhe

Onnellinen perhe

Äidillä pisama...
Isä tirautti onnenkyyneleen jo edellisessä tekstissä.

Sammakoita suussa

Olo on ollut kuin parhaat päivänsä nähneellä räsynukella. Lötkö. Vatsassani on eilisestä lähtien pulputtanut ja kurnuttanut sammakko. Vanha sanonta "päästää sammakoita suustaan" tuli todeksi yöllä kun ryntäsin äkkiherätettynä vessaan: plump plump plump ja yääääk. En tiedä mikä pöpö vai peräti norovirus. Puolenpäivän aikaan alkoi helpottaa, mutta yhä kiertää vatsanpohjassa.

Näyttää siltä että minulla
ei ole mitään kirjoitettavaa.
Osaisinpa edes kirjoittaa
kirjoittamisen vaikeudesta.

En osaa.
Kiukuttaa.

Pisara onnea, edes.

Sijansa kullakin

Kärpänen rentukalla kylässä.

Subjekti adessiivi inessiivi.

Laulujoutsenten onnenpäivä!

Huikean ihana viikonloppu mökillä! Perjantai-illasta-sunnuntai-iltaan täyttä kesää. Vihreää ja vehreää, lämmintä sadetta ja aurinkoa. Miltei helteistä, ukkostavaa auringon auteretta!

Ja onnellinen laulujoutsenperhe, joka sai lauantai-iltana kaksi poikasta ja yön aikana oli kuoriutunut kolme poikasta lisää. Kylläpä oli ihana katsella joutsenäidin iloa, kun pitkän hautomisen jälkeen sai suoristaa koipensa ja pulahtaa pesästä tyyneen järveen huilaamaan.




Soutelimme tänään kalaverkkoja kokemaan ja kuvasimme myös matkan varrelle osuneen lokinpesän, jossa pian vietetään kolmen poikasen syntymäpäiviä!

Elämänihmeitä ihmetellessä meni viikonloppu.
Mies jäi mökille ja minä palasin iltajunalla "sorvin ääreen".
Terveisiä Pylkkäsen Konstalle; ajatukset ne on kun ajan vievät.
Mökillä aika pysähtyy, mieli lepää ja kuhankeittäjä vastaa kun sille viheltää tutun säkeen.
Kukkapenkit röyhiintyvät lämpimässä, omenapuut - viime syksynä istutetut - olivat nupuillaan, perennapenkit ja talven yli selvinneet ruusut kasvavat,
ohra- ja kauratilkku ruiskukkineen ovat vahvalla oraalla!

Ei minulta mitään puutu.


Joutsenkuvat eivät ole ihan tarkkoja, kun kuvasin täydellä zoomilla (10x) todella kaukaa.
Tunnelma kuitenkin välittyy.

Ajatus viikonlopuksi

Kyllä töitä pian tekis,

ajatukset ne on kun ajan vie.

Yhdessä kaksi

Yksi sydän.

Kaksi heijastusta.

Tänään. Huomenna.

Tänään oli pitkä työpäivä. Aamuauringossa aloitin päiväni, viileässä pilvipoudassa ja tuulessa palasin illalla kotiin. Kiireen ja ehtimisen paradoksi seurasi varjona kintereilläni. Sanat ovat pyrähtäneet kuin talvinen keltasirkkuparvi kohmeisille puiden oksille odottamaan uutta hetkeä. Yksi kerrallaan ne sitten pudottautuvat takaisin lintulaudan alle, varisevat kuin lehdet puista.

Huomenna kiiruhdan mökille. Mies on heittänyt lahnaverkot veteen saaliin toivossa. Tänään kuulema 'verkottui' vain yksi vaivainen pieni lahna. Ehtivät vielä lisääntyä yön aikana, sano. Alle kiloiset ovat pelkkää ruotoa ja luuta, joten isompia vonkaleita odotellaan pataan savustettaviksi.

Ei taida olla kovinkaan suurta eroa ihmisen ja lahnan verkottumisella?

Silmukassa räpistellään molemmat.
Kuin kalat vedessä.

Oma moka

Jos joskus kone toimisi, niin kirjoittaisin tähän

ett’ harmittaa nää vempeleet, eikä ihan vähän.

Nettiyhteys kadoksissa on jo monta päivää

palvelin ei suostu toimiin ilman huolen häivää.

Ihminen on tollo otus joka luottaa nettiin

takuu siitä että toimii, ei kai kuulu settiin.

Maksettava silti on ja kiltistikin vielä

toimimaton nettisivu täytynee vain niellä.

Kuka vastaa, kuka korvaa, sitä kysyn nyt

kuluttajansuojakin on täysin eksynyt.

Mökinmuijan aatoksista bitit eivät piittaa

kaikki vanhat merkitkin nyt siihen kyllä viittaa.

Tantta-rantta-rytmikästä poljentoa koitan

jos ei mikään muu nyt auta, firefoxiin soitan.

Helpompaa ois mökkirannas lahnojakin pyytää

vaikka harvoin kalaverkko niitäkään nyt syytää.

Hömppä-pömppä hellurei ja hilivilivoo

tyhmempää kuin tekniikka ei mitään muuta oo.

Puh.

Pah.

Pelistä pois.

PS. Turha on mökinmuijan kiukutella, selvisi nimittäin, että muija oli epähuomiossa jättänyt laskun maksamatta - haloo - vaihdettuaan kassinsisällön toiseen kassiin lomalle lähtiessään. Hah ja pah.

Ja Welho pisti luukun kiinni - ähäskutti siitäs sait.
Tosin ennakkoilmoittamatta mitään, pah.

Sa, tama

Sa, tama
etappini armain
satama, mi heräsit jo varhain!
Tuskin iltarusko mailleensakaan ehtii
konsa autereinen aamusi jo lehtii.

Ah, meren mainingin ja tervan tuoksu
ja yksinäisen laivarotan juoksu
yli laitureiden, alle makasiinin,
tunnelman se antaa aidon, fiinin.
Jos Shakespeare elänyt ois' tämän hetken
lailla Cupidon hän olis' tehnyt retken.

Satamaan.

Kaipaamaan.

Rakastettuaan.

Kesä

Tuomi tuoksuu...

ja haapa kukoistaa.

16.5.2007

Välimeren villikkoja

It's all about people

"Pidä sydämestä huolta", sanoin miehelle, joka lähti eilen aamulla mökille. Sanomatta mitään hymynsä kertoi että "pidän, pidän". Hissin ovella sanoin rakastavani. Ja paljon. "Niin minäkin Sinua. Ja paljon", sanoi mies, josta näkyi vain pää ovenraosta. Taksi tuli ja lähti kuljettamaan minua toisaalle. Länsiväylän meri molemminpuolin siltaa kimmelsi aamuauringossa. Tosikkomainen kuski nojasi rattiin, puikkelehti rutinoituneesti aamuliikenteessä. Luottavaisena antauduin ajatuksilleni.

Miten ihanaa ja arvokasta on ymmärtää tämä elämisen, lähtemisen ohikiitävä hetki. Juuri nyt, juuri Sinun kanssa merkityksellistä. Ihmisen pitää elää aika vanhaksi - ja riittääkö sekään - että älyää elämänsä onnen, arjen ilon. Yhdessäolemisen voiman.

Ilo kätkee taakseen surua, elettyä elämää, mennyttä, joka kulkee mukana, mutta joka samalla auttaa hahmottamaan nykyisyyttä ja tulevaa. Näin on hyvä juuri nyt. Kiitollisuuden aiheita on paljon. Ei ole itsestäänselvyyksiä, on vain hetkiä jotka on otettava, älyttävä.

Niinkuin mökkirannan varhainen aamuyö: valoa kajastava taivaanranta, vaalenevat tähtikuviot, kuunsirpin kulkurimainen habitus, lintujen liverrykset, yölaulut, joihin ei väsy. Hetki ennen auringonnousua kun kaikki on mahdollista.

Mies huolehti kukista, asetteli niille keltaisen pesuvadin terassin lattialle ja villalanka-kastelun muutaman päivän mittaiselle "self service"-hoidolle. Uuden-Guinean Liisa pääsee vielä kylpylävieraiden joukkoon aamulla, kun lähden töihin ja sieltä suoraan mökille. Loistometodi tuo villalanka, tällä kertaa oranssinvärinen. Kukat juovat langan välityksellä ja pitävät lehtensä vehreinä ja elinvoimaisina. Saapa nähdä miten Uuden-Guinean juoppoliisa selviää juottoletkun päässä? Tunnetusti repsahdettuaankin se pörhistäytyy eloisaksi kun vain saa vettä!! Lopputuleman näemme sunnuntaina, mökiltä palattuamme.

Tänään oli työpäivä vähän yli seitsemästä AM vähän yli seitsemään PM. Liian pitkä, mutta monilta osin antoisa. Oman tiimini viikkopalaverissa kerroin, että voisin surutta luopua sähköpostistani, joka on kammottavin työväline mitä tiedän. Ennen vanhaan asiat hoituivat postiin laitettujen kirjeiden myötä. Asioiden toimitusaika oli monin verroin enemmän kuin postin perillemenoaika. Toisin kuin nykyään. 'Iimeilin' lähettäjän oletus on että saa vastauksen heti, vähintäänkin saman päivän aikana. Olin eilisen päivän muualla kuin omassa työhuoneessani. Tänä aamuna 'outlookissa' oli 84 viestiä, joista kolmisenkymmentä lukukuittausta. Aapuuuvvaaa! Ja halooo!
Luin taannoin eräästä Helsingin Yliopiston professorista, joka oli lopettanut (lue: kieltäytynyt) sähköpostin käytön kokonaan. Em. syistä. Haluaisin liittyä samaan joukkoon.

Hidas, hidas - nopea, nopea - hidas...
Tango Argentina.

Värejä

Maanantai on väri-intuitiossani harmaa. Tiistai syvänsininen. Keskiviikko sinapinkeltainen. Torstai vesiväriveden värinen, hailakka. Perjantai purppuranpunainen. Lauantai vahvasti siniharmaa. Sunnuntai on ainoa viikonpäivä jolle en tiedä väriä. Ehkä oranssinkeltaista?

Ihmisen mieli kuin kollaashi, akvarelli tai värikylläinen öljyvärimaalaus. Inspiraation mukaan. Paul Kleen kubistiset ja naivistiset teokset ovat nekin osa mielenliikettäni. Niiden rytmi ja lapsenmielisyys viehättävät. Ostin esikoiselleni eräänä jouluna kauan sitten joululahjaksi keltasävyisen kehystetyn "kopio-Kleen", jossa oli tikku-ukko-ihmisiä. Jokin aitous ja onnellisuus siitä huokui. Viehätyin tauluun, jonka nimeäkään en enää muista.

Tammikuu on ruskea, helmikuu vaalea, mutta vahvan keltainen, maaliskuu valkoharmaa, huhtikuu siniharmaa, toukokuu vedensininen, kesäkuu keltainen, heinäkuu viljapellon värinen, elokuu syvän sininen, syyskuu okraa, lokakuu kuin Eva Cederströmin taulujen sini, marraskuu ruskanpunainen, joulukuu vihertävän valkoinen.

"Ei mikään lintu eksy tähän lymypaikkaani,

ei mikään musta pääskynen kaipausta tuoden,
ei mikään valkea lokki myrskyä ennustaen.
Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan,

valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta.
Äänetön ja sinertävä on minun maailmani, autuas..."

Edith Södergran; Kultaiset linnut, Karisto 2005, 5.painos

Äitin päivä

Kukkia äidille.

Mamma keskellä,
lapset kainalossa.

Vuosi sitten oli perjantai

Aurinko on ehtinyt jo korkealle kun herään. Mustarastaiden soolot sekoittuvat pikkulintujen moniääniseen kuoroon. Ylväästi asteleva fasaanikukko rääkäisee harvakseltaan ilmoille riitasointuja, kuin yksin puhellen.

Tänään on J.V. Snellmanin päivä ja Lotan nimipäivä. Onnentoivotuksia lähetän kummitytölleni.
Vuosi sitten 12.5. oli perjantai. Mies oli osastolla 5, huoneessa 12. Sydän oli hiljaisia mietteitä täynnä.

Huomenna on Äitienpäivä. Viime vuonna sain äitienpäivänä tyttäriltäni Passifloran, joka teki yli neljäkymmentä uniikkia kukkaa kesän aikana. Mistä löysivätkin juuri tuon kukan, joka sopi vuodentakaiseen elämäntilanteeseen paremmin kuin mikään. Nyt sama kärsimyskukka on taas voimissaan, vaikka talvehtiminen sisätiloissa olikin sille koettelemus. Mies "siivosi" kuivuneet lehdet ja rangan ronskisti, mutta rakkaasti n. kuukausi sitten. Pienen pienestä silmusta se on jälleen versonut ja rehevöitynyt vahvanvihreäksi seppeleeksi tukikaaren ympärille. Uskon, että saamme iloita sen erikoisista kukista myös tänä kesänä.

Punaista ja iloista se olla pittää

Pulloharjapuu

Äitienpäivämenyy

Muistelen vuosien takaisia aikoja, kun lapset olivat pieniä ja vähän isompiakin. Ja aikoja kun olin "poikamiestyttönä", "Helsingin tätinä", 'Lönkan Lyylinä' ja elelin omintakeista ja työntäyteistä elämääni. Kokkailin 'gourmet-illallisia' ystävilleni, työkavereille, kelle kulloinkin. Maailmanparannusiltoja kaipaan vieläkin, sillä rakastan extempore-kohtaamisia, joissa aika antautuu intensiiviseen keskusteluun, läsnäoloon.

Nautin leipomisesta, uusien reseptien kokeiluista. Leivän leivoin aina itse, sämpylöitä, patonkeja kyllästymiseen asti. (Lapsille oli juhlapäivä kun saivat 'kaupan leipää'.)

Juhlien järjestäminen oli oma lukunsa. Muutaman vuoden ajan oli tapana, että lähimmät työtoverini tulivat elokuiseen iltaan. Tyttärilläni oli omat ohjelmansa illankulussa. Kuopus ja esikoinen väsäsivät menyy-listat jokaisen illallisvieraan lautasen viereen ja esittivät ohjelmaa illan aikana. Useimmiten ne olivat "muotinäytöksiä" tai lauluesityksiä. Kuopus nautti silminnähden roolistaan. Pinkin värisessä uimapuvussaan ja aurinkolasit silmillään hän leijaili olohuoneeseen keikistelemään kesän rantamuotia. Esikoisen hillitympi 'look' tasapainoitti riehakasta showta. Ihania muistoja!!

Kesällä 1997 olin muuttanut 'poikamiestyttö'-asuntooni, kun lapset olivat muuttaneet omille teilleen. Elokuussa kutsuin tupaantuliaisiin silloiset työkaverini ja värkkäsin pöydän täyteen herkkuja. Vieläkin muistan, miten iloinen ja välitön tunnelma pulppusi buffet-pöydän ääressä.
Jossakin keittokirjojeni välissä nuo menyy-listat ovat vieläkin.... Ihanat työtoverini toivat jokainen tuliaisenaan punaviiniä, joiden etiketteihin oli luonnehdittu illan emäntä; täyteläinen, viipyilevä, maukas, herukkainen.... ties mitä ylisanoja. Mutta sydämestä.

Sunnuntaina on almanakan mukaan Äitienpäivä. Minun mielestä äitien päivä on joka päivä, niinkuin isänkin. Virallistetut päivät tuntuvat nykyisin kauppiaitten keksinnöiltä. Sentään pitävät äitienpäivä-sunnuntaina kaupan ovet kiinni vaikka muuten on kesäaika kaupoilla alkanutkin.

Lupasin laittaa äitienpäivänä "dinnerin" lapsilleni. Toivomuslistalla olisi basilika-parmesan-lohirullia, mutta mietin mitä muuta. Kuopus aikoi leipoa kakun jälkiruuaksi.
Intohimoni on selailla ruokaohjeita, suunnitella menyitä. Sen teen. Tänä iltana.

Camping

Lakalla tärkätty kiharapilvi
jättää jälkeensä
Poisonin tuoksun.
Dolly Partonko se oli?
Hätkähdyn ja katson perään.
Guttaperkkanukke valitsee
makkaratiskistä Campingin.

Piimää ja muita iloja

Soitin Miehelle, joka huilaa mökillä. Pieniä puuhiaan askartelee ajankulukseen. Eilen perunat pääsivät multaan muhimaan mukuloitaan. Tillit ja salaatit, persiljat, puna- ja keltasipulit piilottelevat myös kasvimaassa. Valkosipuleiden vihreät versot ilahduttavat. Ruusut ovat kestäneet talven yli, tulppaanit nupulla, helmihyasintit ja vaivaiset krookukset talon päädyssä viestivät kesästä. Syksyllä istutetut omenapuut ja mustikka- ja herukkapensaat työntävät lehtiä. Aurinkoa ja lämpöä ne tarvitsevat. Niinkuin mekin, taimitarhan tallaajat.

Kannattaa klikata kuvaa...

Sinisorsa oli tänään vieraillut laiturin päässä kymmenkunta poikasta selässään! Oi jospa säästyisivät rantaminkiltä tai vesimyyrältä, ruskosuohaukalta. Keneltä tahansa. Aikainen poikue. Vanha laulujoutsenpari uiskenteli vielä siihen malliin, että pohtinevat perheenlisäystä. Toissa vuonna oli 7 poikasta heilläkin, viime kesänä kolme, joista yksi katosi, tiedä minne.

Tämä Rakkaani, Havukka-ahon ajattelija, oli muistellut piimää juodessaan, että pienenä poikana hän haki pyöränsarvessa Tuomisen kaupasta piimää neljänlitran "pänikässä" joka maksoi 64 sen aikaista markkaa. Siis penniä? Nyt litra piimää on n. euron eli kuusi entistä markkaa. Toisessa sarvessa oli paloöljyä, joka 35 asteen pakkasessa loiskui pojan kintaille vaikka miten olisi yrittänyt tasapainoilla.

Minua viehättää lähinnä ajatus tuvan pöydän ääressä istuvasta "Konsta Pylkkäsestä", jolla on ajatuksille tilaa ja aikaa. Tämän hässäkkäni keskellä huitaisen 'piimäni' samalla kun ajatukseni ovat jo seuraavassa palaverissa. Kaksi maailmaa. Molempi parempi, ajattelen.

Oli hyvä työpäivä tänään. Aamuvarhaisesta iltaseitsemään. Pitkä se oli kuin piimä, mutta sujahti nopeasti ja innostuneesti. Ehkä se olikin kefiiriä :) Mietin kotimatkalla bussissa, että vaikka työtilanne onkin lähes kaoottinen, joinakin päivinä kaaosta sietää paremmin. Ja mistä se johtuu? Oma vireystila, onnistuneet kohtaamiset, tekemisen meininki, muutosten virkistävät tuulet organisaatiossa synnyttävät elämänvoimaa. On ilo nähdä ihmisten intoa, uuden oppimista, raja-aitojen kaatumista ja aitoa hämmästystä kun ennakkoluulot vaihtuvat yhteiseksi innostukseksi, mahdollisuuksiksi. Tänään kohtasin monta ihmistä joiden puheista uskoni vahvistui: suunta on oikea, uusia ikkunoita avaava.

Eräs "ovenrakoihminen" ehdotti, että kirjoittaisin näistä muutoksen ajoista päiväkirjaa, muistiinmerkintöjä omasta näkökulmastani. Innostava ajatus, olen sitä itsekin miettinyt, mutta millä ajalla sen tekisin? Sormenpäät syyhyävät kirjoittamiselle.

Nyt nautin pelkästä ajatuksesta ja tämän päivän innostuksestani olla olemassa juuri tässä ja nyt. Työssä ja kotona.

Sata sanaa

Olo on kuin Kissa Krumeluulla Kirsi Kunnaksen 'Tiitiäisen satupuussa': ..."Puuta vain kun ravistaa, sata hiirtä putoaa". Mitä toivon ja toivonko? Eikö minulla ole jo kaikkea yllinkyllin? Ihanat lapset Äs ja Äl, Mies, mökillä sairaslomallaan perunoita istuttamassa, työtä ja terveyttäkin, jota tosin välillä - niin tuntuu - kiikun kaakun.

Sanojen sadetta ajatuksilleni, sitä toivon, jos niikseen. Kuvia on jo nähty, liian kanssa. Päiväkirjan kirjoittaminen on ollut hakusessa. Pää muita asioita liian täynnä. Se harmittaa. Eikä sittenkään. Kun suhteutan mikä on tärkeää, oleellista. Eläminen tässä ja nyt. Se ei ole itsestäänselvyys. Sairaus tulee ja vie. Kysymättä lupaa. Niin läheltä ja vahvasti olen viime aikoina sen kokenut. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun ymmärtää, että Elämä on lahja, lainaksi annettu. Ei sitä kukaan maksa takaisin. Se otetaan kun se annetaan. Eletään ja sitten yhtäkkiä kaikki on ohi. Hautakiveen ei tule merkintää olitko sitä tai tätä. Kynä tippuu kädestä. Tai lapio. Tai kirjoittaminen.

Sataa sanaa, editoin teemaa.
Pahoittelen, että niitä tuli 148.
Ei minusta ole raameihin.
152.


***************************
KISSA KRUMELUU

Silkkiturkki, ruususuu,
pieni kissa Krumeluu,
pienen pieni kissa
istuu aatoksissa.

Miettii kissa Krumeluu:
Missä on se suuri puu,
jossa niin kuin omenoita
kasvaa hiiren penikoita.
Puuta vain kun ravistaa
sata hiirtä putoaa.

Niitä sitten popsimalla
söisi pienen sienen alla
kissa Krumeluu,
pieni ruususuu.

Pajulle

Tämä annos makaronilaatikosta on Pajulle!
Mr Pekka Arabia, Made in Finland.

Kotiruokaa

"Kualkiäryleitä " sanos savolaene.
Suattaaha se olla niinnii, tae voehan se olla toisinnii.

Lihamakaronilaatikko.

Ihanaa perusruokaa ja vaihtelua
parmankinkun, kypsien ja makeiden melonien
ja dolmadesien lomassa. :)
Tai keftedesien (kreikkalaisten lihapullien)
tai
Souvlakin (kanavartaan)
jälkeen...

Kotiruoka kunniaan!!
:D :D

Lupiinin aarre

Aamun ihmeitä.
Kristallikukka.

Aamun valoja

Varhainen aamu 5.5.2007

Aamu on valjennut 6.5.2007

Ajattomuuden tyhjä tila

Perspektiivi tekee hyvää,
lämpö auringon on syvää.
Tyhjä ranta täynnä tilaa,
turistitko rannan pilaa?

Varpaat auringossa pohtivat,
miten kiireettä nyt olla tohtivat.
Kuulevat vain veden kohinan,
unohtavat arjen tohinan.

Sinnikkyys
Periksiantamattomuus
Elämänhalu

Souvenirs - matkamuistoja

Olimme Suomessa klo 16.00 lauantaina. Kapsäkkien odotus kesti yli tunnin, kiitos Finnairin. Matkalaukuista purimme oleellisimmat; mausteet, oliivit, oliiviöljyt, fetat.... loput jäivät levälleen. Pyykkikasat pesukoneen viereen.

Lähdimme samantien ajelemaan mökille. Auringonlaskun aikaan tulimme hiljaiseen pihaan. Iltahämärässä järvenselkä oli sininen, koivut hiirenkorvalla, tulppaanit hyvän matkaa versomassa, muutama kitulias keltainen krookus talon päädyssä, jokaisessa ruusupensaassa vähintäänkin punaisia silmuja, marjapensaiden lehdet hörpöllään, mustikkapensaat yli talven hengissä selvinneet - ja sinisten helmihyasinttien rypäs "reippaana ja ryhrikkäänä"! Ihana , oikukas koti-Suomen kevät!
Täällä ollaan! Kuin palmupuusta pudonneina, auringon viipyilevä lämpö ja rusketus käsivarsissa, onnentunne sydämissä, elämisen ihanuus iltayön tähtitaivaan alla. Kuukin on "oikeinpäin", sanoo mies. Etelässä se oli kuperana, Otava pieninä tuikkuina taivaalla... Venuskaan ei yhtä loisteliaana kuin koti-Suomessa. Sama taivas, mutta eteläisen taivaan mittakaavassa. Mökkirannassa ilman pääskysten sujahduksia - skrii, skrii...

Hiljaisuus puhuttelee. Viileys palauttaa lähtöruutuun kuin lapsuudessa; vuosien hiulaama sadepäivien lautapeli, jossa arpakuutio määräsi takaisin alkuun... Uskoa riitti. Tahtoa ja halua. Alusta oli aloitettava, mutta matka jatkui. Kiiltävien, vaaleiden kelohonkien tuoksussa, Pyhärannan kallioiden kupeessa, Tirskulassa ja Melulassa, kuten nukkumahuoneet oli nimetty.... Niissä oli pienelle tytölle nostalgiaa, tuoksumuistoja, jännitystä... Monen kesän kohokohta.

Kreikan 'souvenirsit' olivat enimmäkseen maistiaisia lapsille.
Mies "varasti" mukaamme paikallisia pelakuun, tuoksuliljan ja mehikukan versoja, jotka matkustivat Nescafe-purkissa lentokoneen ruumassa tyytyväisinä ja vehreinä kotiin saakka. Kaksi simpukankuortakin kivien joukossa kulkeutui keittiön ikkunalautaa somistamaan... ja kuinkas sitten kävikään... Vappuaattona, aamukahvileipiä tehdessäni huomasin, että toinen simpukoista oli kadonnut. Ei se pidemmälle ollut ehtinyt kuin passifloran kukkaruukun kylkeen, josta sen "bongasin". Huuuiii - siinähän ojenteli sarviaan etana?! Se olikin ollut elävä "simpukka", joka hetken äimistelyn jälkeen löysi uuden kodin pihapensaan juurelta. Miten lie tämän päivän raekuurot sitä kurittaneet??

Nyt on keskiviikko, tai itse asiassa jo torstai, sillä kello on 00.01. Mies lähti aamulla mökille tuulta pitelemään, minä uurastan töissä pari päivää ja hyppään junaan perjantaina.

Jokohan rantasauna olisi lämmin ja hiirenkorvantuoksuinen?

Gracias a la vida

Olen sanaton. Sen vuoksi lainaan Violeta Parraa:

"Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan?
Sain kaksi silmää ja kun ne vain avaan
erotan tarkkaan valosta varjon
yön avaruuden ja tähtisen taivaan,
ja ihmispaljoudesta hahmon rakkaan.


Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan,
kun herkin korvin öin päivin kuulen
sirinät kaskaan ja kanarialinnun,
vasaran kalkkeen, sadekuuron, koiran haukun
ja oman rakkaimpani äänen hellän.


Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan,
kun sain oman äänen ja sain kielen aarteen,
kun sain selvän järjen ja sanojen voiman,
äidin, ystävän, veljen, sain valon hohteen,
sen joka rakkaimpani teitä ohjaa.


Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan,
kun uupunein jaloin sain taivalta taittaa,
rapakot tarvoin ja kaupungit kiersin,
rannikot, vuoret, karun autiomaan helteet
ja sinun pihallesi viimein päädyin.


Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan?
Sydämen sainhan pakahtuvan täyden!
Kun aivojen voiman näen hedelmää luovan
ja kun pahuus haihtuu, kun hyvyys sen voittaa,
kun näen silmiesi loiston kirkkaan.


Miten voin kyllin kiittää elämää rikkaudestaan?
Sain siltä itkun ja sain siltä naurun.
Onnen ja tuskan eron niin huomaan
ja niistä pystyn oman lauluni luomaan,
sen jota kaikki luovat kaikkialla,
laulun, jota luodaan kaikkialla. "

(Violeta Parra, suom. Pentti Saaritsa)