Ruislinnun laulu korvissani, tähkäpäiden päällä täysi kuu; kesä-yön on onni omanani, kaskisavuun laaksot verhouu. En ma iloitse, en sure, huokaa; mutta metsän tummuus mulle tuokaa, puunto pilven, johon päivä hukkuu, siinto vaaran tuulisen, mi nukkuu, tuoksut vanamon ja varjot veen; niistä sydämeni laulun teen. Sulle laulan neiti, kesäheinä, sydämeni suuri hiljaisuus, uskontoni, soipa säveleinä, tammenlehvä-seppel vehryt, uus. En ma enää aja virvatulta, onpa kädessäni onnen kulta; pienentyy mun ympär' elon piiri; aika seisoo, nukkuu tuuliviiri; edessäni hämäräinen tie tuntemattomahan tupaan vie. Eino Leino: Nocturne 1903 Lomalla 21.6.-22.7.2007

Juhannus - päivä pitenee vielä

Tänä vuonna - sanoi kollega lounaspöydässä - päivä pitenee vielä Juhannuksen jälkeenkin. Miten niin? Almanakassa lukee että Kesäpäivänseisaus on 21.6. torstaina. Ylihuomenna. Ja olisinko surullinen jos päivä lyhenisi? Miksi? Päivät ovat olleet kovin pitkiä. Tosin eivät aina valoisia. Kevään myötä valostuneet kesää kohti. Ja nyt sanovat että se on pian ohi. Ei minulle.

Kesä on vielä pitkään. Tuoksuina, lakastuvina ja kukoistukseensa puhkeavina kukkina, lintuperheiden elämänä järvikivikoilla, poikueiden kasvatuksena rantaruovikoissa. Laulujoutsenten perhe tarvitsee 140 päivää sulaa vettä, että ehtivät opettaa poikasensa lentämään muuttomatkalleen. Onhan tässä vielä elämää jäljellä, sano. Västäräkkipariskunta syöttää kiivaasti poikasiaan vastapäisen talon parvekkeen kukkalaatikossa! Siellähän kesä on vasta alkamassa.

Ihminen on pöhlö. Se elää jo ennakkoon syyssateet. Pelkää pikaista pimeää eikä ymmärrä, että kypsän kesän tuoksuinen elokuu kynttilöineen on täyttä elämää. Siihenkin on vielä pari kuukautta.

Loma alkaa ylihuomenna. Neljä viikkoa vapaata pudotusta. Varpaiden huiluttelua rantavedessä, aamulehden hakua pyörällä Niskavuoren niittyjen tuoksuissa. Naapuritalossa, samoissa maisemissa näytteli Tauno Palo vuonna 1938 Niskavuoren Aarnea. Maisema ei juurikaan ole muuttunut lähes 70 vuoden ajalla! Ja mikä kummallisinta, olen palvellut nuorena likkana Tauno Paloa ja hänen kiivasluontoista vaimoaan Viiskulmassa! Tauno oli charmantti herrasmies, sovitteleva, aina ystävällinen. Perheen "Fifi"-koira seisoi usein tiskillä, kunnes Tauno-charmööri nosti sen pois ja jäi odottamaan vaimonsa asiointia taka-alalle. Aikaperspektiivi tuntuu oudolta. Mutta totta se on. Kolmisenkymmentä vuotta siitä on.

Niin, se loma. Alkaa ylihuomenna. Juhannusjuhlia vietämme mökkirannassa. Äitin Murut tulevat juhannuksen viettoon. Hyvää grilliruokaa, vihdantuoksuista saunailtaa, uintia, soutelua. Luonnonrauhaa. Lepoa. Onnellisuutta toivon. Kaikille meille. Haavetaren raparperimehua on aikomus tehdä torstai-iltana. Kasvimaan reunassa rehottavat raparperit pääsevät juhlien kuningattariksi!!

Ihana, ihana kesä. Valo ja yötön yö. Seitsemän kukkaa tyynyn pieluksen alle, kukkaseppeleet kutrien kaunistukseksi ojanpientareilta, koivuvihdat ja 'limot'; porraspielen juhannuskoivut hämäläisittäin ja "kesäillan valssi". Onko ihanampaa?

Arkisia ajatuksia

Haihtuvi nuoruus...

Maanantaina menin työpaikkalääkärille kun päässä huimasi. Verenpaine oli noussut kattoon kuin irti päässyt ilmapallo. Samanlaiset oireet olivat jo edellisviikon torstaina jolloin lukemat meni yli parinsadan ja sadan. Sama tilanne maanantaina. Lääkäri totesi, että nyt ei ole vaihtoehtoja ja määräsi sairaslomalle. Fyysinen olo ei hangoitellut määräystä vastaan, mutta henkisesti sairasloman hyväksyminen ei ollut kovin helppoa, sillä keskeneräisiä asioita pursuava sähköposti ja työpöytä eivät tunnista sairas-koodia.

Sekavin mielin kävelin työhuoneeseeni, vastasin muutamaan viestiin, järjestelin pikaisesti paperpinkkoja. Jotenkin epätodellinen olo. Muuttunut tilanne tuli puun takaa. Eihän tämän näin pitänyt mennä. Tähänkö jäävät kaikki kiireet odottamaan paluutani. Sekasortoisin ajatuksin lähdin työpäivän tehtyäni kotiin.

Illalla ajelimme mökille, jossa uskoin paineiden laskevan. Uni on kuitenkin ollut koko viikon katkonaista, tunnin välein heräämistä. Verenpainemittari tuvanpöydällä valmiina piipittämään sekä aamu- että iltapainetta. Yllätyksekseni paine ei ole laskenut toivotulla tavalla. Eilen aamulla istuin puoli seitsemän aikaan mökin terassilla ja kilpaa talitintin pöntöstä kuuluvan sirityksen kanssa piippaili painemittari ruutuun lukemaksi 204/108. Pään ympärillä on "juice-huivimainen" puristus ja oksettava olo. Sanalla sanoen huimaava tunne - sen huonommassa merkityksessä. Lainasin miehen lääkkeitä kun omat eivät tepsineet. Soitin lääkärilleni ja sain neuvoja. Maanantaina menen labrakokeisiin. Juhannuksesta alkaa kesäloma.

Elämä edessä, tukka takana.

**********************

Kirjoittaminen ei suju.
Sanat hyppelehtivät kiveltä kivelle,
ylittävät minut
varpaitaan kastelematta.
Uppoamisen pelossa.
Lauseiden välissä leveät ojat
kuljettavat sanoja kuin
lapsia
pesuveden mukana.

Iloinen puu

Lehdet liplattavat.
Vihreä välkehtii.
Haapa havisee.
Iloinen puu.


Valokuvatorstain 51. haaste.

one voice på sätt och vis

skandinaaviska on kai fingelskan mutsi
ja sen ääni humisee ku joku synkkä skutsi
spårassa sen parhaiten voit kuulla,
'de är jätte kivaa' - bättrefolkin suulla

jos toivoa vois
niin, pliis,
one voice
at a time, siis

meill' on pakko-fingelska ja pakko-ruåtsi
mutta puuttuu äidinkielen luotsi

puhe sorisee ja spåra nitkuu
mikään tunnu, kaikki samaa litkuu

repetitio est mater studiorum
tiiäkkönää misä tääl on Forum?

Runotorstain 51. haaste

209/113

Kun kiire äkisti loppuu...on parempi katsoa kuin katua.

Heijastuksia

Aamuaurinko heittelehtii. Välähdyttää valoaan satunnaisen määrän ja hetken, sinne tänne. Heiluvan bussin keskioven pleksilasissa erotan äkisti ruskettuneella kaulallani hopeisen medaljongin viestin. Sisäänhengittäessä varjo häviää, uloshengittäessä se palaa puolittaisena peittäen tekstin, joka korussani lukee: "Breathe." Hengitän tiedostaen sisään ja ulos. Puolivarjoinen "Breathe" pysähdyttää.

Elän keskellä tilataidetta. Matkalla töihin tuijotan mykistyneenä valoteosta kaulallani. Mustien aurinkolasien takaa katson itseäni suoraan silmiin. Tuossako istuu "isin pikku Sirri", se viisivuotias, jolla oli pappilan kirkkoherranviraston puoleisella kuistilla kesällä 1960 otetussa kuvassa ohimoilta lähtevät tiukat sivuletit ja muikea virnistys. Hihaton lyhyt kesämekko rimppakinttujen peittona. Paljaat varpaat aseteltuna niin, että toinen jalkaterä oli toisen päällä. Isän ottamassa kuvassa jännitti aina. Hymy oli herkässä, mutta väkinäinen.

Sinäkö se olet, kysyn pleksilasilta elämääni. Toukokuussa klo 19.20 syntynyt, 2.800 gr painanut ja perheen kuopukseksi jäänyt. Äiti kuoli liian varhain, seuraavana jouluna, Tapaninpäivänä, 36-vuotiaana. Minä olin 7 kk. Sisaruksia on kuusi, sillä vanhin veljeni menehtyi samassa auto-onnettomuudessa äitini kanssa. Moneen kertaan seulotut muistot lennähtävät kuin pääskyset aamubussiin.

Elämää on eletty, omia polkuja kuljettu. Kaksi ihanaa tyttöä pesästä saateltu... "Jospahan säilyis äidin lapset kylmältä maailmassa". Mankkaantien mutkissa elämäni filminauha pyörähtää pikakelauksella.

Medaljongin toisella puolella lukee "Exhale".

Hengitän ulos.

Sitä ei aurinko tavoita.

Blogikone yskii pahasti

Aaaarrrggghhh - sanoo haukikin, lahnan pyrstö suussaan...

Jokin mättää tässä layoutissani.
Profiili ja muut linkit ovat jostain syystä
heilauttaneet itsensä tekstien alle sivuston alareunaan.
Enkä tiedä miten ne saisi taas omalle paikalleen.

Blogi-kone yskii pahasti.
Ihminen ei ole kone.

Nuffi

Mr. Nuffield - eläkeläinen.


Valokuvatorstain aiheena "kone".

Variaatio

Olen: Sivuaskel, en hyppy
Haluan: Kiireettömyyttä
Minulla on: Kaikkea mitä tarvitsen
Toivon: Aikaa ajatuksille, kirjoittamiselle
Vihaan: Vahvasti sanottu, en osaa vihata
Pelkään: Pahuutta
Kuulen: Paljon ja monenlaista. Linnunlaulua mieluiten.
Pohdin: Vähemmän on enemmän
Rakastan: Miestä, lapsiani, mökkirannan rauhaa, kauneutta missä vaan
Minuun koskee: Raadollisuus, julmuus, ihmisen pahuus
Minä aina: Sivuaskel vaikka voissa paistais
Minä en ole: Ikuinen elämän etsijä
Laulan: Virren säettä linnunpoikasen haudalla; "oi jos mä mato matkamies maan lopulla matkaa matoja saan..."
Itken: Juuri nyt nuoren äidin kuolemaa
En ole aina: Parhaimmillani

Kiitos Obeesialle!

Kuvia hiljaisuudesta

Lurjus

Aurinko paistaa kauan ja korkealta. Linnunpöntöissä sirittää uusi elämä. Väsymätön ruokintaruljanssi on meneillään. Tali- ja sinitiaisella on lisäksi täysi työ hätistellä röyhkeääkin röyhkeämpi kirjosieppo mökkinsä ovelta. Niinkuin ei ruokinnassa olisi riittävästi puuhaa.

Kirjosieppo on eloisa ja kaunisääninen livertelijä, mutta täysin häikäilemätön tapaus. Juuri kun tintit ovat asettautuneet pesimäpuuhiin mökkipihan yksiöihin, saapuu kirjosieppouros, joka riiuureissuillaan esittelee jo varattuja järvinäkymäasuntoja - kuin omiaan - tulevalle puolisolleen. Se hykertelee, visertelee ja matkii jopa 'titityytä' saadakseen emäntäehdokkaat kiinnostumaan. Ja aina löytyy tytönhupakko, joka menee lankaan ja ryhtyy siepolle siipaksi. Juuri kun perheonni on kukkeimmillaan ja emo alkaa hautoa perheenlisäystä, lähtee kirjosieppo-lurjus jälleen uuden nuorikon hankintaan ja useimmiten onnistuukin liehittelemään 'kakkosvaimon' itselleen.

Tintin pesästä tippuneet juuri kuoriutuneet poikaset ovat merkki kirjosiepon härskiydestä. Se tekee pesänsä vaikka toisen linnun rakentaman pesän päälle! Sunnuntaina katselimme tätä tragediaa vieressä seisten ja hätistelimme sieppo-gigoloa matkoihinsa.

Sinitiaisen lyhyt elämä 3.6.07

Diagnoosi

Koivu oireilee

Mökkipihassa on koivu
jonka muutamiin lehtiin
on ilmestynyt "marjapuuroa".
Mikähän tauti lienee?