perjantaina, lokakuuta 12, 2007

Arkiaamu

tyynyssä littaantunut tukkani pukee aamunaamaa
unen jäykistämä kroppani sanoo ei ja joo

yskii propelit käyntiin
ja rullaa kiitoradan päähän

cabin group please seat for take off


nollasta sataan kiihdytän itseni taivaan tuuliin
irti maasta, keskelle arkea

kahvi tuoksuu, pelakuut kukkivat
hämärä sade piiskaa ikkunoita
ilta on kaukana

10 kommenttia:

SusuPetal kirjoitti...

Aamukäynnistys voi olla vaikeaa.

Allyalias kirjoitti...

Hyvä vertaus! Minä ole aamuisin pakkasen jäykistämä potkukelkka ;)

Anonyymi kirjoitti...

Entäs pyhä-?

sinipelto kirjoitti...

Olipa nappiin runoiltu! Näin tuntien täälläkin käyntiin lähdetään! :)

sivuaskel kirjoitti...

Susupetal, aamukäynnistys ei sinänsä ole mulle vaikeaa, mutta tämä rulla jossa pyörin kaipaisi pysäyttäjää välillä.

Allyalias, ei siellä Oulussa vielä näyttänyt potkukelkkakelit olevan. Mutta pian on, ja sitten on aamujähmeydessä ihmettelemistä :)

Helanes, pyhäaamu; kiitos vinkistä :), kirjoitan siitä joskus myöhemmin.

Sinipelto, aamukiihdytys pitää kyllä koneen ilmassa iltaan asti, mutta usein meinaa mahalasku yllättää... :)

Anonyymi kirjoitti...

Ja lounaan jälkeen? Palaatko kentälle?

sivuaskel kirjoitti...

oh-show-tah hoi-ne-ne, lounas on lyhyt ja matka jatkuu..vasta aamulla olen taas kiitoradan päässä :)

Anonyymi kirjoitti...

Aamulla ilta on kaukana. Ja kuinka nopeasti se tuleekaan. Ilta. Aamu. Päivät. Hienosti tavoitettu kiireisen elämän arki tässä runossa. Ja rivien välistä luen syvän kaipuun hidastamiseen, pysähtymiseen. Taitavasti rakennettu runo.

sivuaskel kirjoitti...

Mehtäsielu, kaipuu on syvää, totta. Tahti on liian kiireinen, kuluttava. Mikä on elämässä tärkeää? Kohtuus.

Salka kirjoitti...

Hauska ja kirpeä runo! Tuo cabin group-komento toi hauskasti mieleen lapsuus- ja nuoruusajat jolloin matkustin ylellisesti vain lentokoneella joka paikkaan. (Asuin 15-vuotiaaksi lentoasemalla. Vanhempani olivat töissä alalla.)