torstaina, marraskuuta 15, 2007

Lämpöenergiaa

Harmaanvalkoinen viima hytisyttää. Tummat silmänalustat peilaavat huonovointisen habitukseni. Omakuvan. Olen väsynyt. En työn sisältöön, mutta sen ylitsevuotavaan määrään. Pitkiin työpäiviin. Liian kovissa lukemissa sahaaviin verenpainelukemiin.

Harmillisinta onkin, että samanaikaisesti kun olen henkisesti innostunut, olenkin fyysisesti väsynyt. Paljon mukavia, haasteellisia, innostavia ja positiivisia asioita on tapahtunut, tapahtumassa.

Milloin saan pukea sen punaisen mekon , josta kirjoitin?

Nyt olen pois töistä. Kahlasin sähköpostini varhain aamulla ennen lääkäriin menoa. Irrationaalinen olo hetken. Ja sitten kävelen bussipysäkille ja yritän askel askeleelta hyväksyä tämän. Harmittaa laittaa omia töitä muiden huoleksi. Tiedän että en ole korvaamaton. Ei kukaan meistä. Ja silti tuntuu että ei olisi aikaa sairastamiselle, itsestä huolehtimiselle.

Määränpäänä on virkeys.

Uuninkylki odottaa. Lämpenee hiljalleen kun lykkään halkoja sen kitaan. Elämän yksinkertaisuus moninkertaistaa hetkessä generaattorin voiman. Energiaa. Polttamalla puita uuninpesässä syntyy energiaa, joka muuttuu lämmöksi.

Kukapa ilman sitä tästä elämästä selviäisi.
Ilman lämpöä.
Ei kukaan.

9 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Joskus pitää saada pysähtyä - ihan totaalisesti; levätä niin kauan kuin väsyttää...

SusuPetal kirjoitti...

Toivottavasti saat levättyä, ja toivon mukaan verenpaine laskee vähitellen.

Anonyymi kirjoitti...

Usko vaan, että aikaa on! Viimeistään sitten kun aivot alkavat jarruttaa, on aikaa. Ennen sitä voi löysätä joksikin aikaa, että pääsee vielä takaisin.

Hyvää lomanjatkoa, olet sen arvoinen!

Anonyymi kirjoitti...

Lempeitä päiviä, tulen rätinää, hämärän maiseman hoivaa – kaikkea hyvää
toivottaa paju

Haavetar kirjoitti...

Lempeyttä, rauhaa ja voimaa!

Anonyymi kirjoitti...

Lampo kutsuu luokseen, lahelle...kokoaa ihmisia ymparilleen. On lasna. Tarvitsemme toisiamme, lampoenergiaa.

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos, ystävät, ajatuksistanne. Nyt lähden mökkirantaan huilaamaan.

Anonyymi kirjoitti...

Take care of that bloodpressure! It's a simple pill, that you can discontinue, when the stress easies off.

sivuaskel kirjoitti...

Sikuri, I've taken care and it seems to be better now.