Kukon askel ja kanan lento

'Saanko häiritä hetken, oi fasaanikukko
sitä vaan...kun kaamos on vieläkin valon tukko,
että tiedätkö kuka tään pimeyden poistais,
niin että aurinko jälleen loistais?'

'Förlot', ryki nykien herra Fasaani,
'Förlot, se toisti ja jatkoi: 'Va' sa ni ?'
'Tarkoitin vain, että mittaatko valoa
kun täällä on niin monta pimeää taloa.'

'Människan, människan... etkö sä hiffaa'
kurlutti kukko, ' täähän on kliffaa
kun mittarimato matkansa mittaa
ja kukonaskel pimeyttä splittaa."

'Ihmisen keksintö tämäkin lie
että kukonaskel pimeyden vie',
hymähti kukko ja jatkoi matkaa
kuopien, näykkien nurmelta safkaa.

Kääntyi kukko ja katsoi taakseen,
jatkoi sitten kuin varmistaakseen:
'De' ska jag säga, att askeltein vanaa
följaa ainakin sata kanaa!'

'Mistä niin varmasti tietää voit sen?
(Tokaisun sävy on vihainen.)
Rääkäisee kukko: 'Etteks' te älyä,
valon puute vain ainaista hälyä.'

'Usein oon miettinyt ihmisen järkee
(koipien niveltä oikein nyt särkee),
kun aina niin kovasti kaipaavat valoon
ja nostavat moisesta kauhean haloon.'

Kukolla askel, kanalla lento
jotenkin torso ja jotenkin hento,
mietin, ja jätän fasaanin rauhaan,
mielessäni vain kukolle pauhaan.

Käännyn katsomaan askelvanaa,
sitä näyttää seuraavan kolme kanaa!

************

Hyvää ja Valoisaa Uutta Vuotta!

Metsässä, matkalla

Olen kulkenut auraamatonta polkua. Olen pysähdellyt vähän väliä vilkuilemaan taakseni, jossa askelteni painaumat näkyvät tuoreina. Matala, vähä valo keskipäivällä, kasvavan kuun kumotus yöllä ovat valaisseet epäröivää askellustani eteenpäin. Koskematon ja hiljainen on metsä, puut ympärilläni minua viisaampia.

Matkaani ovat valaisseet kynttilät. Kukat ja kynttilät. Mustaraamisten lyhtyjen lämpimät, ajatuksella sytytetyt liekit. Jouluhyasinttien turvallinen tuoksu, valkoisten liljojen, ruusujen, neilikoiden lohdutus, avautuvien amaryllisten ja sinisten iiristen - muistojen kukkien - selittämättömyys siitä miksi juuri ne minua puhuttelevat.

Jalkojeni alla metsänpohja, hyvä ja pehmeä astella. Kävelen edellä, mutta ketään ei kulje perässäni. Jokainen tekee oman polkunsa. Niin on kuljettava, että matka etenisi. Jossakin mäenharjanteella askeleet kohtaavat, yhdistyvät tallatuksi ympyräksi. Silmästä silmään olemme yksin yhdessä, mutta nämä kohtaamiset, polkujen yhtymiset - ilman niitä olisi raskas kulkea.

Jouluaatto

Kirjoittaminen on hakusessa. On tyydyttävä päiväkirjamerkintään.

Keitin riisipuuron. Mies sanoi että kyl sinne kaksi mantelia täytyy laittaa. Sekoitin ne niin huolellisesti, että kumpikaan ei saanut mantelia ensimmäisessä lautasellisessa. Minua onnisti kun vähän santsasin :). Toinen manteli odottaa vielä parempia suita kattilassa.

Eilen laitoin lanttulaatikkoa ja hämäläistä tuuvinkia, josta tuli tosi makoisaa. Kokeilin joulupöydän lisukkeeksi myös sellerisalaattia:

400 gr juuriselleriä
sitruunaa keitinveteen
1 hapahko omena
½ dl majoneesia
2-3 tl dijonsinappia
ripaus muskottipähkinää ja mustapippuria
½ tl suolaa
1 ruukku persiljaa

Kuorin sellerin ja leikkasin "tulitikuiksi". Kiehautin sitruunalla maustetussa vedessä 2-3 min. ja huuhtelin ne kylmällä vedellä, valutin vedet pois. Pilkoin omenan kuutioiksi. Sekoitin kastikkeen ainekset ja sekoittelin selleri-omena-seokseen. Lopuksi vihreä persilja. Käytin kaapissa ollutta dijon-hunajasinappia, jonka makeus toi mukavan säväyksen.

Edellisenä päivänä kokeilin punakaalilisäkettä, jossa punakaalisuikaleita haudutettiin punaviinin ja mustaherukkahyytelön sekä kanelin ja neilikan maustamana. Hyvää sekin oli, paitsi ehkä hieman vähemmän neilikoita olisi ollut parempi.

Niin paljon muita kuin ruoka-ajatuksia.
Niin paljon muistoja, tunnelmia, joita ei saa sanoiksi.
Illan hämärtyessä syttyvät tähdet.
Yksi niistä erityisen kirkas.

Rauhallista Joulua.
Sydänten valoa.
Rakkautta.
Itse kullekin säädylle.

Vuoden pimein päivä

On vuoden pimein päivä.
Talvipäivänseisaus on tänään,
22.12.07 klo 8.08.

Tänään meillä on lasteni isän uurnanlasku klo 14.
Lämpimin ajatuksin sytytämme lyhdyn,
peittelemme halauksemme havuseppeleen alle.

Huomenna kukonaskeleet alkavat viedä meitä
kohti valoa.

Up to you

351. päivä.
14 päivää vaille vuosi.
Elämä ei kysele paljonko on jäljellä.
Tähti syttyy sitten kun sen aika on.

Joulu.
Ovenraotusta vaille valmis.
Up to you.

Laulut

Mun sydämeni tänne jää
Kun aika on mun mennä pois
Syystuuli vaan soi lauluaan
Kuin kaiken tietää vois

Mun sydämeni tänne jää
Aina asuinpaikalleen
Vaik' itse saan vain viivähtää
Kesäiltaan viimeiseen

Kun mennyt oon, niin kuulet
Vain kuiskeen rantamainingin
Jos uskot enemmän, kuin luulet
Siinä sua tervehdin

Sä kevään näät taas kerran
Ja kuulet laulut lintujen
Jos herkistyt ees hetken verran
Silloin ymmärrät sen

Mun sydämeni tänne jää
Se lähelläsi aina on
Sen tavoitat, jos haluat
Vaik' maa ois lauluton

(Junnu Vainio)


Aurinko nousee on kastetta maassa.
Aika on herätä, nousta ja lähteä.
Kohdata ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

Päivä on kirkas, vain metsässä tuulee.
Aika on naurun ja leikin ja riemun.
Mukana ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

Aurinko laskee jo pitenee varjot.
Aika on eron ja jäähyväisten.
Poissa on ystävä kallehin.

Niin kaunis on maa, niin korkea taivas.
Soi lintujen laulusta kukkiva kunnas
ja varjoisat veet, niin varjoisat veet.

(Kari Rydman)

Hautajaiset ovat huomenna

Lasteni isä siunataan huomenna, 14. joulukuuta 2007.
Nämä päivät, viluiset, ovat edenneet unessa, valveilla ja valveunessa.
Hautaustoimisto on hoitanut ison osan.
Minä olen hoitanut kanttorin kanssa musiikin.
Esikoisen kanssa istuimme maanantaina papin luona.
Kuopus on tehnyt käsiohjelman muistotilaisuuteen ja
kuolinilmoituksen ensi pyhän lehteen.
Tekstiviestejä, puheluja, sähköposteja on kulkenut tiuhaan.

Jännittää, sanoi kuopus.
Yhdessä selviämme huomisesta
ja viikon kuluttua olevasta uurnanlaskusta.

Joulu tulee ilman 57-vuotiasta isää.

Minun jouluni päättyi ilman 36-vuotiasta äitiä.
Tapaninpäivänä 1955.

Mutta huomenna.
Tarvitsemme voimia.
Tarvitsemme toisiamme, koska rakastamme.
Ei mitään muuta.

Puhu lähellä, kerkeä haikea syksy

Olen kävellyt tähän enkä mieti pitäisikö kääntyä takaisin. Tienvierukset ovat mustat ja paljaat. Vihreät silmut ovat näkymättömissä. Tuuli pyörittää meitä, kun ei ole enää muuta. Ennen valomerkkiä se irrotti kevyesti puiden lehdet, jotka kuulivat tuulen jo hiirenkorvillaan.

"Kunpa sitten aikanaan
irtoaisi kevyesti
kuin heleä lehti syystuulessa"

(Kyllikki Villa)

Me opimme paljon hitaammin, jos koskaan.

"...kun olen kuollut, kun olen kuollut
kesä jatkuu, kesä."

(Lauri Viita)

Hypistelemme hiirenkorvaista vihreää sormiemme välissä, pakastamme sitä talven varalle. Emme halua päästää irti. Kuvittelemme että vihreä suojaa. Tiedämme, että keltainen odotuttaa ja punainen pysäyttää. Vasta kun horisontissa alkaa piirtyä silmille nähtävää, kuivahdamme kevyeksi tuulen tulla. Koivunlehti on ihmistä viisaampi. Se kuulee syystuulen jo hiirenkorvillaan.

Kirjoitin esikoiseni mökillä jääkaapin oveen 9.11.07

"Suru on se miten me muistamme ilon.
Tummien puitten välissä
pilkottaa auringon valaiseman
merenselän kimaltavat kyyneleet."

Gösta Ågren



Tyttöjeni isä kuoli eilen aamulla.
Yhteinen, syvä suru.
Ikävä isää, ystävää.

Ei ole sanoja.
On vain siipieni suoja,
rakastavan sydämeni laulu.



"Rakkaat lähtevät,
jää tyhjä tila,
muistojen asua."

Helena Anhava

Hämäriä ajatuksia

Päivien hämärä on kietonut minut pehmeästi, lukulampun valo rajannut tilan ajatuksilleni. Olen pohtinut itseäni, elämääni, työtäni. Olen jäsennellyt, aprikoinut, kaivellut syitä ja seulonut seurauksia. Ei se niin yksinkertaista ole, sanoo mies usein. Ei ole, ei. Asiat ovat monivivahteisia. Osa on ilmentymää, niinkuin jäävuoren huippu. Tai järven selällä pienehköltä näyttävä kivi - josta osa näkyy vain matalan veden aikaan - onkin valtava kivenmöhkäle, kari, johon voi tietämättään töräyttää moottoriveneellä, jos ei tunne vesistöä. On tunnettava vedet joilla kulkee tai kuljettava kuulostellen ellei tunne maisemaa jossa liikkuu.

On ollut tilaa ajatuksille. Sairaslomani jatkuu tämän viikon. Verenpaine pitäisi saada balanssiin. Sydänkäyrän läppämuutos ajatteluttaa. Lääkkeitä etsitään, sisäelimiä tutkitaan. Mikä vaivaa, vaivaa, vaivaa? Vanha vinyyli rahisee, neula juuttunut paikalleen. Pitkään ylipursunnut työtilanne on jättänyt jälkensä. Kuminauha menettää kimmoisuutensa venyessään. Verenpainelukemat ovat vilkuttaneet punaisella, sydän on joutunut lisäämään 'efforttia' pumpatessaan elämää sisälläni. Kun ei pää älyä, syttyvät muun elimistön punaiset valot. Kuka meidät on luonut, ihmisten kehittämiä viisaammat mekanismit?

Käväisimme la-su mökillä lintuja ruokkimassa. Punainen 'lintukoto' täyttyi kaurasta, auringonkukansiemenistä ja pähkinöistä. Talia tinteille ja muille läskihimoisille roikkumaan vanhaan halsteriin. Puuskainen tuuli humisi nurkissa, mutta ihana tuvan lämpö ja hiljaisuus - jälleen kerran - viestitti elämän yksinkertaisesta onnesta, joka ei ole koko elämä.

Kolikon toinen puoli on täällä, kaupunkikodissa, jossa on hyvä olla. Elää Ihmisen kanssa jota rakastaa. Jakaa ilot ja murheet, sietää erilaisuus, elää kiitollisena yhteiset kokemukset. Nauraa samoille asioille, iloita yhteisessä ymmärryksessä. Huumorintaju on elämänvoima. Elämäni liekin sammuttua en haluaisi lääkärin koskaan toteavan, että kuoli huumorintajuihinsa tulematta.

Torstaina on 90. Itsenäisyyspäivä, jota juhlimme laittamalla 'dinnerin' lapsille, jotka käyvät päiväseltään viimeistelemässä esikoisen mökin talviunille.

Paluumatkalla äidin luokse syömään. Menyy on vasta mietinnässä.