maanantaina, joulukuuta 24, 2007

Jouluaatto


Kirjoittaminen on hakusessa. On tyydyttävä päiväkirjamerkintään.

Keitin riisipuuron. Mies sanoi että kyl sinne kaksi mantelia täytyy laittaa. Sekoitin ne niin huolellisesti, että kumpikaan ei saanut mantelia ensimmäisessä lautasellisessa. Minua onnisti kun vähän santsasin :). Toinen manteli odottaa vielä parempia suita kattilassa.

Eilen laitoin lanttulaatikkoa ja hämäläistä tuuvinkia, josta tuli tosi makoisaa. Kokeilin joulupöydän lisukkeeksi myös sellerisalaattia:

400 gr juuriselleriä
sitruunaa keitinveteen
1 hapahko omena
½ dl majoneesia
2-3 tl dijonsinappia
ripaus muskottipähkinää ja mustapippuria
½ tl suolaa
1 ruukku persiljaa

Kuorin sellerin ja leikkasin "tulitikuiksi". Kiehautin sitruunalla maustetussa vedessä 2-3 min. ja huuhtelin ne kylmällä vedellä, valutin vedet pois. Pilkoin omenan kuutioiksi. Sekoitin kastikkeen ainekset ja sekoittelin selleri-omena-seokseen. Lopuksi vihreä persilja. Käytin kaapissa ollutta dijon-hunajasinappia, jonka makeus toi mukavan säväyksen.

Edellisenä päivänä kokeilin punakaalilisäkettä, jossa punakaalisuikaleita haudutettiin punaviinin ja mustaherukkahyytelön sekä kanelin ja neilikan maustamana. Hyvää sekin oli, paitsi ehkä hieman vähemmän neilikoita olisi ollut parempi.

Niin paljon muita kuin ruoka-ajatuksia.
Niin paljon muistoja, tunnelmia, joita ei saa sanoiksi.
Illan hämärtyessä syttyvät tähdet.
Yksi niistä erityisen kirkas.

Rauhallista Joulua.
Sydänten valoa.
Rakkautta.
Itse kullekin säädylle.

11 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Joulurauhaa!

SusuPetal kirjoitti...

Joulun lämpöä, rauhaa ja lepoa sinulle Sivuaskel!

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista joulua!

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista joulua lämpöisten halien kera toivottaa auringonkukkametsa : )

Allyalias kirjoitti...

Lämpöistä joulua sinulle ja rakkaillesi!

sivuaskel kirjoitti...

Lämmin kiitos toivotuksista, käynnistänne täällä!

Onnellista loppuvuotta ja entistä ehompaa Uutta Vuotta toivon, toivotan!

silumiini kirjoitti...

Hyvää joulua täältäkin!

Anonyymi kirjoitti...

Rauhallista pyhien jatkoa!

Virpi P. kirjoitti...

Saatan maistaa sellerisalaatin jo reseptiä lukiessa. Se on herkku, jota ei juuri tule tehtyä.

Hyvää joulunaikaa"

Hallatar kirjoitti...

Uutta valoa elämääsi
ensi vuodelle...

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos toivotuksista jokaiselle yhdessä ja erikseen! Pian vaihtuu uusi vuosi, jolta toivon terveyttä, rakkautta ja elämänvoimaa!