Harmony Sisters

Seitsemän sisarusta, kolme isotyttöä - veli - kolme pikkutyttöä. Niin meitä kutsuttiin, ikäjärjestyksen mukaan. Vanhimman ja nuorimman välissä on kymmenen vuotta.

Lapsuuden perhe oli suloinen sekoitus Kiljusen herrasväkeä, Minna Canthin "Papin perhettä" ja olipa siinä ripaus Tsehovin "Kolmesta sisaruksestakin". Sen seitsemänsortin sakki, en paremmin sano. Pappilamiljöö kasvuympäristönä ohjasi sisarusten elämää hyvässä ja pahassa. Se oli pahimmillaan elämää isän mustan lierihatun varjossa, parhaimmillaan sosiaalisesti monipuolista ja antoisaa elämään oppimista erilaisten ihmisten ja ilmiöiden keskellä.

Mistä on sortin sakki tehty? No, ei ainakaan kanelista ja sokerista.

Kyllä tämä sakki on sekoitus peräpohjolaista periksiantamattomuutta ja pohjois-karjalaista elämänvaloisuutta. Temperamenttia ja huumorintajua on periytynyt varmasti molemmilta vanhemmilta. Samoin rakkaus taiteisiin, kirjallisuuteen tai arkipäivän estetiikkaan.

”Älkhää kläpit heitelkhö niitä hellanrenkhaita jokheen”, ärisi Iines-täti Tornionjokivarressa kun isoveli kokeili puuhellan renkailla ”leivänheittoa” joenrannassa. Ja ”eikhän kläpit menhä nurkhan taa kärhhäämään”, jatkoi Iines pilliklubi suupielessään. Matkat isän kanssa hänen syntymäseuduilleen Ylläksen kupeeseen olivat aina iloisia. Isällä riitti hauskoja tarinoita ja itseironisia muisteluksia sukulaisia tavatessaan. ”Enkhai mie ole kuullukhaan että joka sanhaan hoo panhaan”.

Kasvoimme yhdessä ja erikseen. Sisarusparvesta ei löydy kahta samanlaista persoonaa. Jokaisella on ollut omannäköisensä äiditön selviytymistarina lapsuudesta aikuisuuteen. Tyttölauman keskellä kasvanut veljeni tuo mieleen Gallen-Kallelan "Poika ja varis"- maalauksen. Mietteliäs polvihousupoika, variksen pysähdyttämänä ihmettelemässä pihapiirin elämää. Yksin.

Lapsuudessa suuret juhlapyhät, erityisesti joulut, olivat yhdessäolon ja yhteisen tekemisen aikaa. Jokaisella oli oma vastuualueensa jouluvalmisteluissa. Minun tehtävänä oli pestä seitsemän huoneen ovet ja mustan pianon luiset koskettimet, jotka oli neuvottu puhdistamaan maidolla! Myös hopeiden kiillotus kuului minun ja amerikansiskoni repertuaariin. Joulukoristeluihin osallistuivat kaikki. Joulusta jouluun lennähtivät silkkipaperienkelit ikkunaan ja rakastettavan vanha ja viisas joulutonttu pääsi arvoiseensa paikkaan. Itsetehtyjen piparkakkujen, marmeladien ja kynttilöiden tuoksu leijaili huushollissa hyvää enteilevästi jo hyvissä ajoin ennen jouluaattoa!

Jouluaamuna heräsimme vitkastellen varhaiseen joulukirkkoon, jonka lehterin takimmaiseen penkkiin puoliunisina sullouduimme. Isän joulusaarnan aikana kirkossa oli vain kuusenkynttilöiden valo. Ihana hämärä ja hieman hytisyttävä viileys sai meidät usein käpertymään silmät lupsahdellen omiin unisiin tunnelmiimme. Osasimme tietysti isän saarnat vanhasta muistista, joten unihorteessakin oli helppo seurata milloin jouluevankeliumissa tulisi loppuaamen ja valot sytytettäisiin. Silloin viimeistään oli kovalla lehterinpenkillä papinpentujenkin ryhdistäydyttävä.

Kirkkokuoron värähtäessä vibraatoineen veisaamaan, unisinkin hieraisi silmiään. Tämä kuoro, paikallinen Harmony Sisters, ei jättänyt ketään kylmäksi! Kanttorista puhumattakaan. Hän oli pieni, erikoisesti puolikumarassa hipsutteleva hyypiömäinen mies, jota melkein kävi sääliksi, koska isän ankara täsmällisyys sieti huonosti minkäänlaista epävarmuutta tai poikkeamaa.

****************
Samana päivänä kun täytin 10 vuotta, isä meni kymmenen vuoden leskeyden jälkeen naimisiin. Uuden ruustinnan mukana seitsemänsortin sakki kasvoi neljällä pojalla. Parhaassa ja pahimmassa kasvuiässä sopeutuminen uudenlaiseen elämänvaiheeseen on oman tarinansa väärti!