Mr. Kaamos

On synkimmistä synkin marraskuun ilta.
Egoltaan vaatimaton peräkammarin poika miettii elettyä ja elämätöntä elämäänsä. Postissa asiointi viime viikolla oli antanut siivet ajatuksille. "Hanki elämä", oli postineiti kehottanut. Se oli jäänyt mieleen pyörimään.

Aikamiespoika kuljeksii tuvan ja eteisen väliä haahuillen, ajatuksissaan. Lähteäkö vai jäädä? Minne? Yksinkö?

Hän seisahtuu mietteissään eteisen peilin edessä, ohimennen vilkaisee, oikea kylki puolivinosti peiliin päin. Ajankulukseen jää siihen, ikään kuin peililtä kysyäkseen: lähteäkö vai jäädä? Minne. Yksinkö?

Hän vetää vatsaa sisäänpäin, sukii niskahiuksiaan, asettelee käsiä ristiotteeseen viistosti vartalon yli, muikistelee peilikuvalleen, kohentelee miehistä ryhtiään.

Jokin tuttu häivähdys värähdyttää aikamiespojan mieltä. Näkeekö hän väärin...katsooko peilistä tosiaankin legendaarinen Bond. James Bond. Hmm hmm - mies myhäilee.

"Nimeni on Kaamos. Aamos Kaamos",
mörähtää aikamiespoika niin uskottavasti kuin mahdollista. Mielleyhtymä lipsahtaa Aamoksen huulille kuin varkain. Hahmo on haluttu, tuttu. Siinä ei ole mitään epäselvää. Nyt. Tässä ja nyt. Peilin edessä. Haaveiden täyttymys. Ja silti - kaukana tästä kotitöllistä. Hetken Sankari. James Bond. Ilmielävänä. Samanlaisin valtein varustettuna. Pienten puolella? Hyväntekijä? Robin Hood?

Ei ei. Ei Robin vaan James.
Egoltaan pienikokoinen peräkammarinpoika Elämänsä Roolissa:

Nimeni on Kaamos. Aamos Kaamos.

"Lähtisinkö länteen vai lähtisinkö itään...
eihän täällä näekään enää oikein mitään.
Vai tutkisinko huvikseni sukuani suurta?
Kiinnostais jos Andersson ois samaa sukujuurta."

Anderssonin Amos ei taida olla sukua
mutt' kukapa nyt siitäkään pitäis enää lukua.
Aamokselle riittää kun nimi on vain enne
pasta, pitsa, ravioli, makaroni, penne.

Maailma. Se muuttuu, Aamoskin pohtii,
kun hetken mielijohteesta hän Bondiksi tohtii.
Aikamiespoikakin nyt unohtaa ajan,
perustaisko sittenkin sen JamesBond-pajan?

Peräkammarissa kyllä on tilaa sekä tyhjää
mutt' kuka hullu tyhjästäkään iloksensa nyhjää?
Olisko se sittenkään paremmin kuin vois
jos Aamoksella laveampaa elämä ois?

Pieksämäen asemalla Juice laulun teki
alkuun oli sävellys kuin raskas kivireki.
Miksen sitten minä, Aamoskin jo mietti,
narsismihan suurin onkin ihmismielen vietti.

Aamos Kaamos muistaa pian pimeässä illassa,
kun äitimuorin kanssa oltiin kerran suolla hillassa.
Kotoisampaa jäädä on kuin olis lähteä
Parempi on seurata vain koivua ja tähteä!