Matkustin eilen taxilla työpaikalta erääseen valmennusfirmaan. Nahkatakkinen jässikänoloinen kaveri tuli kohteliaasti aukaisemaan takaoven (sitä tapahtuu taxeissa enää harvoin). Osoite oli kaverin tiedossa jo tilattaessa, joten mitään kyselemättä hän lähti ajelemaan toivottuun suuntaan. Hiljaisuutta kesti parisataa metriä.
"On kaksi vaihtoehtoa reitille", sanoi ja räpsäytti vilkun vasemmalle. Ajattelin olisiko minun pitänyt valita reitti kahdesta vaihtoehdosta, joita hän ei kertonut. Oltiin moottoritien rampilla ja matka jatkui. Lyhytniskainen, rotevaharteinen kaveri korjasi ajo-asentoaan takakenoon, naputteli ratinselkämystä ja vilkuili peilistä takapenkille.
"Jaa, että valmennusfirmaan...mitä ne siellä oikein kouluttaa?" Kaikenlaista, mumisin muistion lukemiseen uppoutuneena ja haluttomana osallistua keskusteluun. "Onkohan niistäkään valmennuksista mitään hyötyä?" viritteli jässikkä keskusteluntynkää.
"Rahaa tekevät puhumalla joutavia......kelle ne niitä koulutuksia.... varmaan johtajille, jotka eivät osaa päättää", jatkoi yksinpuheluaan. Niinpä kai, niin, totesin lakonisesti takapenkiltä.
"Ootko muuten koskaan ajanut maakaasua käyttävällä autolla?" Enpä ainakaan tiedosta ajaneeni, nostin katsetta moottoritien lumisiin reunustoihin. "Vaihdoin viime vuonna 'diiselit' bensaan ja maakaasuun, on 55% halvempaa menovettä.... vaikka nythän ne on vähän halventuneet, mutta sittenkin tykkään että parempi tää näin on", selitti kuski.
"Tietäis ny tuokin mitä tahtoo, oikeeta vai vasenta", jurmutti mies edessä ajavalle Golfille ja teki äkkiliikkeen vasemmalle kaistalle. Merkitykselliset ohittajan vilkaisut sivuikkunasta. "Sinne jäi golffaaja empimään", sanoi.
"Olin muuten kerran keikalla Venäjällä, piti hakee yks rekka pois. Aseistetut turvamiehet oli mukana, hyvä niin, aseita tarvittiinkin", jatkoi mies kylmän viileesti. "Paikallinen miliisi oli lahjottu, piti saada Karjalan puolelta virka-apua.... saatiinkin.... kyllä ne ryssät on vaan semmosia, ...kele...pitäis kaikki karkottaa täältä ja muutkin ...tana... vai mitä mieltä siellä takapenkillä ollaan?"
"Nii, ajetaanko Lauttasaaren kautta vai taxirampista suoraan oikeelle, pääseehän sitä siitäkin...no helevetti, siihenkö rakoon piti ängetä tuonkin bemaristin...no körötellään tässä perässä, ei kai niin kiirettä kellään....nopee autohan se...mainoksissa ainakin, sano".
"Tässä jossainhan sen pitäis olla, oli ainakin viimeksi... eikös se tässä jossakin?" Joo, tuosta huoltoaseman takaa oikeelle, siinä on kääntöpaikka, neuvoin loppumetrejä.
"Rouvalla taitaa olla muut mielessä, kun ei paljoa juttuseuraa ollut", tokaisi kuski ja vetäisi firman luottokortin maksulaitteen läpi.
"Muut mielessä... vaikka niinhän ne sanoo että vaikeneminen on kultaa ja kuuntelemisen taitoa ei keskimäärin ole ihmisillä yhtään liikaa", filosofoi mies.
Niin se on, kiitos ja hyvää päivänjatkoa, toivotimme toisillemme.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
6 kommenttia:
Huh, olipa se kyyti. Sappinesteessä matkaamista. :/
Tuli mieleen yksi kampaajakokemus. Olin jättänyt esikoisen ensimmäisen kerran yksin isänsä kanssa. Kampaaja jutteli kaikenlaisista pikkulapsille sattuneista traagisista onnettomuuksista. Minä taistelin pyörtymistä vastaan, halusin palavasti singahtaa kotiin. En saanut sanotuksi, että olisi hiljaa... Eikä hän tajunnut olla hiljaa tai puhua mukavampia, vaikka en tarttunut kenkkujen juttunsa aiheisiin. Toiste en siihen kampaamoon mennyt.
Taksikuskien kanssa se on vielä enemmän arpapeliä, kun ei voi välttää tiettyjä. - Onneksi kuvaamasi kaltaiset ovat harvassa ja harmituksen helpotuttua nekin muuttuvat mielessä yleensä surkuhupaisiksi.
Ymmärrän tuon fiiliksesi kampaajalla, blääh. Kun haluaisit nauttia ja olla omissa ajatuksissa ...että edes asiakasta myötäillen, kuulostellen olisi valinnut 'palvelustrategiansa' :)
Taksimiehen kommentti kuuntelemisentaidosta sai viimeistään mieleni leveään hymyyn ja kyllä siitä hymystä kuljettajakin sai osansa :D
Hih, pitääpä joskus kirjata omia kokemuksia blogiin. Mukavasti osasit kertoa. Siihen pääsi eläytymään.
Kiitos linkityksestä edellisessä postauksessa. tuo patsas ei pääse oikeuksiinsa pienessä kuvassa. Se on aivan erilainen nyt kun näkee isona.
Niinpä, Rita, arkipäivän havainnointi on joskus paikallaan. Ettei mennä toohoteta vaan. :)
Taksikuskit ovat kyllä persoonallisuuksia. Viimeksi taksissa istuimme syvän hiljaisuuden vallitessa, joka sekin tuntui hieman hassulta. Joskus olen sattunut hyvin kiinnostavia puhuvien kuskien kyytiin ja niistä on jäänyt koko päiväksi mukava olo.
Joskus matkustaja on vastaanottavaisempi, toisinaan ei. Samaa mieltä, että useimmiten kyydit ovat mielyyttäviä kokemuksia. Eikä käy kateeksi kuskitkaan; he vasta monenlaista matkalaista saavatkin sietää :)
Lähetä kommentti