Ääneni on kadoksissa. Flunssa sen vei. Olen kähissyt ja pihissyt sen minkä olen pystynyt. Puhelimessa puhuminen on hankalinta. Joutuu selittämään äänenkäyttöään. Parasta olisi olla ihan hiljaa, mutta se ei ole kovin helppoa työssäni.Alkuvuosi kaikkineen on mennyt kaikenlaisten vaivojen vallassa. Ensin yli kuukauden kestänyt lihastulehdus kipulääkkeineen, ortopedeineen, fysikaalisineen. Hoidot jatkuvat yhä. Sitten tämä flunssa. Jo viikon on kehossani asustanut virus, johon lupasin tänään kokeilla esimieheni neuvoa: kuumaa sipulimaitoa. Vanhan kansan rohtoja. Yökyök, mutta uskon että auttaa. Ääni olisi tarpeen taas huomenna, kun kalenteri on täynnä asiakastapaamisia.
Palasin töistä bussilla, kuten aina. Bussimatkat ovat luxusta, jos vain ymmärtää nauttia niistä. Minulla on vain 15 minuutin matka, hieman lyhyt karistaakseen kaikki työasiat mielestään, mutta sen verran pitkä, että jonkin verran ehdin uppoutua omiin ajatuksiini.
Havahduin takanani istuvan naisen puheeseen:
"No, vihdoinkin vastasit. Jaa, olit jo herännyt. Ai mitä, pirteänä?! Olen just bussissa... laita se pesukoneen vesihana kiinni...niin, ja lähde sitten ajoissa äläkä jätä autoa siihen parkkiin, parkkisakkoja ei kannata ottaa...ne sakottaa heti. Menisit bussilla niinkuin minäkin. Niin, ensin junalla ja sitten bussilla ja kymppiratikalla pääset siihen palaveriin. No, nyt täytyy lopettaa...jään seuraavalla pysäkillä."
Oliko nainen ns. ylihuolehtiva emotyyppi? Mitä asiaa naisella oli? Pesukoneen vesihanako? Ei minulla tule edes mieleen. Pitäisikö?
Hän siis jonotti usean pysäkinvälin että puhelimeen joku vastaisi. Mikä oli niin tärkeää, että kannatti soitattaa kännykkää? Vesihana, päättelin.
Tuli mieleeni Silumiinin ajatukset bussissa ja aamuiset kommenttini:
Ihmisen mieli on ihana paikka.
Siellä voi ajatuksia liu'uttaa, jäsentää, pyörittää ja
kieputtaa, zoomatakin.
Tai heittää jokunen yli laidan, pois mielestään.
Olisipa joskus kiva kurkistaa vierustoverin
tai edessäistuvan mieleen,kuin kirjan sivuun,
jonka lauseet lopulta jäävät arvoitukseksi,
koska päätelmät ovat subjektiivisia.
8 kommenttia:
Useimmat vierestä ja pakosti kuulemani puhelut ovat sellaisia, jollaisia en haluaisi itse saada - enkä kuulla...
Voi voi näitä tautisia aikoja! Jospa se sairastaminen nyt jäisi talveen. Maaliskuu on jo kevätkuu.
*toivoo ja toivottaa*
"Ääni olisi tarpeen huomenna... "
Muistan työvuosiltani eräs "asiakastapaamisen". Kraakuin flunssaäänellä ryskyämmin kuin kauhufilmin superrotta, puhkuin nimeni, ojensin käteni ja mies vastapäätä:"Varis, päivää."
Kraak.
Mutta sulle lähetän terveystippoja nyt.
Sipulimaitoon voi sekoittaa kaakaota tai hunajaa : )
Aika synkiltähän me bussissa näytämme. Olen varma että olemme oikeasti mukavampia ihmisiä kuin bussimatkustajina näytämme.
Ammattikuntani puolesta vaadin/suosittelen aanilepoa! Oletko koskaan kaynyt foniatrin vastaanotolla?:D
Enta Carmolis-tipat? (Ostin niita apteekista viime kaynnillakin...ja auttavat!)
"ruusu talvehtii" - ruususen talviuni! Kiitos valahdyksestasi salattuun luontoon.
Kiitos toivotuksista, Haavetar. Paljon turhia puheluita sinkoilee satelliiteissä :)
Paju, kiitos terveystipoista! Tilannekomiikkaa kohtaamisissa :D
Tuima, aika cocteil hunajan ja kaakaon kanssa :) Niin varmasti on, että mustien myssyjen ja talvipalttoiden alta kuoriutuu ihan kelpo sakkia...kesää odotellessa.
Kiitos, amerikansiskoni Carmolis-vinkistä. Täytyy kokeilla.
Äänilepo ja muukin lepo jouduttaisi varmasti paranemista...
Talviluonnon salainen elämä on kiehtovaa.
Paljon maukkaampi vanhan kansan lääke: kuumaan veteen hunajaa ja eucalyptus-karkkeja (jos niitä vielä saa; niitä pieniä).
Minun lääkkeeni: kuumaan veteen rommia ja sokeria tai hunajaa. Ei se paranna, mutta on hauskempi sairastaa.
Paranethan pian! *halaa*
Lähetä kommentti