Mielenliikkeitä

Kello on viisi iltapäivällä. 16.00 CET.
Istun työhuoneessani juostuani koko päivän asioiden, ihmisten, ajatusteni perässä. Tummanvioletit ja valkoiset tulppaanit tuoksuttavat huoneen, jonne tänään ehdin vain pienten pyrähdysten verran. Tapahtumien välinen hetki huoneessa on ajatustenvaihtoa varten. Pitäisi ravistella mielestään edellisen tapaamisen tehtävät sillä tavalla taidokkaasti, etteivät kokonaan katoa. Samanaikaisesti yritän tehdä tilaa seuraavaan kalenterimerkintään, kerätä oikeat asiat pöydänkulmalta mukaani, orientoitua uuteen kohtaamiseen. Uniikkeja jokainen vuorollaan.

Vaatekomeron ovipeilissä vilahtaa huiskiintuneen näköinen naama. Sipaisen hiuksiani ja voidetta niistämisestä rohtuneille huulilleni. Tarkistan että pöytäpuhelin on käännetty viereiseen huoneeseen. Kännykkä pöydällä saa soida jos on soidakseen, jäljitän soittajan ja palaan, kun palaan. Luottamukselliset paperit työpöydällä vilkuilevat perääni kuin varmistaen, että vedän oven perässäni lukkoon. Vedän vedän, sehän on refleksinomainen liike.

Aamulla taksi vei toiselle puolelle kaupunkia, tai oikeammin toiseen kaupunkiin, mutta kun ovat niin lähellä toisiaan siirtymää ei juuri huomaa. Katselin jäätyneelle merelle. Ajattelin, että kesällä on toisenlainen näkymä purjeveneineen, saarineen, meriveden kimmellyksineen. Tänään jäällä törröttivät pilkkijöiden 'reimarit'. Ohut lumipeite sai merenselän näyttämään valtavan kokoiselta siniharmaalta grafiikanlehdeltä. Aamusilmille sopivaa katseltavaa.

Kuljettaja oli tunkkainen, auto miestä myöten. Kansakoulukadun mutkissa havahduin hänen äkillisiin kommentteihin ruuhkasta. Minulla ei ollut hengenhätää. Olin varannut aikaa. Neuvoin tietä kysyvälle. Hakaniemen kautta, bussi 17:n reittiä, Porthaninkatua ylös ja vasemmalle, sitten mutkan kautta suoraan ja oikealle . Katselin ikkunasta helsinkiläistä aamuelämää. Monenlaista "poolopaitaa", mietin.

"Liikennemerkin jälkeen n. 50 metriä", sanoin. "Jahas, tässä varmaan", arveli kuski ja pysähdytti ajokkinsa. Tarjosin kortin..."varmistaa katetta", totesi taksimies jotakin sanoakseen koneen piipitystä odotellessaan. Kate löytyi. Mistä lie satellliitista sekin piippaus osui juuri tähän taksiin. Kuittasin kyydin. Kone ronksutteli tositetta. "Tarvinneeko tähän matkaa laittaa", väisteli mies. Ei tarvitse, sanoin ja keräsin helmani, laukkuni, taksikuitin. "Hyvää päivänjatkoa", hän toivotteli kun olin jo ulkona. Kiitos samoin, huikkasin ovenraosta ja hengitin syvään leutoa talvi-ilmaa.

Hissi vei neljänteen. Avasin oven, jonka takana odotti "pitkästä aikaa sinuakin näkee"-halauksia, hymyjä. Nostalginen aamupalaveri vuosientakaisessa työpaikassani. Kauniit taulut, taide-esineet muistuttivat ajasta, jolloin maailmaparantaja-ystäväni kanssa sisustimme uutta työtilaa itsemme ja kollegoidemme iloksi. Havahdun, että siitä on tasan kymmenen vuotta.

Kymmenen vuotta. Sen verran oli äidin kuolemasta kun isäni vihittiin uuden vaimon kanssa. Samana toukokuisena päivänä minä täytin kymmenen vuotta.

Kymmenen vuotta on siitä kun lapset muuttivat pois kotoa ja minä muutin pieneen poikamiestyttö-huusholliin. Elämänopettelua sekin ajanjakso. Onnellista, vireää, joskin työteliästä aikaa. Kymmenen vuotta sitten lainasin kuopukseni kännykkää kun lähdin Rudi-huiskuhännän kanssa maalle! Koiranpoika, leikkisä mutta jääräpäinen welsh corgi pembroke, oli silloin 7-vuotias. Nyt Hän huiskauttaa ketunhäntäänsä pilvenreunalta.

Kymmenen vuotta sitten elettiin fuusioiden ja organisaatiomuutosten jälkimaininkeja. Muutaman kerran on pyörähtänyt senkin jälkeen. Fingelska työkielenä on lisääntynyt. Kolmikirjaiminen kieli on vakiinnuttanut paikkansa.

Palasin palaverista työpaikalleni. Sähköposti oli suoltanut illan ja aamun välissä 31 viestiä, keltalippurivistö muistutti tämän työpäivän prioriteetit. Käväisin lounaalla, mummonlihapullia kermakastikkeessa, myös take away-versiona. Lounasseuralaiset olivat lomatunnelmissa. Rukalle, Pariisin Disneylandiin, mökille, Itävaltaan Alpeille... Hiihtolomaviikko on hyvää aikaa olla töissä kun suurin osa lomailee. Minäkin kaksi päivää to-pe.

Sähäkkä iltapäivä jatkui puhelinkokouksella, norjalaisen kollegan edestakaisella konsultoinnilla, 'ovenrakoihmisten' kysymyksillä, esitysmateriaalien tekemisellä, kannanotoilla sinne tänne ja tuonne. Kolme varttia kuuntelin ja kannustin vakavailmeistä ja huolientäyttämää työntekijää. "Arvostan, että sain tulla puhumaan", hän sanoi lähtiessään. Niin minäkin, että tulit, sanoin ja tartuin häntä olkapäästä. Asioilla on tapana järjestyä.

Kello on viisi iltapäivällä. 16.00 CET.
Muutama asia vielä, kiireisimmät iimeilit ja sitten kotiin.
Uppouduin tekemisiin. Kello oli seitsemän, kun sammutin työhuoneen valot, hyvästelin tuoksuvat tulppaanit.

Vaiheikas, työteliäs mutta antoisa päivä.

Asioilla on tapana järjestyä.