Perjantai-aamuna aikaisin oli varattu hiustenlaitto Kruununhaassa. Mies lähti samalla ovenavauksella Hämeeseen. Puolivuotiskontrolli käynnistyy labrakokeilla. Ajeli sieltä mökille lintusten eväspussit mukanaan: kuivuneita leipiä, pähkinöitä, auringonkukansiemeniä, talipalloja ja läskiä. Kovat pakkaset pörhistyttävät pikkulinnut pulleiksi. Ei siis ruoka, jota kylminä päivinä kuluu kyllä enemmän.Kipakantuntuinen pakkasaamu jähmetti. Minun tuurilla bussit menivät juuri nenän edestä. Liisankadulle päästyäni jäädyin lisää, varpaita myöten, kun odottelin liikenneruuhkaan juuttunutta tukanleikkaajaa. Epäilin jo että olen väärään aikaan väärässä paikassa. Soitin ja varmistin ajan: Tuusulantiellä oli liukkaudesta johtuen kolareita. "Mene siihen viereiseen kahvilaan lämmittelemään, haen sinut siitä kun pääsen perille", ihana hiusspesialistini ehdotti. Meninkin. Kuppi kuumaa kahvia sulatteli enimmät jäähileet kehostani.
Vartin kuluttua pääsin kampaajantuoliin ja sain höyryävän kuumaa mustaherukkamehua kupillisen! Onko parempaa palvelua missään! Hyvinleikattujen hiuksien lisäksi sujautti kampaajani vielä tukkaharjan lahjaksi, pahoitteluna myöhästymiselle. Kiitos!
Mietin illalla lähteäkö mökille vai huilatako kaupungissa. Olo on ollut tukkoinen nuhasta ja kurkkukivusta johtuen jo melkein viikon. Mutta kaipasin miestä, takkatulen ritinää, tuvan lämmintä syliä. Pikaisen päätöksen tehtyäni havahduin ehtiväni klo 19.06 junaan, johon just ja just ennätin. IC 181, vaunu 4, ikkuna 13, lueskelin koordinaatteja matkalipustani.
Muistot menneiltä vuosilta tulvahtivat mieleen. Rautatieasema oli muutaman vuoden ajan osa "kotiani", sen eteinen, jonka kautta tulin ja menin. Niistä vuosista voisin kirjoittaa monenlaisia matkakertomuksia... kun olisi aikaa. Hm hm.
Aikataulun mukaisesti 20.09 olin Hämeenlinnassa. Lähes kolmenkymmenen asteen pakkanen ei hyydyttänyt junaa- ihme kyllä.
Pakkasukko narisi miinus 29-asteisena mökkirannassa. Koskemattoman lumen hiljaisuus. Pakahduttavan kaunis luonto. Tähtien täyttämä taivas. Ja ihana mies, joka oli lämmittänyt uuninkyljessä minua varten villapaidat ja housut. Vajaa pari tuntia sitten tungeksin Helsingin rautatieasemalla ja nyt istuin kaiken ulottumattomissa.
Kaukana kavala maailma.
11 kommenttia:
Hyvä kuva, hauska!
Eiko olekin onnekasta loytaa itsensa piilopirtista! Olla oikeassa paikassa oikeaan aikaan...:)
Pakkasta ja lämpöä, hälinää ja hiljaisuutta, yksinäisyyttä ja yhteisyyttä. Elämää ei pelkästään anneta, se otetaan ;) Hyvä kun hyppäsit junaan ja annoit sen viedä sinne minne piti.
Kuvassa talven sympatiaa ;)
Kiitos Tuima, pihalamppu mietteissään, kypärä kallellaan...
Paula, kyllä oli oikein hiljaisuuden retriitti koko viikonloppu. Flunssa vain tuntuu olevan sitkeää sorttia, nyt on ääni vuorostaan käheänä.
Kiitos Paju, tuo on kyllä totta, että elämä pitää välillä ottaakin. Talviluonto on satuolentoja tulvillaan...
Sinut on nähty bilettämässä Kalmantie 1:ssä :)
Ihanan havainnollisia ja eläviä nämä kirjoitukset ... ei sitä usein tule ajatelleeksi, miten jokin niin arkinen asia kuin junayhteys yhdistää hetkessä kaksi erilaista maailmaa ja toimii siirtymänä kahden elämäntavan välillä. Ja että vielä voi saada ne molemmat. :-)
No mutta Allyalias, mihin liemeen olet minut laittanut :) Käynpä katsomassa...
Riitta, kiitos kommentistasi ja visiitistä. Arjen onni on tai ei ole.
Rakkautta. :´)
Kokemukseesi ja tunteisiisi oli hellivää eläytyä.
Rakkautta. Se on kalliarvoista.
Kiitos Haavetar!
Rakkaus, oma puoliso ja ihana hiljainen mökki luonnon keskellä! Se on parhautta!
Kiitos, Salka!
Lähetä kommentti