Pitkäperjantaiaamuna lähdimme mökille. Kylmätuulinen päivä, mutta aurinkoa ja sisältä katsoen lämmintäkin. Krookukset hieman kasvaneet vihreää, tulppaanin versot punavihreinä tötteröinä. Puolitiessä kevät. Lämpöä vailla. Lepoa vailla. Me. Molemmat.
Välilauantai-aamuna ajelimme mökiltä Tampereelle, Sara Hildenin taidemuseoon, jossa on esillä äitini veljen, Tapani Raittilan (85v.) lähes 300 teosta käsittävä näyttely. Sykähdyttäviä maalauksia 1940-luvun ensimmäisistä öljyväritöistä vuoteen 2004, Kain Tapperin salaa pronssiin valamiin reliefeihin, lukuisia muotokuvamaalauksia unohtamatta. Tapani-eno, harmaa-polkkatukkainen pieni mies kävelykeppinsä kanssa, oli sattumoisin paikalla. Jututimme hetken. Otin enoani hartioista kiinni ja kerroin kuka olen; vanhimman siskonsa nuorimmainen. "Minä en näe oikein mitään", hän sanoi. "Se on nykyään niin että kun ihmiset elävät niin pitkään, niin näkö ehtii heiketä.." Viimeisin muotokuva on 'Södikan' tilaustyö pojastaan Hannusta, vuodelta 1999.
Matka oli elämys monella tavalla. Näyttelystä ajelimme toiseksi vanhimman siskoni luokse ja viivähdimme siellä ikimuistoisen kahvihetken. Jatkoimme matkaa miehen tyttären luokse, jossa riitti vauhtia ja säpinää; kolme villikkoa, 11-, ja pian 9- ja 7-vuotiaat lapset, 2 kissaa ja koira sekä hevoshaan Pipsa-poni ja Nelli-neiti huolehtivat siitä, että pitkästymään ei kukaan ennätä!
Iloinen välilauantai hiljentyi levoksi mökkipihassa, jossa lintuset värjöttelivät tuimassa kevättuulessa. Me laitoimme tuvan uuniin ritisevän valkean, jonka lämmössä oli hyvä olla. Unta ei kauan odoteltu. Hiljaisuus ja pimenevä ilta peittelivät meidät pois tästä maailmasta.
Pääsiäinen on päättymäisillään. Huomenna taas on arkinen työ, mutta valon ja levon voimistamina on hyvä jatkaa matkaa...
9 kommenttia:
Kiitos tuulahduksesta; ihana etta kohtasit Tapani-enon, joka Saimaan rantamilla elokuussa 1994 ikuisti lasteni luonnehdinnat siveltimin muistoksi matkaani muuttaessamme Suomesta. Ja terveisia suloisen lampimasta Floridasta, josta palasin lauantaina kevatkylmaan...
Aurinko on sama kaikille, ja kuunnousut Atlantin horisontissa. Upeita elamyksia saimme kokea Susannan kanssa.
Mukavan kuuloinen pääsiäinen, nähdä rakkaita, saada lepoa.
(muista kohtuullinen työtahti, kun palaat töihin...!!)
Ja routaisesta maasta tulppaanit ponnistavat esiin varmoina omasta tarkoituksestaan.
Kiitos terveisistä, Paula! Onko siitä jo 13 vuotta kun toisen kerran sinne merten taakse lähditte!!?? Floridan lämpö tulkoon tänne pohjolaankin. Kyllä se tuleekin...kaikki ajallaan :)
Susupetal, kiitos muistutuksesta, yritän pitää työtahdin aisoissa.
Tuima, hyvin sanottu! Tulppaanit tavoittelevat kukintaansa, elämänhalu on vahvaa. Samanlaista läpitunkevaa voimaa me ihmisetkin joskus tarvitsisimme!
Kolmesataa teosta! Luovuuden edessä katselija avaa silmänsä ja laskee päänsä: pääsee perille jonnekin sanoja suurempaan tilaan.
Purkautuuko luovuus kuin luonnonvoima? Sitä ei (onneksi) voi estää, kun on sen lahjaksi saanut.
Ihana kuulla, että pääsiäinen oli lepoa ja valoa. Toivon niitä enenevästi arkipäiviisikin!
Paju, luovuus on elämänvoima. Työkiireissäkin sitä tarvittaisiin, mutta liian ahtaissa oloissa se katoaa olemattomiin.
Kiitos Haavetar toivotuksesta! Lepoa ja valoa on pian lisää odotettavissa viikonmittaisen kevätloman muodossa. Työtahti on ollut liian tiivistä lähes koko kevään eikä oikein ole helittämässäkään, mutta pienet "breikit" tuokoon voimia ja huolenpitoa oravanpyörään.
Sivuaskel, kysymykseesi on nyt vastattu blogissani. :)
Kiitos, Heidihahmo, käynpä vilkaisemassa! :)
Lähetä kommentti