maanantaina, lokakuuta 29, 2007

Aika on kahden hetken väli

Parilla päivällä pidennetty viikonloppuloma on kaihoisasti ohi. On maanantai-aamu, tihkusateinen ja pimeä. Pihalla valaisee auringonkeltainen kuusama, joka kantaa vielä lehtiään ja katselee miten koivut sen vieressä ovat riisuneet itsensä lähes paljaiksi. Pehmeä aamutuuli nietostaa varisseet lehdet pyörteisiksi kasoiksi. En haluaisi päästää irti tästä hetkestä.

Työasiat ovat pulpahdelleet ajatuksiini pitkin matkaa. Aivan täydellistä irrottautumista en onnistunut tavoittamaan lomallani. Ruuhkaiset päivät odottavat. Sähköpostiviestit ovat todennäköisesti nietostuneet kasoiksi kuin pihapuiden varisseet lehdet. Mitä muuta siellä työmaalla odottaa? Yritän ajatella päivän kerrallaan, sillä tiedän miltä kalenterini seuraavat kaksi viikkoa näyttää.

Vielä viipyilen hetken tässä, muistelen viimepäivien virkistäviä ja levollisia hetkiä. Eilen illalla kävimme Kellomuseon näyttelyssä, jossa huomioitiin talviaikaan siirtyminen tarjoamalla ilmainen mahdollisuus arvioiduttaa vanhojen kellojen alkuperää. Upea näyttely kaikkineen.

"Aika on kahden hetken väli".

Välejä vain tuntuu olevan liian vähän, mietin mielessäni.
Nyt on aika lähteä töihin.

6 kommenttia:

Inkivääri kirjoitti...

Niinpä - liian vähän ja liian lyhyt... Voe, voe - et kokonaan pystynyt heittämään lomallakaan työtä mielestäsi? Kuulostaa vaativan kovaa stressinsietokykyä sinun työsi.

Marikki Kuusi kirjoitti...

Toivotan levollisuutta työn kohtaamiseen :-). Minä en uskalla edes katsoa työviikkojen kalenterisivuja jälkikäteen; ne näyttävät niin järkyttäviltä...

Liisa kirjoitti...

Voimia tulevaan työrupeamaasi - hetki kerrallaan! Ja niiden väliin hiukan aikaa hengähtää.

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos, Inkivääri, sykähdyttävää maustetta tarvitsisin juuri nyt, lämmintä, tuoksuvaa ympärilleni.

Marikki, lohdullinen on kommenttisi!
Hyrrä pyörähti kuin vanhasta muistista käyntiin ja toden totta - hieman kaaosta työpöydällä. Ei hyvältä näytä, vaikka iso valopilkku onkin, että olen saanut luvan rekrytoida apurin itselleni.

Kiitos, Liisa, yritän parhaani mukaan jaksottaa työrytmiä. Se ei ole kovin helppoa, mutta viisasta se on. Tänäänkin lähdin viiden jälkeen ja se tuntuu kuin olisi saanut ylimääräisen vapaan, vaikka tein yli täyden päivän. Ehkä tää tästä lähiviikkoina helpottaa.

Salka kirjoitti...

Nyt pitää muistaa että pimein ja synkein aika on vielä edessä, ei saa raataa itseään loppuun. Onneksi tulee valonjuhla, jolloin voi itsekukin uskomustensa mukaan levätä. Ja pianhan se tulee ensi vuosi, uudet ajatukset, keväthanget ja kirkas auringon kilo. Hupsista, taisin mennä hiukan asioiden edelle:D
Voimia työviikkoosi!

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos, Salka, minäkin lohduttaudun sillä että jo vajaan puolen vuoden päästä sinivuokot kurkistavat roudan alta.... :)