perjantaina, lokakuuta 20, 2006

Tapahtumien muisto, muistojen tapahtuminen



sanoja ei ole ollut puhuttavaksi asti
asia on kesken käsittelyn niin kauan
kunnes kuollut on peitetty maan multiin
kukat laskettu kauniiksi muistoksi kummulle
kiitollisena niin paljosta hyvästä, rakkaasta elämästä
taipaleesta jonka aloitit ja jonka tien päähän tulit

vaikea asia seestyy
sana sanalta

syksyinen polku on hyvä kulkea
on pakko luovuttaa, päästää irti
kivestä joka painaa,
että olisi kevyempi, tyhjempi reppu uusille muistoille
että olisi tilaa muistojen tapahtua

lehti lehdeltä luopuvat puut
silmu silmulta säilyvät kevään salaisuudet

6 kommenttia:

सारी kirjoitti...

Pidin kovasti. Hiukan synkeä alku kääntyy hienosti positiiviseksi; ajatus syksyisen polun keveydestä ja lopun lupaus keväästä tuovat toivoa, kauniisti.

Haavetar kirjoitti...

Yhdyn Sarin sanoihin. Alku kuristaa kurkkua, mutta lopuksi jalat irtoavat maasta. Sellaista se on, surun läpi meneminen.
(Kaikki eivät tosin ajankaan kanssa pääse läpi, eivät näe niitä silmuja. Sellainen on ehkä kaikkein surullisinta. *assosiatiivisesti mietiskelee*)

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos, Sari. Valo ei katoa kaamokseen vaan säilööntyy jonnekin piiloihin...

Anonyymi kirjoitti...

Kiitos, haavetar, niin se on, silmuissa on elämänvoimaa!

Anonyymi kirjoitti...

toivoa siis on...:)

Anonyymi kirjoitti...

Susupetal: toivoa on niin kauan kuin on elämää.