tiistaina, toukokuuta 08, 2007

Sata sanaa


Olo on kuin Kissa Krumeluulla Kirsi Kunnaksen 'Tiitiäisen satupuussa': ..."Puuta vain kun ravistaa, sata hiirtä putoaa". Mitä toivon ja toivonko? Eikö minulla ole jo kaikkea yllinkyllin? Ihanat lapset Äs ja Äl, Mies, mökillä sairaslomallaan perunoita istuttamassa, työtä ja terveyttäkin, jota tosin välillä - niin tuntuu - kiikun kaakun.

Sanojen sadetta ajatuksilleni, sitä toivon, jos niikseen. Kuvia on jo nähty, liian kanssa. Päiväkirjan kirjoittaminen on ollut hakusessa. Pää muita asioita liian täynnä. Se harmittaa. Eikä sittenkään. Kun suhteutan mikä on tärkeää, oleellista. Eläminen tässä ja nyt. Se ei ole itsestäänselvyys. Sairaus tulee ja vie. Kysymättä lupaa. Niin läheltä ja vahvasti olen viime aikoina sen kokenut. Kaikki muu menettää merkityksensä, kun ymmärtää, että Elämä on lahja, lainaksi annettu. Ei sitä kukaan maksa takaisin. Se otetaan kun se annetaan. Eletään ja sitten yhtäkkiä kaikki on ohi. Hautakiveen ei tule merkintää olitko sitä tai tätä. Kynä tippuu kädestä. Tai lapio. Tai kirjoittaminen.

Sataa sanaa, editoin teemaa.
Pahoittelen, että niitä tuli 148.
Ei minusta ole raameihin.
152.


***************************
KISSA KRUMELUU

Silkkiturkki, ruususuu,
pieni kissa Krumeluu,
pienen pieni kissa
istuu aatoksissa.

Miettii kissa Krumeluu:
Missä on se suuri puu,
jossa niin kuin omenoita
kasvaa hiiren penikoita.
Puuta vain kun ravistaa
sata hiirtä putoaa.

Niitä sitten popsimalla
söisi pienen sienen alla
kissa Krumeluu,
pieni ruususuu.

6 kommenttia:

Liisa kirjoitti...

Sata sanaa elämästä tässä ja nyt. Meillä on vain tämä hetki. Raamit ja muotit puristavat. Tämä on hyvä juuri näin.

Anonyymi kirjoitti...

Ihana kirjoitus! Tuli lähelle, otti omaksi, kirkasti, arvosti: raamit on puhkottava, aidat kaadettava, elämä on. Sairaanakin. Silmäkulmassa kimmeltävät kyyneleet kypsyttää kiitollisuus.

sivuaskel kirjoitti...

Liisa, hetken merkitys tuntuu olevan vuosi vuodelta suurempi. Niin se vain on. Tunnissa on 60 minuuttia ja joka minuutti, jopa sekunti,on elämä jossa elän. Vammelvuoko kirjoitti rakkaudesta jotenkin että "Niin pieniksi kasvoimme äskettäin, olit vaahteranlehdellä vierelläin, niin väljästi mahduimme sekunnin rakoon kuin onni ois antaunut onnemme jakoon"...

Paju, kauniita ajatuksia sinulla.
Elämä on.

Anonyymi kirjoitti...

Sanasadetta toivon sinulle! Virkistävää.

Sattuvia sanoja sinulla täällä, eikä yhtään liikaa!

Salka kirjoitti...

Samaa mieltä Kutuharjun kanssa! Sanoja sopivasti:)Kiitos haasteeseen osallistumisesta!

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos, Kutuharju. Seison tässä sateessa, joka tosin valuu kuin hanhen selästä... :)

Salka, kiitos haasteesta jota se todella olikin.