maanantaina, toukokuuta 14, 2007

Värejä

Maanantai on väri-intuitiossani harmaa. Tiistai syvänsininen. Keskiviikko sinapinkeltainen. Torstai vesiväriveden värinen, hailakka. Perjantai purppuranpunainen. Lauantai vahvasti siniharmaa. Sunnuntai on ainoa viikonpäivä jolle en tiedä väriä. Ehkä oranssinkeltaista?

Ihmisen mieli kuin kollaashi, akvarelli tai värikylläinen öljyvärimaalaus. Inspiraation mukaan. Paul Kleen kubistiset ja naivistiset teokset ovat nekin osa mielenliikettäni. Niiden rytmi ja lapsenmielisyys viehättävät. Ostin esikoiselleni eräänä jouluna kauan sitten joululahjaksi keltasävyisen kehystetyn "kopio-Kleen", jossa oli tikku-ukko-ihmisiä. Jokin aitous ja onnellisuus siitä huokui. Viehätyin tauluun, jonka nimeäkään en enää muista.

Tammikuu on ruskea, helmikuu vaalea, mutta vahvan keltainen, maaliskuu valkoharmaa, huhtikuu siniharmaa, toukokuu vedensininen, kesäkuu keltainen, heinäkuu viljapellon värinen, elokuu syvän sininen, syyskuu okraa, lokakuu kuin Eva Cederströmin taulujen sini, marraskuu ruskanpunainen, joulukuu vihertävän valkoinen.

"Ei mikään lintu eksy tähän lymypaikkaani,
ei mikään musta pääskynen kaipausta tuoden,
ei mikään valkea lokki myrskyä ennustaen.
Kallioiden varjossa on minun kesyttömyyteni varuillaan,
valmiina pakenemaan pienintäkin risahdusta, lähestyvää askelta.
Äänetön ja sinertävä on minun maailmani, autuas..."

Edith Södergran; Kultaiset linnut, Karisto 2005, 5.painos

7 kommenttia:

Allyalias kirjoitti...

Kiitos taas ihanasta runosta :) Tykkään itsekin Kleestä kovasti.

Haavetar kirjoitti...

Kiitos väririkkaasta tekstistä!

En ole viikonpäiviä ja kuukausia väreinä ajatellut, tunteita tosin toki, ihmisiäkin. Hmmm. Jää mietityttämään.

Anonyymi kirjoitti...

Pojantytär, joka rakastaa piirtämistä, kysyy lempiväriäni. Huomaan, että se vaihtelee. Varmuutta ei ole – kesyttömällä –, mutta silmät ja mieli löytävät, kun kylliksi etsivät ;)

Tässä aamussa kuultaa vanha roosa.

Liisa kirjoitti...

Kiitos tästä väriterapiasta. Ajatteluttaa. :)

Anonyymi kirjoitti...

Olipa hauska pujahtaa ajatuksiisi vareista...minullakin sanat hahmottuvat eri muotoisine vareineen! Toukokuu on lammin keltainen, vihertava; ONNEA sinulle syntymisen ihmeesta 16.5.

sivuaskel kirjoitti...

Allyalias, runon loppu on hieman synkeä, mutta juuri tuo pätkä sopi jotenki eilisiin fiiliksiin..

Haavetar, värien kautta ympäröivän maailman hahmottaminen on tiedostamatonta kuten sekin, että viikonpäivät kulkevat vinosti alaspäin viettävällä suoralla ja kuukaudet ympyrässä...

Paju,lempiväri voi tosiaan vaihdellakin, joillekin se on pysyvä, mutta minullekin se vaihtelee... Aamusi vanha roosa sai liikkeelle mielikuvan kiireettömästä aamuhetkestä, olkihatusta ja koivunlehtien lomitse pilkottavasta pehmeästä valosta...

Liisa, mukava kun piipahdit väripohdinnassa... :)

Paula-sisko siellä merten takana, kiitos onnitteluista! Huomenna äitikin täyttäisi 88!

Anonyymi kirjoitti...

Onnea, Sivuaskel!

Juhlapäivänäsi paistaa aurinko; se lämmittää seuraavaan syntymäjuhlaasi asti, jolloin alkaa uusi onnen kierto.

Onnea tänään, onnea huomenna, onnea aina!