perjantaina, lokakuuta 26, 2007

Aamun valossa

Kirjamessusin eilen. Aamupäivä oli ajankohtana hyvä, koska tungosta ei ollut. Kiertelin kiireettä osastolta toiselle, pysähtelin kuuntelemaan kirjailijahaastatteluja, selailin uutuuksia ja silmäilin divareiden kellastuneita kirjoja, lehtiä. Löysin pari joululahjakirjaa tyttärilleni ja miehelle, joka tulee löytämään nostalgisen ja uniikin yllätyksen joulukuun puolivälissä mökkirannan postilaatikosta.

Oheistapahtumana löin hopeisen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlakolikon tuliaiseksi miehelle, jolla on mielenkiintoinen, sekalainen kokoelma vanhoja rahoja. Rahan arvo on suurempi kun se on itselyöty, kuvittelen. Pujottauduin siis markkinamiesten ansaan. Mitäs sitten, ei tämä elämä niin vakavailmeistä pidä olla. Sitäpaitsi; mitä muuta kuin businestä kirjamessutkaan ovat. Mielenliikkeiden, pohdintojen markkinapaikka.
Muistelin viime vuoden käyntiämme messuilla. Silloin oli jäätävän kylmä päivä. Eilen oli pehemätuulinen syyssää. Poikkesin myös ruokamessuilla, josta jäi hieman viimeistelemätön maku suuhun. Sekava ja laimea tunnelma. Peräpohjolaisen isän tyttärenä ostin muoniolaisilta leipäjuustoja ja poron sisäpaistin, jonka valmistan viikonloppuna mökillä. Ensin voita ja hunajaa pannulle ja paistinsyyt "kiinni", sitten uuniin paahtumaan, neuvoi emäntä tiskin takana.

On perjantai-aamu. Kahvi tuoksuu. Kynttilöiden liekit valaisevat. Muistelen lämpimin ajatuksin ystävääni Oulussa, jossa hänet pikaisesti tapasin työpäiväni päätteeksi pari viikkoa sitten. Ajattelen lapsiani. Kuopus matkustaa huomenna merten taakse Montrealiin parin viikon lomalle, esikoiselleni lähetän halauksia ja voimia gradun tekemiseen. Amerikan siskolta tuli sähköpostiviesti. Oli leipomassa taatelikakkua ja suunnittelemassa Thanksgiving-juhlan menyytä. Pumpkinpie ja Butternutsquash-keiton reseptejä voisin minäkin kokeilla. Ehkä saan systerin reseptit 'iimeilinä' joskus.

"Valaise ihminen, heijasta hellyyttä
kuin kuu
häneen joka juuri nyt valoa tarvitsee.
Lapseen
hän on valon ansainnut
ja aikuiseen
kun huolet painavat
ja epätoivo ryskyttää ovea
eikä sydän tahdo enää yrittää.
Ja vanhukseen
kun hän paljastuu
vähitellen luhistuvien muuriensa takaa
ehdottomaan valoon."

Liisa Laukkarinen; Vahva ja avuton, Tammi 1985

8 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tunnelmallinen ja levollinen aamuhetki täällä Sivuaskelen kirjamessunurkkauksessa, kiitos! Taida hipsiä tänään itsekin nuuhkimaan kirjallista ilmaa :)

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos Kutuharju, tuoksuvaa kirjallista päivää ja paljon ahaa-elämyksiä messumatkaasi!

Anonyymi kirjoitti...

Hauska tuo raha. Ja ilman muuta erittäin arvokas itse painettuna.

SusuPetal kirjoitti...

Totta, viiime vuonna oli jäätävän kylmää, kun puski tietään Pasilassa.
Itse en ajattelekaan katsovani kirjoja, tapaan ystäviä. Olin Turun kirjamessuilla lokakuun alussa, siellä oli mukavan väljää, intiimiä ja leppoisa tunnelma -lauantaina!

Anonyymi kirjoitti...

Kun on aikaa pysähtyä, tulevat mieleen läheiset ja lämpimät ajatukset, juuri noin kuin osuvasti kuvasit.

Anonyymi kirjoitti...

Avajaispäivänä oli todellakin melko leppoisa tunnelma kirjamessuilla. Divariosaston jälkeen parasta messuilla oli viinimessut. Menimme kokoustamaan ihan oikeita työasioita viinimaistelualueelle, ja huonostihan siinä kävi. Klo 14 oltiin jo aika "kirjallisessa" tilassa. No, työasiat saatiin hoidettua ja itsekin selvisin ennen illan Carnegie Art Awards-avajaisia Kiasmassa.

sivuaskel kirjoitti...

Kiitos ajatuksistanne, thp, susu, katriina ja milvus!

Loma takana, työ edessä. Mutta vajaan puolen vuoden kuluttua pilkistävät jo ensimmäiset sinivuokot mökkitien varressa! :)Ajatelkaa sitä kun sade tihkuaa ja on niin pimeää ettei aurinkoa luulisi olevankaan. On se!

Salka kirjoitti...

Mukavaa lukea toisten ihmisten kertomuksia messuilta. Itselläni jäi nuo messut väliin tällä kertaa, viime vuonna taisin olla sekä Turussa että Helsingissä. Kaunis ja herkkä runo.