Lumen valossa, kevään pimeässä

Viikonlopuksi matkustin maalle, 16.09 oli juna Hämeenlinnassa.
Rakas Ihmiseni vastassa niinkuin kymmeniä kertoja ennen parin vuoden ajan, kun matkustin edestakaisin kolme kertaa viikossa. Iloisia saapumisia, haikeita lähtöjä. Vilkutuksia, halauksia, suudelmia. Lähdön hetkellä InterCityn yläkerroksesta viimeiseen näköyhteyteen asti.

Perjantaina paistoi aurinko. Kävelimme autolle. Epämääräinen ilo ja suru leijaili hiljaisena haamuna etupenkeillä koko matkan asemalta mökille. Kuulostellen, pidättäytyen, neuvottomana Ison Epätietoisuuden edessä. Elämänsyrjässä kiinni Rakastan Sinua, Ihmiseni enemmän kuin osaan sanoa, rutistaa.

Kun saat tietää vakavan epäilyksen munuaissyövästä, yrität hahmottaa asiaa. Pelkkiä kysymyksiä. Kuin salama taivaalta terveestä tulee sairas. Ilo murenee sisältäpäin. Asioiden merkitykset muuttuvat. Seilaat avomerellä ilman purjetta, ilman moottoria, ilman tietoa mihin olet menossa. Vain Pelko siitä milloin ilmestyy näkymätön kallio johon paatti rysähtää.

Mökin pihassa paistaa aurinko. Pihalinnut laulavat kevättä. Nälkäiset keltasirkut, tali- ja sinitiaiset, käpytikat, puukiipijät, vihervarpuset, naakat, närhet, varikset ja harakat. Kaikille kelpaa ruokintapaikan eväät.

Astumme tupaan. Niinkuin aina - se ottaa meidät lämpimään syliinsä. Kietoo meidät turvaan, tarjoaa meille mahdollisuuden karistaa kaupungin pölyt, kiireet, turhanpäiväisyydet.

Alakuloinen ilo purskahtaa itkuksi, pitkäksi nyyhkytykseksi kun äkisti tarraudumme toisiimme ja tunnemme molemmat miten rakkaita, tärkeitä toisillemme olemme. Ei tämä ole totta - ja kuitenkin möykky sydänalassa yötäpäivää muistuttaa, että tämä ei ole unta.

Hiihdimme järvenjäällä. Lumen ja auringon välissä oli hyvä hengittää.

Ei löydy sanoja, ei muuta kuin että RAKASTAN SINUA MIES! ELÄMÄNI, KAIKKENI. SINÄ. VIERELLÄKULKIJANI.

Nyt on maanantai aamu. Mies lähti töihin. Piinaviikko jatkuu torstaihin, jolloin selviää missä vaiheessa sairaus on.
Minulla möykky puristaa rintaa. Oksettaa fyysisesti, mutta en oksenna.
Mistä saamme voimaa kestämään nämä päivät ja yöt?
Toisistamme.