Heräsin auringonvaloon klo 4.50. Arvelen, että eilinen 16-tuntinen työpäivä pyöritti kehoa ylikierroksilla. Virkeänä kuin viereisen koivikon satakieli nousin kahvinkeittoon. Raikas tuuli puhalteli parvekkeella; täydellinen kesäaamu, mutta lämpöä saisi olla enemmän.
Klo 6.10 seisoin tuulitunnelissa kesäaikatauluun siirtynyttä bussia odottamassa. Muutama satunnainen työhönmenijä, citypulujen kurnutus ilmastointiputkien välissä, roskainen kadunpätkä kaupungin lakaisuyksikköä vailla. Ankean ja pimeän tunnelin molemmista päistä tulvi aamuinen valo - toisin kuin talvella, jolloin pimeä viima hytisyttää kulkijaa. Silloin ei tunnelinpäässä ole valoa, ei edes hämärää kajoa.
Ihana koiranputkien ja oratuomipensaiden tuoksu kietoo minut astuessani pois bussista. Siniset villilupiinit ovat jo avautuneet polun varrella kun astelen mäkeä ylös työpaikan pihaan. Varhaiset kesäaamut ovat parasta mitä tiedän - maalla tai kaupungissa.
Työpäivä alkaa kolmen tunnin kokouksella: katsotaan mitä on saatu aikaan, mitä loppuvuodeksi vielä olisi ehdittävä. Operatiivisia riskejä, jatkuvuussuunnitelmaa, HR-tiimin tehtäväsalkun läpikäyntiä, äitiyslomasijaiseksi rekrytoidun uuden työntekijän perehdyttämistä työsuhdeasioiden hoitoon, henkilöstömäärän ennustamista 6 kvarttaalia tästä eteenpäin, palkkaesityksiä, rekrytointi-ilmoitusten laadintaa, lähtöhaastattelujen tekemistä, Executive Audit-prosessin valmistelua, ESI 2006-segmentoinnin loppuviilauksia, oman kehityskeskustelun muistiointia....
Mielenkiintoista ja antoisaa työtä, jota aika ajoin tuppaa olemaan yli tarpeen - erityisesti näin muutamaa päivää ennen kesälomaa. Ei se mitään kun sen tietää.
******
Mies vilkutti parvekkeelta. Toipuu hyvää vauhtia, mutta lepo on edelleen tärkein lääke antibioottien lisäksi. Rakastan elämää. Juuri nyt ja juuri sellaisena kuin se minulle, meille on katsottu sopivaksi.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti