siivekäs valkoinen talo tuijottaa
merelle, on tuijottanut
jo kauan
valkoiset design-huonekalut kuiskailevat toisilleen
ihmisen kokoista ikäväänsä
lattianrajassa bonsai-puiden rivistö kurkkii
ikkunantakaiseen puutarhaan
olohuoneen ja kirjaston välisen hallin seinällä hymyileviä
kasvoja, kuin muistona jostakin
valkoiseksi rapatun pihamuurin takana vihertää
elämätön avara elämä
torstaina, tammikuuta 11, 2007
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
17 kommenttia:
Asunto kuin lintu joka ei päässyt lentämään. Keinotekoinen avaruus sen sisällä vain tehty pitämään luonnon villi, pelottava avaruus aisoissa. Näin tulkitsin tätä runoasi.
Tämän runon voi tietenkin tulkita kuten Allyalias.
Minulle heräsi kysymyksiä: Ovatko asukkaat jo poistuneet, jättäneet talon tyhjäksi, muurien takainen vihreys, ja kuvat seinillä viittaisivat siihen.
Vaiko ovat vain tienaamassa rahaa valkoisten kalliiden kulissien ylläpitoon. Avara valkoinen on eri asia kuin se muurintakainen vihreä avara.
Minullakin on olohuoneessa modernia valkoista istuttavaksi; silma lepaa suoniityn ja 100-vuotiaan hyvinhoidetun punaisen navettavanhuksen maisemassa. On myos vanhaa kuten lahes 100-vuotias kirjahylly puolisoni kotoa...tarvitsemme perinteita ja nykyisyytta. Ja todella: lintujen on paastava lentamaan!
Allyalias, jäljillä olet. Asunto on hengetön, asukkaat eivät ehdi töiltään, rahanahneuttaan nauttia kauniista kodistaan.
Leonoora, tulkintasi on aika lähellä ajatustani. On hienoa, on avaraa, on puitteita, mutta ei ole henkeä, ei aikaa elämiselle. Työ vie, elämä on muuttunut suorittamiseksi, elämän onni on materiassa, illuusiossa että "rahalla saa ja hevosella pääsee". Hymyilevät kasvot seinillä muistuttavat ihmisistä joita koti kaipaa täyttääkseen tarkoituksensa.
Elämän onni ei tule rahasta eikä tavarasta.
Paula, vanhan ja uuden kohtaaminen on sopusointua, kaunista parhaimmillaan.
Tärkeintä on talon henki, tunnelma, joka ei synny seinistä, paikasta, huonekaluista, näköaloista. Se syntyy sydämestä ja läsnäolosta.
Pienen bonsait aavistavat, että ulkona jossakin olisi avarampaa. Mutta se ei ole kaikille mahdollista, ihan oikeasti.
Ajatuksia herättävä hyvä runo.
Minä koin runossa jotakin pelkoa, uskalluksen puutetta lähteä ansarista ulos maailmaan, missä on elämä.
Runon valkoisuus merkitsee elävältä haudattua, kulissia; viherrys puolestaan elämää, vapautta. Siinä maailmassa ei tunneta tavaraa eikä kiirettä. Ihmisen on siellä hyvä.
Oikeasti näitä valkoisia designkoteja varmasti on.
Kuolemaa.
Kiitos hienosta runosta! Valitsen evääksi hennon vihreän.
Aamulla kun luin runosi tuli heti mieleen siivistä ja elämättömästä elämästä pari opiskelijaani, joita yritän patistaa kielikursseille. Itse sanovat että haluaisivat oppia mutta eivät vastaa meileihin kun muistutan että kurssi alkaa maanantaina. Siivet on mutta ei nyt ehdi lentää. Liikaa töitä - joo joo!
Nyt uudelleen luettuna runosi onkin ihan erilainen kuin ekalla kerralla lukiessani. Ja kun lukee muiden kommentit, runo monipuolistuu entisestään. Tämä kommentointi blogeissa onkin mitä mainioin juttu.
Ai niin, anteeksi, unohdin kommentoida runoasi! Siitä välittyi minulle ihmeellisen elävästi pysähtyneen ajan, täyttymättömän tyhjyyden ja odotuksen tai haikean kaipauksen tuntu. Siinä ollaan menneisyyden ja tulevaisuuden välissä, mutta nykyisyys on poissa olevaa.
Luin runosi monesti.
Liisa, kiitos ajatuksista. Bonsait voi olla ronkelia lajia eivätkä viihdy ulkona kotimaan ilmastossa... vapautta kai kaipasivat kuitenkin...
Maijamuru, ehkä sitäkin, pelkoa kohdata elävä elämä...
Paju, osuit ytimeen. Todella näin ajattelin. Vaikea muotoilla sanoiksi.
Arkiterapeutti, niin on...nykyisyys puuttuu, elämä on muualla kuin kodissa..
Isopeikko, kiitos lukemasta.
Kaikkineen kiitos monenlaisista kiinnostavista tulkinnoista kommenteissanne. Ehkä olisi pitänyt lisätä kaksi sanaa viimeiseen lauseeseen: "Tieltä katsoen valkoisen pihamuurin takana vihertää elämätön avara elämä"...
Näitä on nykyään jopa kaltereitten ja sähköaitojen takana. Siinä sitä on avaruutta.
Helanes, 'turvallisuus' ennen kaikkea. :)
Tulee tosiaan tunne, että ovet olisi avattava, ihmiset päästettävä sisään tai ulos. Tuhlausta ja turhaa pelkoa olla näin.
Niinpä, hetket, elämisen avaruus on ihmismielessä, korvien välissä.
Lähetä kommentti