Elsa, 92

Poikkesimme vuodenvaihteesa Elsan luokse, jonka valkoinen talo on kylätien varressa, pian hautausmaan jälkeen vasemmalla. Piha oli hiljainen. Arvuuttelimme, oliko Elsa kotona vai sairaalassa. Tuvassa oli valo, ja tarkemmin katsottuani huomasin Elsan istuvan keittiössä, selin ikkunaan päin.

Kop, kop.. avasimme oven eteiseen, eteisestä tupaan. Elsa-ystävämme istui keittiössään pöydän ääressä Pirkka-lehden ruokareseptejä lukemassa. Hopeanharmaat hiukset kauniisti kiharalla. Uunista levisi ihana ruuantuoksu. Iltaa, sanoin ovelta. Elsa havahtui lukuhetkestään. Sanoin iltaa uudelleen. Tulimme toivottamaan sinulle hyvää uutta vuotta, jatkoin.

Lyhyen hetken hämmästeltyään, äkkinäiset vieraansa tunnistettuaan, sanoi: "Voi, voi kun ei poikakaan ole kotona... mitä minä nyt tarjoaisin, alkoi Elsa touhuta.

Ei mitään, ei mitään, istu vain ihan rauhassa, toppuuttelimme. Tulimme tapaamaan Sinua ja kiittelemään siitä jutusta, jonka olit kirjoittanut pitäjän Joululehteen, sanoimme.

Toimme sinulle - kukkien rakastajalle - kimpun sireeninoksia ja sinisarja- kukkia. Mies availi pakettia: Tässä sulla onkin ihmettelemistä minkälaiseen maljakkoon kukat asettelet, kun kukkakaupan tyttö teki kimpusta sellaisen, että on vaikea löytää sopivaa maljakkoa. Olisimme halunneet hieman toisenlaisen sidonnan kukille, jatkoi mies. No, se on kukkakauppiaan näkemys, tuumasi Elsa suvaitsevaisesti ja ymmärtäen. Hän nousi penkiltä ja sanoi, että oottakaapas vähän....viipyi hetken kamarin puolella ja palasi painava, leveäsuinen lasimaljakko sylissään. Pysyvät tässä hyvin pystyssä, sanoi. Taitavat tuoda niitä Hollannista tähän aikaan, hän tuumi.

Ettekö edes jäätelöä ottaisi, sanoi Elsa ja oli taas nousemassa penkiltään, mutta uskoi lopulta, että halusimme vain hetken kuulla kuulumisia. Elsalla tarinoita ja muisteluksia riittää. 92 vuoteen mahtuu monenlaista.

Katselin hänen pitkiä, hoikkia sormiaan, jotka lepäsivät lehden päällä. Kaunis vanhus myös kasvoiltaan. Tummissa silmissä häivähtää iloinen pilke hänen muistellessaan vuosikymmenien takaisia asioita. Puhe tipahtelee tasaisesti, hämäläismurteella. Mieleltään virkeä ja aikaansa seuraava.

Pyysivät kirjoittamaan miltä tuntuu olla vanha, sanoi Elsa. Tuli vähän kiire saada sitä valmiiksi, kun kirjoitan käsin ja se on vähän hidasta. Olen vain odottanut, milloin saan moitteita siitä kirjoituksestani kun arvostelin vähän kipakasti kunnanherrojen päätöksiä ja sairaalan huonoa palvelua.

Eihän siinä mitään moittimista ole, sanoin. Juttuhan oli lisäksi hauska ja moni-ilmeinen. Niinkuin se muisteluksesi kampaajantuolissa istuessasi:

"Soittaa rimpautin kampaajalle ja ihan vahingossa siellä olikin jakkara tyhjänä... Pohdin mitä päälle ja mitä jalkaan, enkä muistanut Peltolan papan määritelmää. Jos taivas on rastaanrintaisessa pilvessä ja kaikki pahat ämmät on päässyt aamukahveeseen, niin selkiskö se ilma sitten - vai satoiko? Aikaa ei ollut arvailuille ja tennistossut jalassa istahdin tuota pikaa kampaajan tuoliin.

Kampaajan toisessa tuolissa istui nuorehko pyylevä, puhelias rouva.... Minun harmaitten haivenien alla aivot pyöriskeli tavallisissa arkihuolissaan ja taisi olla huonon kuuloni syy, etten heti huomannut että naapurituolissa olija kertoili jo autosta: "Jos minä kerran ajan sitä autoa, niin minä todella ajan sitä ja jos siinä vieressä vikistään ja väitellään, niin minä seisotan auton ja siirrän äijän takapenkille ja jos se sieltäkin säksättää, niin seisotan taas auton ja nostan koko äijän ojanpenkalle ja jätän siihen."

Katsoin kumppania paremmin ja ajattelin, että Peppi Pitkätossuko siinä vierellä puhuu, joka noin vaan miehiä mielensä mukaan nakkelee, ja minkälainen tiitiäinen mahtaa olla se mies, jota tuolla tavoin kohdellaan. Rouva oli kyllä tukevahko keveässä rimpsumekossaan, jonka helman poimujen alta pilkisteli miltei olematon kenkä. Suunnattoman suuri rusetti oli varpaiden kohdalla, ja siinä kai oli nahkaa enemmän kuin koko kengässä muuten oli.

Hän katsoa napitti minua kuin odottaen, ottaako tuo ihminen uskoakseen hänen puheitaan ja yhtäkkiä kysäisee, kuinka vanha te olette. Vastasin lähenteleväni yhdeksääkymmentä. Hän yritti pompata puoliksi seisomaan siunailemaan ja miltei huusi: Herran jumala, sehän on kauheaa- kamalaahan se on että yhdeksänkymmentä, ja silmät kuin kauhusta pullollaan.

Yritin lohdutella häntä ja vakuuttaa ettei siinä ole mitään kamalaa eikä kauheaa, sitä ikää karttuu ihan itsekseen. Kun sinäkin siitä tarpeeksi monena aamuna tassuttelet keittämään perheellesi aamupuuroa, niin et ehdi paljon edes huomatakaan, kun olet jo yhdeksänkymppinen....Hetkisen kuluttua tuolista nousi upean kampauksen omistava nuorekas tumma nainen, joka vielä ovelta heitti minulle epävarman silmäyksen kuin peläten, että vanhuus ja ryppyisyys olisivat tarttuvaa, ja ikään kuin ruttoa peläten hän livahti ovesta ulos."

Elsan talon takana on valtava, hyvinhoidettu kasvi- ja kukkamaa. "Reilusti yli kymmenen vuoden ajan on nuo ohikulkijat komennelleet minua pois tuolta peltotilkultani, mutta siitä huolimatta raahaannun aina kasvimaani laitamille."

"Vanhuudessa ja minun vanhuuden päivissäni ei kai ole mitään erikoista. Toisena päivänä kuljen nokka maassa ja toisena vähän nostan sitä kuten kaikki toisetkin vanhat. Teen työtä silloin kun jaksan, sillä minä en ole koskaan potenut työn puutetta. Joskus kuten nytkin istun tässä, katselen ja ihailen tätä luojan luomaa ja ruskan kauniisti värittämää iltapäivää, tunnen kiitollisuutta siitä että on yhä olemassa ja elämässä. Odottamassa, mitä uusi päivä toisi tullessaan tässä kiireisessä maailmassa."

Elsa nousee penkiltä katsomaan uunissa olevaa paistostaan. Kokeilin vähän uudenlaista laatikkoruokaa, tiedä sano, mitä on, hän puhelee. Makea punajuurentuoksu leviää lämpimästä uunista.

Viimainen vuodenvaihteen pakkaspäivä on pimentynyt illaksi. Tuvassa on lämmintä elämisen valoa. Olemme läsnä toisillemme. Elsan muisteluksia kotipitäjästä, lapsuudesta, sotavuosista, työnteosta, elämisen taidosta voisi kuunnella pitkään.

Meidän matka jatkuu mökille. Halaamme Elsan ja kiittelemme mukavasta hetkestä. Toivotamme terveyttä ja elämänpäiviä eteenpäin. Poikekkaa taas, sanoo Elsa ja vilkuttaa meille eteiseen asti.