"Äiti, kerro taas se tarina niistä mummoista, jotka liukastelivat", pyysivät molemmat pienet tyttäreni aina kun leivoin korvapuusteja.
Ensin lanattiin tie: pehmeä, kardemumman ja rusinoiden muhevoittama taikina muuttui kaulimen taikavoimasta leveäksi tieksi. Juuri kun tie oli saatu valmiiksi, satoi jäätävää tihkua. Pehmeä voi levittyi kiiltäväksi jääksi taikinan pintaan. Rusinoiden mustat muhkurat pullottivat kivinä jääpeitteen alla.
"Voi ei, nyt on kyllä niin liukasta, että mummelit eivät pysy pystyssä", sanoin. "Tie on hiekotettava huolella". Pienten tyttöjeni silmät nauroivat ja posket punoittivat: "Nyt sun on laitettava kanelia", tiesi esikoinen. Kuopus nyökkäili vieressä.
Juuri kun olimme saaneet tien hiekotettua alkoi tiheä lumisade. "Voi ei, hukkaan meni hiekotus", huokasin minä ja sirottelin valkoista kidesokeria koko tien leveydeltä.
"Mutta miten niille mummoille nyt käy, eihän sitä voi enää hiekottaa", huolehti kuopus. "Ei voi, ei", sanoin ja jatkoin: "Huiiii....nyt menee mummeleilta jalat alta kun koko tie rullaantuu näin...näin...näin."
Saduissa tapahtuu usein ihmeellisiä asioita.
"Nämä pienet mummelit olivat tyytyväisiä kääriydyttyään rusinaiseen kanelintuoksuun", sanoin.
Pikkuiseni nyökkäilivät hyväksyvästi ja seuraavan taikinapalan tarinassa toinen sai olla hiekottaja, toinen lumisateen ripottelija. Touhukkaina he kertoivat samaa tarinaa uudestaan ja uudestaan aina viimeisen taikinapalan rullaukseen asti!
Sen pituinen se.
(Pulpahti mieleen Allyaliaksen juttua lukiessani...)
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
18 kommenttia:
Oi miten herttainen tarina!!!!! =)
Ihanan ihana sokerikanelimummelitarina ;) Niin monin silmin voi nähdä maailman, taikinan taiankin.
Kiitos, hallatar ja paju;
kunpa voisimme säilyttää lapsenmielen elämämme loppuun asti !!
Voi kun olikin ihana tarina. Taidanpa "lainata" tarinaa meidän perheen korvapuustihetkiin, jos sallit :)
Allyalias, sallin toki! Sadut siivittävät arkipuuhia mukavasti! Vaikka sanoisin, että korvapuustien leipominen, tuoksujen nauttiminen onkin yhtä juhlaa!! :)
Meillä taas "leivottiin" lapsia. He siis olivat pötköllään rentoina ja sitten pyöritystä, alustusta, letitystä pitkoksi asti. Siitä he pitivät. Ja tuntuu se olevan lastenlapsistakin hauska leikki.
Kiva tämä korvapuustitarina, mieleen jäävä!
Tuo tarina uhkaa pehmittään paatuneenkin sydämen. Alon jopa harkita leipomista, vaikken ole omassa kodissani yksiäkään pullia vielä pyöräyttänyt. (Mies on muutamat.) Mutta, jospa minäkin. Pitäisi varmaan ottaa ihan kuva: tässä minä, pullantuoksuinen äiti :-)!
Mutta siis tarina oli hyvä, uppoaisi taatusti yleisöön meilläkin.
Lapset(suurin osa) pitävät toistosta, rutiineista tämän tyyppisissä jutuissa, vielä uudestaan!
Yritäpä lyhentää jotain rakasta satua, ehei, ei onnistu, lapsi osaa ulkoa ja huomaa kyllä, jos oitotaan.
Sama juttu tekemisen kanssa.
Rutiinit luovat turvallisuutta, sitähän se on.
Ja varsinkin näin ihanat rutiinit ja tavat!
Nam!
Ihana tarina, joka on perheenikin saatava kokea. Kiitos! :)
Meilläkin on leivottu lapsia - ensin ruotsiksi ja sitten suomeksi. (Baka, baka liten kaka, rulla, rulla liten bulla...)
Tuosta tuli mieleeni oma tarina: kun jouduin selvittelemään tyttärieni pitkiä hiuksia saunan jälkeen.
Kerroin loputonta satua metsästä, jossa oli hirveästi takkupyllyjä (peikkoja). Niitä karkottamaan tarvittiin noita (hiusharja), joka yksi kerrallaan hävitti takkupyllyt. Satua kertomalla saatiin samalla hiukset selvitettyä. Samaa olen kokeillut tyttärentyttärien hiuksiin melko hyvällä menestyksellä. Varsinkin kun kerron, että äidinkin hiuksissa oli peikkoja ja noita.
Liisa, nyt muistan että meilläkin leivottiin lapsia.
Marikki, suosittelen leipomaan. Se on rentouttavaa ja hauskaa. :)
Susupetal, se on totta, lapset ovat tarkkaavaisia kuulijoita. Vanhat lorut ovat sellaisia, jotka yhä uudestaan kiehtovat pikkuvieraita. Kuukernuppi-kirja on moneenkertaan luettu. Oikomatta!
Haavetar, kannattaa kokeilla. Tutulta kuulostaa tuo ruotsinkielinenkin versio.
"Äiti leipoo hymyellen, kelle leivot, äiti, kelle? ...Tämän saapi pikku-Asta, joll' on yksi hammas vasta".
Obeesia, mainio konsti hiusten selvittelyyn. Enpä ollut tuota ennen kuullutkaan. Lasten syöttämiseenkin liittyy vastaavia... "nyt tulee iso lentokone....suu auki..." :)
Suloinen leipomisleikki. Lapset varmasti muistavat, ja ehkä välittävät omilleen edelleen. Niitä kokemuksiahan sitä omilleen toivoo: meillä oli lapsena ihanaa kun.....
Kiitos, outoemo, niin toivon, että lapsuudenmuistot välittyisivät.
Aivan mahtavan makoisa tarina, kiitos hyvä ihminen tästä! Aion kyllä omia tuon omaankin käyttöön, sallinet sen varmaan mullekin;)
Minä rakastan satuja, loruja, lauluja ja tarinoita. Niiden kertominen lähentää ihmisiä ja tuottaa mielihyvää monessa polvessa.
Kiitos, salka, mieluusti saat 'omia' :)
Mm. vanhat leikkilorut ovat sellaisia, jotka kulkevat mukana aikuisenakin. Löysin mökkipitäjän kirjakaupasta Kuukernuppi-kirjan, joka on täynnä vanhoja loruja ja luetuin kirja pienten vieraitten iltasaduksi. Itselle tulee myös hyvä mieli kun muistuu mieleen oma lapsuus loruiluineen.
Hiano. Kerro lisää tällaisia. Luot perinteitä, uutta kalevalaa, finlandiaa tai suomelaa. Ehkä nuoruutta :)
Isopeikko, täytyy kaivella muistilokeroita...ei kai nyt sentään kalevalaa :)
Heippa!
Kiitokset ihanasta sadusta ja siihen liittyvän äidin ja tyttärien yhteisen leipomishetken kuvauksesta! :)
Olen sosiaalialan opiskelija ja käytimme satua korvapuusteista (hieman muokattuna kylläkin) osana toiminnan suunnitteluun liittyvässä koulutehtävässä. Merkitsimme tietysti tämän blogin lähteeksi. Esitellessämme tehtävää muutkin opiskelijat innostuivat tarinasta. :)
Lähetä kommentti