torstaina, huhtikuuta 05, 2007

Armonmeri

kylmästä kahisevien ihmisten hiljainen puhe
resonoituu avarassa tilassa
ihmisen tuoksu,
ja navetan ja mustakantisen virsikirjan
sekoittuu hiljaiseen hyyhmään

tyhjä tila täyttyy harvakseltaan

korkeaselkäisen puupenkin räystäältä
näen nutturaneulojen sojottavat piikit
tädit niistävät nenäänsä ja puhuvat kuiskaten
"kiire tuli ku lehemät poikii ja isäntä peltotöissä"

kirkonpenkit on tehty niin että niissä ei viihdy kauan,
mutta ne tekevät ihmisen nöyräksi
pystysuora kova selkämys ja liian kapea istuinosa
käsilaukkuja varten puunupit etuseinässä

uskovaisten pastillit sulavat suussa
ne valkeat, tomusokeriset, soikeat,
piparmintunmakuiset

onkohan pitkä saarna?
mitähän se armonmeri tarkoittaa?

peltinumerot alttarinviereisessä taulussa
kertovat suunnan kirkonmenojen pituudesta
kolehtivirsi on pisin

auringonpaiste siilautuu kirkkosaliin
lumikokkareet sulavat lammikoiksi kenkien juureen
kanttori hyppelehtii omintakeisesti liturgiakirjat kainalossa lehterille

lasten on taivasten valtakunta
armosta osallisia ovat kaikki

14 kommenttia:

Salka kirjoitti...

Kaunis ja ihanan vanhanaikainen runo! Tuo kuvaus on lapsuuteni ajalta hyvin tuttu.

Anonyymi kirjoitti...

Kirkos aikakii pysähtyy, armon ääres. Akka tykkäs.

Anonyymi kirjoitti...

Upea. Luot hienon tunnelman ja päätät kiteyttäen koko armon olemuksen. Kumartaen poistun nukkumaan.

Liisa kirjoitti...

Kävin runosi myötä kirkossa pitkäperjantaiaamuna varhain. Kiitos!

silumiini kirjoitti...

Samaa mieltä: tässä on hyvää tunnelmaa, voi melkein tuntea itse istuvansa kirkon epämukavassa penkissä...=)

Anonyymi kirjoitti...

Tulipa mieleen, lieneekö synti syödä kirkossa Sisu- tai tervapastilleja?

Anonyymi kirjoitti...

Hyvin eläväntuntuinen kuvaus ajasta, joka on jo mennyt. Mukavasti monenlaisia näkökulmia tässä. Tuli mieleen P. Mustapää, siinäkin asioita katseltiin kirkonpenkissä lapsen silmin. Runoa lukiessa pastillit ihan sulivat suussa (aivan tuli vesi kielelle). Itse muistan syöneeni vohveleita lapsena.

Salka kirjoitti...

Helanekselle:

Kyllä ainakin meillä oli lapsena "kirkkokarkit". Tarkoitus oli vissiin että lapsi jaksaisi pitkät kirkonmenot istua hiljaa kovalla penkillä ja saada aika kulumaan. Yleensä ne karkit olivat juuri Sisu-pastilleja tai vastaavia. Vanhemmat ihmiset myös tarjosivat usein meille niitä valkoisia piparmintulta tuoksuvia, suussasulavia karkkeja, en muista niiden nimeä.

Anonyymi kirjoitti...

Salka: "Punkanpohjia" - soikeat valkoiset piparmintunmakuiset.
Kaikille: Kuka tarvitsee armoa? Varmaan me kaikki! Minun lapsuuteni kirkoissa ei armoa tunnettu eikä annettu. Heittäköön ensimmäisen kiven . . . se paras pappi.

Anonyymi kirjoitti...

Ajattelin vain sitä Sisu- ja tervapastillien mustuutta, että olivatko vain valkoiset hyväksyttäviä.
Tavallaan tämä "ajatteluni" liittyy myös kirkossamme taas kerran vellovaan musta-valkoiseen naispappeuskysymykseen. Tutkimattomat ovat joittenkin uskovaisten tiet.

sivuaskel kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
sivuaskel kirjoitti...

Kiitokset
Salka, lapsuusmuistot tulivat elävästi mieleen...
Akkaparka pahalaine, joskus on hyvä pysähtyä ajan äärell'
Kiitos Jo, ajatuksesta!

Liisa, kiinnostavaa, kirkossakäynti blogin välityksellä. Kiitos!
Silumiini,tunnelma oli juuri tuo...useasti.. lapsen ajatukset muualla kuin itsetarkoituksessa.

Helanes, en ajatellut niin, en edes lapsena, koska näitä karamellejä oli aina tarjolla. Ehkä ne olivat osittain viihdykkeitä pitkän saarnan ajaksi. Mene tiedä.

Mehtäsielu, P. Mustapää. hmm. Isäni lausui c-kasetille näitä mm. P Mustapään runoja ennen kuolemaansa. Olen kiitollinen amerikansiskolleni, joka antoi minulle kasetin!!

Sikuri, missä oot??? Ankaruutta ja armoa on lapsena koettu monin eri tavoin. Kiitos kommentistasi!

Helanes: tutkimattomat ovat Herran tiet! Ja miksi? Hyviä pointteja!

Anonyymi kirjoitti...

Sivuaskel, onko sinulla P. Mustapään runoja lausuttuna! Oi mikä aaaarre. Ja vielä isäsi ääni niissä tallella. Vielä suurempi aarre.

sivuaskel kirjoitti...

Mehtäsielu, isän lausumat runot ovat tosiaan aarteita. Hänen "braavuurejaan" olivat Paloheimon ja Mustapään runot.