Kaksikymmentä violettia tulppaania.
Vilkaisin vaatekaapin ovipeiliin ja luulin olevani Linnanmäen naurutalon venkoilevien peilien salissa, jossa ihminen irtoaa ruumistaan. Ovipeilissä nauru oli kaukana. Peilistä tuijotti harmaan variksen pelätti, jonka hiukset harottivat ja kasvot olivat valahtaneet värittömiksi. Sen suu venyi hehtaarinkokoiseen haukotukseen ja sen räsynukkemaiset kädet ja jalat eivät tuntuneet tutuilta.
Oli aika lähteä kotiin, ydinaseettomalle vyöhykkeelle. Oli kaipuu kääriytyä punaiseen sorsanhöyhenpeittoon, tuntea se hetki kun antaudut unen virran vietäväksi. Ennen sitä järjestelin työpöytää, annoin vettä kukilleni, sammutin hullunmyllystä virran ja tuijotin hetken mustaa näyttöä, jonka taakse jäivät luetut, mutta osin vastaamattomat viestit, liitoksistaan nitisevät asiakirjakansiot, muistiot, esitysmateriaalit, tilastot.
Hyvää yötä ystävät, ajattelin, ei se teidän vika ole, että olette joutuneet sinne mustaan aukkoon. Kuulin kun excel-tiedostot sammuneen ruudun takaa hoputtivat: on aika hankkia excelit ja vaihtaa nordic walkiin. Suksi kuuseen. Where's the Power and where's the Point?
Kävelin bussipysäkille juuri siinä aikataulujen raossa, jossa kaikki bussit ovat juuri ohittaneet pysäkin ja seuraava tulisi 20 minuutin kuluttua. Kylmä pohjoistuuli leijutti hetken lumen kuin muistuttaakseen että elämä on 'korkeemmas kärees'. Kevät on kavala, huhtikuu on kuukausista julmin. Hytisin ja haukottelin aikani kuluksi. Vuoroväli umpeutui ja nousin kuin jäälautalta pelastettu lämpimään kyytiin. Vilkuilin puolihuolimattomasti Kauppalehteä. Aivan muuta lukemista kaipaisin juuri nyt. Haukottelin kotipysäkille asti. Alamäessä, melkein kotiovella, tajusin että olen tosiaan väsynyt. Kuppi kahvia ja miehen halaus, postien vilkaisu.
Mieli kirkastui, kun huomasin paksun kirjekuoren pöydällä. Kirjekuoressa oli Vapaat kädet, Karri Kokon uusimmat runot. Kiitos sydämellinen!! Etusivun teksti sykähdytti ja viittaus sivulle 78. Että juuri tähän pimeään hetkeeni osuikin. Kirja kainalossa kääriydyin punaisen höyhenpeiton alle ja ehdin sivulle 31, jossa runo:
"Onnen kanssa kotona,
näin pimeää on pimeä,
kun tekee mieli eksyä
minuutin tai kaksi.
Ja sinä valvot untani
niin kuin puro yöllä."
Upea kirja, jonka sivuille palaan vielä monta kertaa.
näin pimeää on pimeä,
kun tekee mieli eksyä
minuutin tai kaksi.
Ja sinä valvot untani
niin kuin puro yöllä."
Upea kirja, jonka sivuille palaan vielä monta kertaa.
12 kommenttia:
Voi (vai: oi) tätä vastakohtien elämää. Onko kärsittävä jotta tunnistaa – ja tuntee – syvän ilon?
Ja parhaat kirjat! Kalleutemme.
Ihana kirjoitus, kyllä jotkut osaa.
Ihana yllätys kotiin tullessa.
Mutta kyllähän tuo työtahtisi vähän huolestuttaa...
Vaikuttavasti kirjoitettu. Kiitos!
Yhdyn edellä sanottuihin. Kiire kuristaa aluksi, lopussa lukijankin mieli kirkastuu.
Eihän työtahti meinaa noin jatkua?
Paju, just nyt työelämä on yöelämää. Yritän pitää varani. Onneksi on ihania kirjoja ja kirjoittajia, tähtiä polun varrella.
Kiitos Katriina, niin harvoin on nykyään aikaa pidemmille kirjoituksille. Kaipaan ajattomuutta, hiljaisuutta ja mahdollisuutta sanojen tulla.
Susupetal, se onkin huolestuttavaa, mutta onneksi tiedostan asian ja yritän olla vajoamatta suohon. KK:n kirja on todella kiinnostava. Se pelasti eilisen päivän.
Kiitos Allyalias, sydämen kyllyydestä suu puhuu.
Haavetar, kyllä tahti jatkuu aika valottomana pitkälle eteenpäin, mutta onneksi on pääsiäisloma ja sitten parin viikon kuluttua viikon loma ja sitten kesä ja kesäloma...etappeja.
Tietokone = hullunmylly, osuva vertaus! :) Muistan tieteiselokuvan, Avaruusseikkailu 2001, jossa tietokonetta (HAL) ei enää pystytä hallitsemaa, vaan se kapinoi miehistöä (ihmisiä) vastaa. Onneksi työkoneet ja kotikoneet vielä tottelevat meitä: virta pois ja kone on mykkä!
Kirja on sitten jotain aivan muuta. :D
Sinipelto, kyllä tämä nykyelämä hyvin avaruusseikkailusta käy :) Koneiden mykistäminen antaa hetken levon, mutta koneissa olevat datavuoret eivät katoa niiden sisuksista vaan pulpahtavat ruutuun heti kun toosan aukaisee. Kuka on isäntä ja kuka renki ?
Vaikka aihe ei niin hehkeä ollutkaan, sait kirjoitettua väsymyksestä ja arjen paineesta kauniin kirjoituksen, jossa oli hieno lopetus. Kiitos.
Kiitos Tuima. Elämä on aina välillä vähemmän hehkeää. Mutta elämää on! :)
Pari päivää sitten luin jonkin aiemman kuukauden kirjoituksesi ja ihastuin. Sinulla on niin 'läsnä oleva' (oho, idols-hokemaa) tapa kirjoittaa: teksti on rauhassa siinä edessä tarkasteltavana, kuin maisema, kiinteinä muotoina ja eheänä. Tykkään tyylistäsi!
Kiitos ajatuksistasi, Kutuharju!
Lähetä kommentti