Hän ei etsinyt elämää. Elämä löysi hänet. Hän ei selittänyt tekemisiään. Tekemiset selittivät hänet. Huoneissa joissa hän asui, ovet avautuivat vain harvoin sisäänpäin. Ikkunoita oli paljon, useimmat niistä raollaan. Lapsena hän istui usein yksin talon keskivaiheilla olevassa salissa, vaikka juuri siinä huoneessa hän oli vähiten kotonaan. Hänen maailmansa oli toisten kertomaa, kunnes hän eräänä kiirastorstai-iltana ymmärsi, että Matteus-passion mahtipontinen kaikkivoipaisuus ei selitä mitään. Mustalierisen hatun varjo jätti hänen kasvoilleen pysyvästi auringolle aran alueen. Juuri tuo pisamaton läiskä on vahvimmin määritellyt sitä omakuvaa, jonka ensimmäisen luonnoksen hän hahmotteli jo varhain.
Hänen sukunsa oli täynnä etäisiä ihmisiä talonpojista kylänmiehiin, sirkustaiteilijoista rovasteihin, kirjailijoista taidemaalareihin eikä hän koskaan päässyt tietämään mikä osa tästä perimästä eniten vaikutti hänen henkilökohtaiseen persoonallisuuteensa. Oikeastaan hänelle ei ollut kovin merkityksellistäkään sitä tietää, sillä hän eli elämäänsä hyväksyen omat lähtökohtansa, kohtalonsa ja elämänpiirinsä. Hän ei selitellyt asioita menneisyydellä, vaan uskoi vakaasti läsnäolevaan ja tulevaan.
Omakustanteena julkaistu esikoisteos Sivuaskeleen kirjoittamattomat ajatukset ei ole perinteinen kasvutarina pappilan hulivili-kuopuksesta, jota elämä on kuljettanut 'herran pelosta' narrien naurun takaisten kyynelten läpi vahvaan ja varhaiseen itsenäistymiseen. Se on keskeneräinen ja epätäydellinen tekstikokoelma, jonka kirjoittamattomat sivut antavat huomisen toivoa ja elämänuskoa viimeiseen riviin asti.
3 kommenttia:
Takakannen tekstin perusteella tämä kirja tulisi luettua.
Kyllä minä lukisin tämän kirjan.
Susupetal ja Tuima, hieman totisenoloinen teksti. Sellainen se vain oli, tällä kertaa. Ei siis ihan sitä mitä piti. :)
Lähetä kommentti