Lomalle ja lomalta pois

Perjantaina 28.4. kiirehdin töistä kotiin pää täynnä ajatusten sekalmelskaa. Lomaa edeltävä viimeinen työpäivä on aina hektinen. Korvaamattomuus-virus iskee tahtomattaan. Pöytä on saatava niin puhtaaksi kuin mahdollista, että hommat pelaisivat lomani aikana. On muka varmistettava, että kaikki mitä piti, on tehty ja mieluummin hieman enemmän. Mietin, mistä syntyy lomallelähdön pakkopaita. 32 vuotta samassa firmassa ei ole minua viisastuttanut. Kukaan ei ole minua kaivannut lomieni aikana, työt ovat soljuneet hyvin ilman minuakin. Asioiden on tapana järjestyä.

Farkut jalkaan. Pikainen ja huolimaton laukkujen pakkaus, yleissilmäys huusholliin, asioiden varmistelua "onko kaikki mukana" ja viimeiseksi muttei vähäisimmäksi kukkien kastelu; tiimiläiseni Cee on opettanut, että villalangat huolehtivat kukkien kastelusta lomien aikaan! Niinpä hätäpäissäni, kolmevarttia ennen junan lähtöä etsiskelin villalankoja joita ei löytynyt. Löytyi siivouskaapista käyttämätön kolmihaarainen amppelinaru silmukoineen, joka sai nyt kelvata. Upotin narun silmukoineen päivineen korkeaan vesilasiin ja tökin narunpäät multaan. Toivotin onnea ja menestystä mansikankukkaa muistuttavalle amppelikukalle ja puhelin sille, että viikon kun kestät niin hyvä. Sitten saat vettä juodaksesi yllin kyllin. Kastelin kliivian, 16 vuotta vanhan traakkipuuni ja kaikki muutkin viherkasvit. Jätin jäähyväiset puutarhakaupungin hyörinälle ja soitin taksin.

Keskustietokone raksutti koko matkan rautatieasemalle. Mietin elämää kahden maailman välissä. Länsiväylällä meri kimmelsi. Ruoholahdessa ihmisten kasvoista katsoi Kevät. Vappu oli tulossa. Kaivopuiston piknikit, Tähtitorninmäen ylioppilaskuorot, krääsäkauppiaat. Hulina, joka vuosi vuodelta on kuvottanut enemmän ja enemmän. Ainoa ajatus taksin takapenkillä: äkkiä pois tästä myllystä.

Lippuautomaatti sylkäisi piletin parempaan elämään. Vaunu 3, ikkuna 49. Vihdoinkin tässä, lähtemisen ja saapumisen välissä. Yksin. Tekstiviestit tytöilleni. Voimat ihan finito. Junanvaunussa valahtaa väsymyksen esirippu. Tästä eteenpäin on vain aikaa, ajattelen.

Mies seisoo asemalla vastassa, klo 20.15. Jo kaukaa näen että etsii tulijaa. Ottaa kantamuksista toisen ja kävelemme autolle. Nostalginen rautatieasema, lähtöineen ja tuloineen 2002-2004: viimetipan liput aamuruuhkassa pendolinoon! Maailman hitain, hämäläinen lipunmyyjä saa sanotuksi: "nyt ei ole muita kuin lemmikkipaikkoja". "Ihan sama", vastaan kunhan ehdin töihin. Monenlaisia mielleyhtymiä livahti ajatuksiini pakkashuuruisissa aamuissa: lemmikkipaikka: voiko hienompaa matkustusmuotoa ollakaan! Sininen "vergissmeinnicht"-kukka, ja paljon muuta romanttista assosiaatiota. Usein laitoin tekstiviestin rakkaalleni; suudelmia lemmikkivaunusta ! :) Voisiko ihanammin päivän enää alkaa.... Puolitoistatuntia vapaata pudotusta työmaalle.

Mutta nyt oli perjantai, siniharmaan huhtikuun viimeinen. Ajelimme mökille. Piha oli sulanut lumesta, järvessä musta, luopuva jää. Olin saapunut paratiisiin.

Yhden viikon aikana talvi hyvästeli meidät ja kevät availi ikkunansa kesään! Jäät lähtivät, sinivuokot ilmestyivät, koivujen silmut pullistuivat, avautuivat vihreännahkeiksi hiirenkorviksi, valkovuokot valaisivat metsänpohjat ja tienvieret, kasvimaasta alkoi työntyä retiisinvarret ja monivuotinen, kitukasvuinen kevätesikko työnsi tummanlilan väriset kukannuput merkkinä Elämästä. Raparperin helakanpunaiset pallukat työnsivät päänsä ja vahvan vihreät kurttuiset lehtensä mullasta... lupiinien lehdet ilmestyivät haravoitujen koivunlehtimattojen alta kuin design-suunnittelijan muotoilemina, leskenlehtien auringot koristivat pihamaata siellä täällä...

Kuikan huuto järveltä illan hämärässä ja aamun kajossa, kaksi valkeaa laulujoutsenta jokavuotisella reviirillään, isokoskelo-pariskunta rannassa lempimässä, harmaa-ja selkälokkien parinetsintä ja pesänrakennuspuuhat, kuovin kujerrus viereiseltä pellolta, suruvaippa- ja sitruunaperhosten liihottelu pihassa, talitiaisten reviiritaistelut kirjosiepon kanssa, sammakoiden kurnutus rantahetteikössä, haukien pulahdukset kutemapaikoissaan.... kanadanhanhien ylilento ja ruskosuohaukan ruuanetsintä viereisiltä pelloilta... lehtokurpan iltalento puiden latvojen yläpuolella "our-our-our-psiip", peipposet, västäräkit, rantasipit, sinitiaiset, ja kaiken kukkuraksi 15 punasotkaa, joita emme ennen ole mökkijärvellä tavanneet! Lintukirjasta luimme, että yhtä naarasta kohden on 3-4 urosta. Niin tässäkin parvessa: neljä naarasta ja 11 urosta. Ja tietysti jokavuotiset härkälinnut, kaislikonreunan varhaiset pesijät. Pienet, solakkakaulaiset, harmaaposkiset vesilinnut pitävät sellaista ääntä kuin sikaa tapettaisiin, rääkyvät ja röhkivät!

Vietiin kaksi katiskaa hauenkutupaikkoihin ja yhdeksänkymmenmilliset lahnaverkot kaislikonreunaan. Pikkuahvenia ja vähän suurempiakin oli katiskat täynnä, haukia fileerattavaksi ja verkoista 4 lahnaa savustettavaksi.

Pyöräiltiin kauppaan ja paikalliselle parsatilalle, josta joka vuosi olemme saaneet tuoretta vihreää herkkua...

Kunnon kohotusta, saunanlämmitystä, pihan haravointia, tuvan siivousta...

Yksi viikko kuin kuukausi! Diagnoosin ja operaation välissä.
Kaikella on tarkoituksensa, mietin. Ja rakastan.